
Laitilassa sijaitseva Fertilex oy suunnittelee olemassa olevan noin 60 000 kanan munituskanalan laajennusta kolmella tai viidellä 80 000 kanan kanalayksiköllä. Suurimmillaan laajennus kasvattaa eläinmäärän kahdeksankertaiseksi nykyisestä.
”Olemme aloittaneet viime vuonna teollisen mittakaavan lannoitetuotannon uudella kierrätyslannoitetehtaalla, ja oman kanalatoiminnan laajennus tukee lannoitetuotannon kasvua. Kokonaisuus on ainutkertainen Suomessa. Kun kanaloiden lanta prosessoidaan samassa pihapiirissä lannoitteeksi, ympäristökuormitus jää vähäiseksi”, kertoo hallituksen puheenjohtaja Henrik Lindegrén Fertilex oy:stä.
Kanaloiden laajennushanke on nyt ympäristövaikutusten arviointiohjelmavaiheessa.
”Kanaloiden suunnittelu on käynnissä. Tavoitteemme on, että lupaprosessi on käyty läpi vuoden loppuun mennessä. Tällä aikataululla lopullinen investointipäätös tehdään ensi vuoden alussa.”
Uusien kanaloiden lanta menee kokonaisuudessaan oman tehtaan lannoiteraaka-aineeksi.
Lindegrénin mukaan markkinassa on tilaa tämän kokoluokan investoinnille.
”Kananmunantuotannossa on tapahtunut viime vuosina rakennemuutos monien pienempien tilojen lopetettua toimintansa. Lisäksi painopiste on siirtynyt virikehäkkituotannosta vapaan kanan muniin, mikä omalta osaltaan kiihdyttää rakennemuutosta. Sen myötä arvioimme kysynnän kasvaneen ja suunnitellulla investoinnilla olevan tila markkinassa.”
Uusien kanaloiden lanta menee kokonaisuudessaan oman tehtaan lannoiteraaka-aineeksi.
”Tehtaan kapasiteetti riittää nykyisen noin 800 000 kanan lannan käsittelyn lisäksi suunniteltujen uusien kanaloiden lannan prosessointiin. Toiminnan kasvattamisen hidasteena on enemmänkin lannoitemarkkinan kehitys. Haasteena on myös saada lanta kannattavasti kuljetettavaan muotoon, jotta se saadaan fosforirikkailta alueilta sen puutoksesta kärsiville alueille”, Lindegrén sanoo.
”Ihannemaailmassa kierrätystuotteiden korkeammat valmistuskustannukset katetaan kuluttajahinnoilla, mutta valitettavasti todellisuus ei ole tämä.”
Lindegrén uskoo kierrätyslannoitteiden kysynnän kasvuun. Tällä hetkellä kierrätyslannoitteet ovat kilpailukykyisessä asemassa lähinnä luomutuotannossa. Hallituksen linjaus avata ravinnekiertotuki biokaasulaitosten lisäksi muille toimijoille otetaan lannoitealalla tyytyväisinä vastaan.
”Suomessa ja EU:ssa on tavoitteena kasvattaa lannan kierrätyksen määrää, ja paine lisätä sitä tavanomaisessa tuotannossa on kova. Ravinnekiertotuen avaaminen teknologianeutraaliksi on alan näkökulmasta erittäin myönteinen päätös ja toivottavasti parantaa kilpailuasemaamme tavanomaisen tuotannon osalta”, kiittelee Lindegrén.
Kestävyyden tavoitteisiin pääseminen edellyttää politiikkatoimia ja julkista tukea, arvioi Lindegrén. Hän uskoo kierrätyslannoitteiden kehityksen seuraavan pitkälti biopolttoaineiden mallia.
”Ihannemaailmassa kierrätystuotteiden korkeammat valmistuskustannukset katetaan kuluttajahinnoilla, mutta valitettavasti todellisuus ei ole tämä. Valtiovallalla on keskeinen rooli ohjata verotuksen ja tukien keinoin kehitystä.”
”Ukrainan sodan alettua lannoitemarkkinan epävarmuus, maakaasun hinnan nousu ja saatavuushaasteet, nostivat kierrätyslannoitteen kysyntää.”
Myös viennin osalta markkina rajautuu nykyisellään lähinnä luomutuotantoon.
”Nyt seurataan, millaisia ravinnekierrätyslinjaukset tulevat olemaan uuden cap-ohjelman myötä.”
Lindegrén sanoo kierrätyslannoitteen valmistuksen olevan huoltovarmuuskysymys.
”Ukrainan sodan alettua lannoitemarkkinan epävarmuus, maakaasun hinnan nousu ja saatavuushaasteet, nostivat kierrätyslannoitteen kysyntää. Tästä piikistä on nyt tultu alaspäin, mutta tilanne oli hyvä muistutus lannoiteomavaraisuuden merkityksestä. Suomi ja EU ovat liian riippuvaisia tuontilannoitteista ja raaka-aineista.”