”Hallitus punnitaan ja tuomiot jaetaan hallitusohjelman mukaan”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila totesi järjestön johtokunnalle keskiviikkona, kun hallitusohjelman sisältö ei ollut vielä tiedossa. Sitä odotetaan loppuviikosta.
Järjestö odottaa tulevalta hallitukselta paljon muun muassa itäisen Suomen kehittämiselle ja tukee pontevasti EU:n ja Naton itäisen ulkorajan suunnan vahvistamista.
Lopettava hallitus sai satikutia metsäkatoasetuksesta.
”Siitä syntyi ihan turhaa hämminkiä, joka olisi voitu myös välttää. EU:sta ei saada selvyyttä pitkään aikaan, mutta edellytämme, että kun soppa on itse keitetty, valtion pitää korvata vahingot, kuten muissakin maissa”, Marttila sanoi.
”Asia koskettaa pientä joukkoa, mutta heille tilanne on sitäkin dramaattisempi.”
Myöskään tukikauden vaihtumisen yhteydessä ilmenneet epäselvyydet esimerkiksi siemenseoksissa kesken kylvöjen eivät ole mitään uutta, mutta vaativat jälkihoitoa.
”Kun ei valtiovalta ole kyennyt toimittamaan täsmällistä tietoa, myös viljelijöiden toimia pitää tulkita joustavasti.”
Toiminnanjohtaja Jyrki Wallin toivoi kuivuuden riivaamille viljelmille vettä.
”Aika monta napsua otetaan joka päivä pois huippusadosta.”
Vaikka tulevakaan hallitus ei ole sateentekijä, siihen ja muihin päättäjiin vaikutetaan aktiivisesti. Ministerit MTK tapaa heti, kun heidät tiedetään.
MTK laajentaa myös vaikuttajavalmennustaan toimihenkilöilleen.
Yksi vaikutettava taho on suuri yleisö. Maatalousjohtaja Johan Åberg muistutti, että ruoantuotannolla on tarina ja se pitäisi kertoa kansalaisillekin: niinkin pienellä kuin 30 sentin panoksella suomalainen saa turvallista ruokaa, elävän maaseudun, huoltovarmuutta ja osallistuu ilmastohaasteen ratkaisuun.
EU:n maatalousbudjetti asukasta kohden on laskennallisesti 30 senttiä, sillä ihmisiä on 510 miljoonaa ja EU:n maatalousbudjetti 58 miljardia euroa.
MTK-Etelä-Pohjanmaan aloite Farm Aid -tapahtuman järjestämisestä on saanut keskusjärjestössä vastakaikua, mutta yksittäisen konsertin sijasta siellä mietitään positiivisen ja viljelijöiden yhteishenkeä nostattavan tapahtumakonseptin perustamista.
Yleisnimi paikallisille ja laajemmillekin tapahtumille voisi olla FarmAlive, ja ne voisivat alkaa ensi vuonna.