• Esitys Etelä-Suomen maitotuesta lähtee EU-komissioon

    Hallitus hyväksyi torstaina esityksen, jonka perusteella Etelä-Suomen maitotiloille on tarkoitus maksaa väliaikaista kansallista lisätukea. Tukiesitys lähetetään mahdollisimman pian komission käsittelyyn. Tavoitteena on saada komission hyväksyntä asialle loppuvuoden aikana, maa- ja metsätalousministeriö tiedottaa.
    Kuva: Sami Karppinen
    Maatalous
    6.11.201416:03
    MT toimitus

    Vuoden 2014 toiseen lisätalousarvioon on varattu 19,4 miljoonan euron kertaluonteinen määräraha kohdennettuun tukeen maatalouden kannattavuusedellytysten turvaamiseksi. Tähän liittyen hallitus päätti lokakuun lopulla korottaa maidon pohjoista tukea loppuvuonna 2014.

    Korotus merkitsee yhteensä runsaan kuuden miljoonan euron lisärahoitusta pohjoisen tuen alueen maidontuottajille.

    Komission aiemmin hyväksymät Etelä-Suomen kansallisen tuen maksuvaltuudet maidontuotannon tukemiseksi ovat jo täysmääräisesti käytössä. Siksi Suomen on toimitettava komissiolle esitys väliaikaisesta lisätuesta, jota maksetaan Etelä-Suomen maitotiloille kansallisin varoin.

    Suomi esittää tälle lisätuelle enintään viiden miljoonan euron kertaluonteista maksuvaltuutta.

    Sen yksityiskohdista, tukitasosta ja määrärahan mitoituksesta säädetään tarkemmin sen jälkeen, kun komissio on hyväksynyt tuen käytön.

    MM:n tiedotteessa todetaan myös, että valtio ja tuottajajärjestöt neuvottelevat lähiviikkoina yhdessä periaatteet, millä tavoin muiden tuotantosuuntien tiloja voidaan tukea lisätalousarviosta ja ensi vuoden kansallisesta tuesta.

    Lisärahoituksen tarve on seurausta tuottajahintojen nopeasta laskusta, joka alkoi heinäkuun lopulla Venäjän lopettaessa elintarvikkeiden tuonnin EU-maista Ukraina-pakotteiden vuoksi.

    Artikkelin aiheet
    etelä-suomen maitotuki
    EU-komissio
    maidontuotanto
    maataloustuki
    ukraina-pakotteet
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle