Typpi on saatava paremmin talteen biokaasun mädätysjäännöksestä

Biokaasulaitosten mädätysjäännös on tunnetusti raakalietettä parempaa lannoitetta. Mädätyksen aikana reaktorissa tapahtuu paljon muutoksia. Massan pH kohoaa, typpeä mineralisoituu ja hiilen määrä laskee, mutta mädätteen määrä pysyy likimain samana.

Korkea pH lannoitteessa on hyväksi, mutta sillä ei liene merkittävää vaikutusta pellon pH-tasoon. Korkean pH:n takia uhkana on kuitenkin typen hävikki ammoniakkina. Ammoniakki ei ole kasvihuonekaasu, mutta se luokitellaan haitalliseksi. Ja typen karkaaminen kirpaisee ensisijaisesti viljelijää.

Mädätysjäännöksen kuljettaminen sellaisenaan kauemmaksi laitoksesta tulee kalliiksi. Ongelmaan sekä ravinteiden parempaan kohdennettavuuteen on etsitty ratkaisuja. Yksi ratkaisu on mädätysjäännöksen separointi. Kun nestemäinen ja kiinteä jae ovat erillään, ravinteet ovat helpommin annosteltaessa kasvien tarpeiden mukaan.

Fosfori jää separoinnissa pääosin kiintoainekseen. Ongelmana on yhä edelleen typpipitoisen ja aiempaa juoksevamman ja typen karkaamiselle alttiin jakeen säilytys ja käyttö. Biokaasulaitosten mädätysjäännökseen on Keski-Euroopassa jo pitkään lisätty rikkihappoa, joka on todettu tehokkaaksi keinoksi typen hävikkiä vastaan. Hapon sekoittamiseen liittyy kuitenkin omia ongelmiaan myös työturvallisuusmielessä.

Biokaasulaitosten yhteyteen olisi saatava laitteisto, joka tuotteistaisi nestemäisen jakeen mahdollisimman tasalaatuiseksi ja stabiiliksi nestelannoitteeksi. Yksi vaihtoehto voisi olla jätevesien puhdistuksessa yleisesti käytettävät adsorptio- ja ionivaihtotekniikka. Adsorptiossa typpi kiinnittyy adsorbenttien pintaan.

Luonnollisesti kehittynyt tekniikka maksaa, mutta toisessa vaakakupissa on fossiilisilla polttoaineilla tehtävän typpilannoitteen hinta. Paremmalla tekniikalla maatalouden hiilijalanjälkeä saadaan pienemmäksi ja kiertotalous saa mukavan piristyksen. Tilatasolla ravinteiden tarkempi hyödyntäminen parantaisi merkittävästi tilan porttitasetta.