• Tilojen talousahdinko näkyy nyt selvästi Välitä viljelijästä -projektin työssä

    "Tällaisessa tilanteessa on hyvä, että on ulkopuolinen kertomassa, ettet ole yksin vaan että monella muullakin yrittäjällä on sama tilanne."
    Kun taloustilanne ahdistaa, ei kannata jäädä murehtimaan yksin.
    Kun taloustilanne ahdistaa, ei kannata jäädä murehtimaan yksin. Kuva: Juho Leskinen
    Maatalous
    19.2.202207:00
    Satu Lehtonen

    Maatilojen taloustilanteen kiristyminen näkyy selvästi Välitä viljelijästä -projektin toiminnassa, Melan työkykypalveluiden yksikönpäällikkö Pirjo Saari kertoo.

    Projektin työntekijät ovat kertoneet, että yhteydenotot lisääntyivät jo viime syksynä. "Silloin alkoi tulla huolestuneita viestejä myös viljelijöiden sidosryhmiltä, kuten maataloushallinnosta, lomitustoimesta, pankeilta, ProAgrian neuvojilta ja eläinlääkäreiltä."

    Saaren mukaan tuottajien yhteydenotoissa talousahdinko korostuu. Tuottajat miettivät paljon jopa tilan lopettamista tai tuotantosuunnan vaihtamista. "Esimerkiksi lypsykarjatiloilla mietitään, ajetaanko maidontuotanto alas ja jatketaan peltojen viljelyä."

    Saari rohkaisee viljelijöitä ottamaan yhteyttä projektityöntekijöihin matalalla kynnyksellä.

    "Monella on ajatus, että minun tilanteeni on niin huono, ettei minua kuitenkaan kukaan pysty auttamaan."

    Kun ihminen on riittävän uupunut, hän kulkee kuin laput silmillä eikä näe vaihtoehtoja, miten päästä tilanteesta ulos. Moni voi myös tuntea häpeää eikä halua puhua tilanteestaan.

    "Tällaisessa tilanteessa on hyvä, että on ulkopuolinen kertomassa, ettet ole yksin vaan että monella muullakin yrittäjällä on sama tilanne", Saari korostaa.

    "Meidän projektityöntekijät ovat auttaneet jo tuhansia tiloja. Vaikka oma tilanne näyttäisi kuinka pahalta, aina löytyy joku reitti päästä eteenpäin vaikeassa tilanteessa."

    Kun viljelijä ottaa yhteyttä projektityöntekijään, tämä tulee yleensä aluksi käymään tilalla.

    "Aletaan kartoittaa tilannetta yhdessä. Keskustellaan siitä, mitkä ovat suurimmat huolenaiheet ja mikä syö jaksamista. Yhdessä mietitään, mistä löytyy apua."

    Työntekijä auttaa niin pitkälle kuin itse pystyy ja ohjaa sitten palveluverkostossa eteenpäin.

    "Jos tarvitaan esimerkiksi terapeuttia, työntekijä suosittelee ostopalvelusitoumusta sopivaan palveluun."

    Joissakin tapauksissa paras ratkaisu voi olla tilan alasajo. "Vaikka se on monelle todella vaikea päätös, se voi olla viime kädessä tilanteeseen nähden paras ratkaisu."

    Lue myös:

    Tuottaja: "Kaikki pelivara on nyt käytetty, omaan palkkaan, lyhennyksiin ja korkoihin ei jää enää mitään"

    Viljelijäkyselyssä karut tulokset: Tuotantoa supistetaan, maksuvalmius heikkenee, lannoitteita ei hankita ja osa kotieläintiloista jopa maksaa nyt omasta tuotannostaan

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle