Sianlihan hinta on jatkanut nousuaan Euroopassa. Suomessa tuottajahinta on jäänyt alle EU:n keskihinnan.
Maaliskuun puolivälissä EU-maiden keskihinta e-luokan sianlihalle oli 2,17 euroa kilolta. Suomessa hinta oli 2,13 euroa. Saksassa ja Ruotsissa molemmissa noin 2,31 euroa.
Suomi on EU:n tilastossa ainoa maa, jossa hinta oli maaliskuun puolivälissä heikompi kuin kuukautta aiemmin. Kaikissa muissa maissa on ollut ainakin vähän nousua.
Toisaalta täytyy huomata, että viime vuonna hinta oli Suomessa vakaa, kun se useimmissa maissa laski syksyllä jyrkästikin.