

Maatalousdroonin lennätys edellyttää raskasta ja hidasta lupaprosessia. Traficomissa lupahakemusten käsittely kestää tällä hetkellä noin kahdeksan kuukautta.
Käytännössä kymmenien tuhansien eurojen droonin hankkinut yrittäjä joutuu odottamaan jopa vuoden päästääkseen käyttämään sitä.
”Vaadittu SORA-riskienarviointi oli 81 sivua pitkä selvitys. Sen kokoamisesta ei ilman lakia tuntevaa konsulttia selviä”, toteaa toimilupajonossa oleva Samuli Räty-Mattila.
Räty-Mattila on tuore viljelijä, sukupolvenvaihdos puolison kotitilalla Kauhavalla on tehty vuosi sitten. Kasvinviljelyn oheen it-alalla työskentelevä Räty-Mattila halusi laajentaa yritystoimintaa.
”Droonissa on paljon käyttömahdollisuuksia, joilla tuetaan Euroopan tasolla asetettuja kestävän viljelyn tavoitteita. Ilmasta käsin tehtävillä toimenpiteillä voidaan muun muassa vähentää kemikaalien käyttöä, estää maan tiivistymistä ja parantaa satotasoja. Ristiriitaista on, että tällä hetkellä lupakäytännöt ja EU:n säädökset kuitenkin estävät kehityksen.”
Osa Euroopan maista on ratkaissut maatalousdroonien haasteita kansallisesti löysäämällä vaatimuksia.
”Droonit maatalouskäytössä ovat näennäisesti uusi asia: Yhdysvalloissa ja Kiinassa raskaita drooneja on käytössä satoja tuhansia. Maailmalla on kertynyt runsaasti turvallisuusdataa arviointien taustaksi”, huomauttaa Räty-Mattila.

Traficomin yksikönpäällikkö Pasi Takala toteaa, että lupaprosessin kestämätön tilanne on tunnistettu viranomaisen puolella.
”Traficom on kouluttanut alkuvuodesta lisää resursseja hakemusten käsittelyyn. Myös uusi SORA 2.5 -versio selkeyttää hakemuksen täyttämistä, ja Traficomin verkkosivuilta löytyvät perusteelliset ohjeet sen tekemiseen. Prosessia on pyritty nopeuttamaa myös lyhentämällä lisäselvitysten antamisen määräaikaa.”
Käsittelyn nopeuttamiseen tähdätään, mutta lopputulos riippuu sisään tulevien hakemusten määrästä. Lisäksi jonoon tulee umpeutuvien toimilupien uusinnat.
”Droonien yleistymisestä johtuva toimiluvan pitkä jonotusaika on nyt Euroopan laajuinen ongelma. Lupaan liittyvä säädöspohja on hyvin kattava, mikä tekee sekä hakemuksen tekemisestä että käsittelystä työlästä ja aikaa vievää”, Takala sanoo.
Traficom käsittelee kaikki erityisen kategorian droonien toimiluvat yhtenä ryhmänä.
”Tasapuolisuuden nimissä emme voi priorisoida jotakin droonien käyttötarkoitusta tai toimialaa muiden ohi.”

Droonien hankinta kiinnostaa erityisesti isompia tiloja ja urakoitsijoita, kertoo DroneFarmi-hanketta vetävä toimitusjohtaja Ulla Kommeri Satafood Kehittämisyhdistyksestä.
”Kyselymme perusteella droonien käyttö kiinnostaa valtavasti, mutta tietoa kaivataan vielä paljon”, summaa Kommeri.
Tällä hetkellä maataloudessa drooneja voidaan käyttää lähinnä nestemäisten ja raemaisten lannoitteiden levitykseen sekä esimerkiksi kerääjäkasvien kylvöön.
Kasvinsuojeluaineiden levitys on mahdollista vain koe- ja tutkimuskäytössä. Sen mahdollistaminen laajemmin lisäisi droonien käyttöä merkittävästi. Kommerin mukaan muutosta ei kannata Suomessa pysähtyä odottamaan.
”Nyt kannattaa ratkoa droonien käyttöön liittyviä muita kysymyksiä, jotta kentällä ollaan valmiita, kun lupa EU:sta saadaan. Drooni on tulevaisuuden maataloustyökone, jolla voidaan tehostaa viljelytoimenpiteitä. Siksi on pidettävä huolta, että Suomi on kehityksessä mukana”, sanoo Kommeri.

Hankkeessa yhteistyökumppanina on maatalousdrooneja myyvä Mtech.
”Odotamme, että viimeistään muutaman vuoden sisällä kasvinsuojeluainekysymykseen saadaan muutos. Asennoituminen droonien käyttöön on sekä Suomen että EU:n päätöksenteon tasoilla myönteistä. Droonien käyttö nähdään laajasti mahdollisuutena”, sanoo yrityksen kaupallinen johtaja Mikko Jääskeläinen.
Puheet pitäisi nyt saada käytännöksi. Yhtenä käytännön toimena Jääskeläinen ehdottaa, että maatalousdrooneille tulisi olla oma lupahakemusjononsa käsittelyn nopeuttamiseksi.
”Maatalousdroonit ovat alhaisen riskin laitteita, tämä pitäisi huomioida lupaprosessissa.”
Kyse on myös kokonaisturvallisuudesta, sillä Suomessa tarvitaan drooniosaajia, Jääskeläinen huomauttaa.
”Maa- ja metsätalouden koulutusohjelmaan tulisi sisällyttää jo nyt drooniopetusta.”
”Iso teknologinen murros on jo käynnissä. Droonit eivät traktoreita kokonaan korvaa, mutta tulevat työkaluiksi maatalouteen. Suurin haaste koneiden yleistymisessä on lopulta urakoitsijoiden liiketoiminnallinen osaaminen. On löydyttävä tavat, joilla tätä uutta liiketoimintaa tehdään.”