• Ruokaviraston säästöillä on vaikutusta siementarkastukseen – tekoälyllä säästetään kuluissa

    Siemenpakkaamoille Ruokaviraston säästöt näkyvät toimitusaikojen pidentymisenä.
    Tilaajalle
    Kuvassa lasketaan peitatun viljanäytteen itävyyttä siemenlaboratoriossa.
    Kuvassa lasketaan peitatun viljanäytteen itävyyttä siemenlaboratoriossa. Kuva: Markku Pulkkinen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    21.11.202415:59
    Tuure Kiviranta

    Ruokaviraston säästötarpeet ja yt-neuvotteluiden lopputulos ovat vaikuttaneet viraston Loimaalla sijaitsevaan siemenyksikköön, joka muun muassa tarkastaa ja hyväksyy sertifioitavat siemenerät.

    Siemenpakkaamoille säästöt näkyvät toimitusaikojen pidentymisenä, kertoo yksikönjohtaja Leena Pietilä.

    Tarkastettavat siemennäytteet idätetään laboratoriossa. Itämisaika vaihtelee kasvilajeittain pääsääntöisesti 8–30 päivään.

    Ennen palvelulupaus oli lisätä idätysajan päälle neljä päivää ja sitten tulos on valmis. Nyt idätysaikaan lisätään kahdeksan vuorokautta.

    ”Yritetään, että asiakkaat kärsivät mahdollisimman vähän”, Pietilä sanoo.

    Yt-neuvotteluiden seurauksena kaikkia Ruokaviraston työntekijöitä koskee kahden viikon lomautukset, mikä vähentää hetkellisesti työvoimaa loka–joulukuussa.

    Jos Ruokaviraston taloustilanne pysyy tiukkana tulevinakin vuosina, jää avoimeksi, palkataanko eläkkeelle jäävien tai muista syistä työpaikan jättävien työntekijöiden tilalle uusia.

    Tehtäviä siemensertifioinnista ei ole karsittu. Esimerkiksi viljanäytteelle tehtävät analyysit perustuvat Suomen ja EU:n lainsäädäntöön, eivätkä ne ole muuttuneet.

    Siementarkastus lopettaa kuitenkin syysvehnän, rukiin ja puna-apilan lajikekuvausten tekemisen. Ne ostetaan jatkossa muista EU-maista. Lajikekuvaus on yksi vaatimuksista uusien lajikkeiden ottamiseksi lajikeluetteloon.

    Tehtäviä siemensertifioinnista ei ole karsittu.

    Lokakuussa Ruokavirasto kertoi, että koko virastossa päädyttiin yhteensä 73 henkilön vähentämiseen säästöjen seurauksena. Eläköitymisten ja muista syistä pois lähtemisten jälkeen irtisanottujen lukumäärä on 20 henkilöä.

    Kaikkiaan Ruokavirastossa työskentelee noin tuhat henkilöä. Alkukesästä irtisanottavien määrä arvioitiin noin sadaksi.

    Talouden ja toiminnan sopeuttamistavoitteen saavuttamiseksi virasto pystyi kustannuksia karsimalla pienentämään vaikutuksia henkilöstöön, Ruokaviraston lokakuisessa tiedotteessa sanotaan.

    Säästöjä löydettiin muun muassa karsimalla investointeja, palvelujen ostoja, matkustuskuluja, toimitiloja sekä jättämällä täyttämättä vapautuvia virkoja ja työsuhteita.

    Sopeutustoimiin sisältyi myös muutoksia henkilöstön tehtävissä.

    Tekoäly on jo osana siementarkastusta.

    Loimaalla siemenlaboratoriossa toimintaa on automatisoitu, mikä säästää henkilöstöresursseja.

    Tekoäly on jo osana siementarkastusta, Pietilä kertoo.

    Siementen esikäsittelyssä hyödynnetään robotiikkaa. Koneelle on opetettu, miltä esimerkiksi kauran jyvä näyttää. Siten laite pystyy tekemään siemennäytteestä alustavan lajimäärityksen.

    Ruokavirasto oli myös mukana Luonnonvarakeskuksen drooni-hankkeessa.

    Tulevaisuudessa siemenviljelyksien viljelystarkastuksissa voitaisiin mahdollisesti hyödyntää droneilla otettuja kuvia. Menetelmä on nyt vielä kehitysvaiheessa eikä käyttövalmis.

    Siemenviljelyalat ovat pysyneet viime vuosina tasaisina, Pietilä kertoo.

    Ala on noin 40 000 hehtaaria vuodessa. Sertifiointia varten tulevia näytteitä on laboratorioon tullut syksyn mittaan tasaiseen tahtiin.

    Lisää aiheesta
    • Peittaus parantaa viljojen itävyyttä tietyissä rajoissa.

      Kasvintuotanto | Kylvösiementen ensimmäiset itävyystulokset pääosin hyviä – homeista on vaivaa myös siemenissä

      Tilaajalle
    • Leena Pietilä (vas.) ja Jaana Laurila tarkastelevat nurmikasvien siementen itämistä. He  kannustavat lähettämään kylvösiemennäytteet analysoitaviksi jo syksyllä.

      Kasvintuotanto | Varmista oman kylvösiemenen laatu – työ alkaa jo lohkovalinnasta

      Tilaajalle
    • Suomessa on tällä hetkellä 131 siemenpakkaamoa. Yhtä niistä pyörittää Markku Salo Loimaalla.

      Kasvintuotanto | Siemenviljelijät ja pakkaamot varmistavat siemenen laadun – pakkaamoita on Suomen kokoon nähden paljon

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Ruokavirasto
    siementarkastus
    säästöt
    tekoäly
    Loimaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle