• EU vei Venäjän asettaman sianlihan tuontikiellon WTO:hon

    EU on vienyt Venäjän EU-maiden sianlihalle asettaman tuontikiellon maailman kauppajärjestön WTO:n käsittelyyn. Asiasta kertoi tiistaina kauppakomissaari Karel de Gucht, jonka mukaan EU pitää tuontikieltoa WTO:n sääntöjen vastaisena.
    Maatalous
    8.4.201417:52
    MT toimitus

    Venäjä sulki rajansa EU:n sioilta ja sianlihalta tammikuussa, kun Liettuassa havaittiin afrikkalaista sikaruttoa. Helmikuussa kieltoa höllennettiin sen verran, että EU-maista saa viedä Venäjälle sianlihaa sisältäviä tuotteita, mutta ei raakaa lihaa eikä eläviä sikoja.

    EU huomauttaa, että Venäjä sallii kuitenkin yhä sianlihan tuonnin Valko-Venäjältä, jossa tautia myös esiintyy. Lisäksi tautitapauksia on EU:n mukaan havaittu myös Venäjän rajojen sisäpuolella. Se antaa EU:n mukaan syytä epäillä, että tauti levisi pikemminkin Venäjältä EU:hun kuin päinvastoin.

    Artikkelin aiheet
    Euroopan unioni
    Venäjä
    WTO
    sianliha
    kauppakiista
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle