Kanojen tarttuva keuhkotulehdus IB levisi viime kesänä vauhdilla suomalaisessa siipikarjassa. Epidemian aiheutti QX-tyypin virus, jonka leviämistä oli vuosia pelätty ja odotettu, kertoo asiantuntijaeläinlääkäri Hannele Nauholz Eläinten Terveys ETT ry:stä.
”Yllätti meidät kaikki nopeudellaan”, hän kuvaa viruksen leviämistahtia.
”Ei ollut käsitystä, että mitä QX merkitsee”, sanoo puolestaan Dan Hatch Finlandin toimitusjohtaja Hanna Hamina. Hänen mielestään epidemiaan ei oltu taloudellisesti ja toiminnallisesti riittävästi valmistauduttu.
Hamina toivoo tehokkaampaa diagnostiikkaa, sillä nyt kestää nelisen viikkoa saada IB-tyypitys Ruokavirastosta. Tieto virustyypistä on saatava nopeasti, koska siitä riippuu monen elinkeino ja eläinten terveys.
Myös Nauholz ottaa tutkimuksiin kantaa. Eläintauteja epäiltäessä on otettava näytteitä, mikä on tuottajalle kallista. Lisäksi verinäytteiden lähettäminen on vaikeaa.
”Kynnyksiä täytyy madaltaa, jotta eläintautiseuranta toimii. Näin saadaan nopeasti kiinni uudet tartunnat, jotta niitä pystytään vastustamaan.”
IB ei ole virallisesti vastustettava eläintauti kuten esimerkiksi lintuinfluenssa. Suomen lainsäädännössä IB luokitellaan muuksi ilmoitettavaksi eläintaudiksi. Virus tarttuu vain kanoihin (munintakanat ja broilerit).
Vaaraton IB ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi maailmanpankin mukaan se aiheuttaa toiseksi isoimmat taloudelliset tappiot siipikarjalle heti korkeapatogeenisen eli vakavan lintuinfluenssa jälkeen.
Iskiessään kana- tai broileriparveen IB:stä voi koitua tuottajalle suuria taloudellisia tappioita. Virus vähentää muun muassa munintaa ja munien painoa sekä heikentää munien laatua.
”Alle 10 päivän ikäisten tartunta vaurioittaa munanjohtimia pysyvästi, joten ne eivät pysty aikuisina munimaan”, Nauhoz kertoo.
Kaikki IB:n aiheuttamat tappiot ovat elinkeinon vastuulla. Vakuutusturvaa taudin varalta ei ole tarjolla.
Hamina sanookin, että elinkeinolle on annettava mahdollisuuksia varautua taloudellisesti vastaaviin tilanteisiin. Esimerkkinä hän mainitsee vertaisvakuuttamisen.
QX-virusta on Nauholzin mukaan esiintynyt harrastesiipikarjassa ainakin vuodesta 2011. Viime toukokuussa levinnyt virus ei kuitenkaan ole aivan identtinen.
Harrastajia ei pidä osoittaa syyttävällä sormella, sillä viime keväänä viruksen leviämimiseen vaikutti moni seikka, Nauholz kertoo.
IB-virus leviää tuulen välityksellä, ihmisten kengissä, työvälineissä ja vaikka ajoneuvojen mukana. Viime keväänä lannanlevitys oli käynnissä Lounais-Suomessa, kun siellä todettiin ensimmäiset tautitapaukset. Sää oli kuiva ja tuulinen.
Vaikka toukokuussa löydetyn QX:n ärhäkkyys yllätti, toimiin ryhdyttiin ripeästi. Vuosien tauon jälkeen päätettiin aloittaa rokotukset IB:tä vastaan. Ensimmäiset rokotteet saapuivat Suomeen kesäkuussa.
Rokottamisen merkitystä Nauholz ja Hamina painottavat. Rokotusohjelman noudattaminen on jokaisen tuottajan ja koko elinkeinon etu.
”Rokotteiden on oltava osa eläintautien torjuntaa, vaikka se ei kokonaan voi perustua vain rokotuksiin”, Hamina sanoo.
Maailmalla IB:tä vastaan rokottaminen on yleistä.
Nauholz muistuttaa aukottoman ja jatkuvan tautitorjunnan merkityksestä. ”Tautisuojaus on ykköskeino.”
Tuottajien on puututtava ajoissa tilanteeseen kanalassa aina, kun siellä havaitsee jotain poikkeavaa kuten juomaveden tai rehunkulutuksen laskua. Mitä aikaisemmin ongelmaan tartutaan, sitä nopeammin saadaan syy selville ja tarvittaviin toimiin voidaan ryhtyä.
Kieku Oy:n toimitusjohtaja Juha Lehto muistuttaa avoimuudesta. Hänen mukaansa ei ole häpeä, jos IB tulee tilalle. Niin voi käydä kenelle vaan.
Tartuntaa ei pidä piilotella vaan avoimesti ja nopeasti kertoa siitä muun muassa pakkaamolle ja toimia viranomaisten ohjeiden mukaan, Lehto painottaa.
Nauholz, Hamina ja Lehto puhuivat Suojaa sikana -hankkeen loppuseminaarissa 16.1. Tampereella.