Ravinnekierrätyksen eteen tarvitaan yhä ponnisteluita– viljelijöiden epäluulolle kierrätyslannoitteita kohtaan on perusteensa

Maatalouden ravinteiden tehokas kierrätys vahvistaa Suomen ruokaturvaa ja energiaomavaraisuutta ja parantaa vesistöjen tilaa, kerrotaan maa- ja metsätalousministeriön internetsivuilla. Petteri Orpon (kok.) hallitus on ohjelmassaan asettanut tavoitteekseen tehostaa ravinteiden kiertoa muun muassa biokaasuntuotantoa edistämällä.

Viljelijät suhtautuvat kuitenkin kierrätyslannoitteisiin nihkeämmin kuin hallituksen tavoitteen näkökulmasta olisi toivottavaa. Harvalla on kierrätyslannoitevalmisteista kokemuksia, eikä aikomuksia niiden testaamiseenkaan ole kovin monella. Esimerkiksi viljatiloista puolet ja erikoiskasvitiloista vielä tätäkin suurempi osa ei aio ryhtyä käyttämään kierrätysravinteita, vaikka juuri kasvinviljelytilat ovat käytännössä riippuvaisia tilan ulkopuolisista ravinteista. (MT 20.12.)

Kierrätyslannoitteilla tarkoitetaan lannoitteita tai maanparannusaineita, joiden raaka-aineena on käytetty maatalouden, teollisuuden tai yhdyskuntien sivuvirtoja. Tarkkaan ottaen ravinnekierto itsessään ei ole uusi keksintö ensinkään, vaikka ilmiölle onkin annettu nykyinen nimitys vasta muutamia vuosia sitten. Maatalous on ylivoimaisen valtaosan historiastaan perustunut ravinteiden kierrättämiseen: vielä pitkälle 1900-luvulle lanta oli eittämättä kotieläinten tuotoksista tärkeimpiä. Sen avulla saatiin seuraavalla kasvukaudella riittävästi ravinteita uuden sadon tuottamiseen.

Vasta vuosisadan puolivälissä alkanut vihreä vallankumous toi tosissaan käyttöön teolliset mineraalilannoitteet, joiden käyttö oli lantaan verrattuna helppoa, kuljetuksesta ja varastoinnista puhumattakaan. Suurelta osin ne olivat myös mahdollistamassa kotieläintuotannon ja kasvintuotannon eriytymistä sekä tilatasolla että laajemmin maantieteellisesti, eikä maataloustuotannon tehostumistakaan olisi ilman niitä saavutettu.

Vielä viime vuosisadalla oli itsestään selvää käyttää myös ihmisten ulosteet lannoitteena. Toista on nyt: erityisesti elintarvikkeeksi käytettävien kasvien viljelysopimuksiin on kirjattu, ettei niiden tuotannossa käytetyt ravinteet saa olla peräisin jätevedenpuhdistamoista. Tämä kuitenkin johtaa vääjäämättömään ravinnehukkaan ja luontaisen ravinnekierron katkeamiseen, koska käytännössä pelloilta peräisin olevat ravinteet päätyvät ihmiskunnan kannalta toissijaisiin tarkoituksiin eli esimerkiksi tienvarsien maisemointiin sekä puistojen ja muiden viheralueiden rakentamiseen.

Osaksi viljelijöiden epäluulo kierrätysravinteita kohtaan kumpuaa varmasti sillä, että ne mielletään jätteiden jatkokäsittelyksi. Luonnonvarakeskuksen johtavan asiantuntijan Sari Luostarisen mukaan viljelijöitä huolestuttavat kierrätyslannoitteissa erityisesti epäpuhtaudet, haitta-aineet ja hygieniariskit.

Aiheellisesti perin ikävän leiman saivat myös kompostilaitosten tuottamat kierrätysravinteet sen jälkeen, kun MT uutisoi niiden sisältämistä muovijäämistä. Muovijäämien syynä on kaupan tapa heittää vanhentuvat tuotteet biojätteeseen pakkauksineen päivineen. Vähittäiskauppa perusteli saastuttavaa käytäntöä työvoimakysymyksenä. (MT 23.9.)

Epäluuloista huolimatta ravinteiden kierrätystä on tarpeen edistää. Luonnonvarakeskuksen tekemän selvityksen mukaan ravinteiden nykyistä tehokkaampi kierrätys riittäisi täyttämään kotimaisen ruoantuotannon ravinnetarpeen lähes kokonaan ilman, että tarvitaan jätevesien ravinteita. Pelkästään suomalaispeltojen fosforilannoitustarpeesta 90 prosenttia voitaisiin Luken mukaan kattaa teollisuuden sivuvirtoja kierrättämällä ja muun muassa jakamalla karjanlanta nykyistä kattavammin sellaisia peltoja painottaen, joissa fosforia on niukalti.

Tämä edellyttäisi huomattavaa satsausta muun muassa biokaasun tuotantoon. Ravinteiden kuljettaminen nykyistä laajemmalle muuttuisi hivenen nykyistä kannattavammaksi, kun karjanlannasta saataisiin ravinnehyödyn ohella myös uusiutuvaa energiaa fossiilisia polttoaineita korvaamaan.