
Eteläisessä Irlannissa maitoa tuottavan Conor Kelleherin tilalla pyritään siihen, että naudat viettävät mahdollisimman lyhyen ajan vuodesta sisällä. Sisällä pidon aikana lehmiä ja ensi kertaa poikivia hiehoja valmistellaan tulevaan poikimakauteen ruokinnallisilla muutoksilla sekä umpikaudella.
Sisälläpitokauden pituus riippuu täysin vuodesta. Irlannin ilmasto ja arvaamattomat säänvaihtelut tuovat omat haasteensa jokaiseen laidunkauteen. Tämän vuoksi laidunkauden pituutta ei pystytä ikinä tarkasti arvioimaan.
”Laiduntava nauta voi paremmin, se on puhtaampi, erityisesti jalka- ja utareterveydentila pysyy hyvänä, kun eläimet saavat laiduntaa suurimman osan vuodesta.” Conor Kelleher
”Sanottakoon että naudat ovat sisällä noin kolmesta neljään kuukautta vuodessa. Eli laidunkausi on vähintään kahdeksan kuukauden mittainen. Toiveena on tietenkin aina mahdollisimman pitkä laidunkausi.”
Karkeasti arvioituna noin 99 prosenttia Irlannin maitotiloista perustuu Kelleherin mukaan nurmipohjaiseen ruokintaan. Väkirehujen ja säilörehun käyttöä yritetään minimoida.
”Laiduntava nauta voi paremmin, se on puhtaampi, erityisesti jalka- ja utareterveydentila pysyy hyvänä, kun eläimet saavat laiduntaa suurimman osan vuodesta.”
Laiduntamiseen ja nurmiruokintaan totuttaminen tapahtuu tilalla asteittain poikimisen jälkeen. Silloin tapahtuu myös hormonaalisia muutoksia, mikä on yksi syistä miksi lypsylehmiä ei päästetä heti laiduntamaan. Myös poikimisen jälkeinen lehmien seuranta on helpompaa, kun fresh cows eli juuri poikineet lehmät pidetään sisätiloissa omana ryhmänään.
”Ruokinnallisiin muutoksiin asteittain totuttaminen on avainasemassa, kun puhutaan nautojen hyvinvoinnista.” Conor Kelleher
Tilan lehmät pääsevät laitumelle, kun poikimisesta on kulunut noin viisi vuorokautta, Alkuun lehmät viettävät laitumella vain joitain tunteja. Aikaa aletaan pidennetään pikkuhiljaa. Nurmeen totuttaminen sisälläpitokauden sekä poikimisen jälkeen on erittäin tärkeää nautojen ruoansulatuksen kannalta.
”Jos eläimet vain päästettäisiin yhtäkkiä nurmelle pitkiksi ajoiksi, tulisi varmasti ongelmia. Ruokinnallisiin muutoksiin asteittain totuttaminen on avainasemassa, kun puhutaan nautojen hyvinvoinnista.”
Kaikkien poikimisten ajoittaminen samaan muutaman kuukauden ajanjaksoon saattaa herättää kysymyksen, kuinka selvitään mahdollisista komplikaatioista poikimisten aikana sekä sen jälkeen.
Avainasemassa on ennakointi. Kelleher korostaakin, että jokainen poikimakausi on oppimisen paikka. Jos ongelmia ilmenee, syyt niihin pyritään aina selvittämään.
Lehmiä ja ensimmäistä kertaa poikivia hiehoja aletaan valmistella jo hyvissä ajoin ennen poikimista. Ne alkavat saada ajoissa muun muassa kalsiumia ja magnesiumia poikimahalvauksen välttämiseksi.
”Noin viikkoa ennen oletettua poikimista alamme myös antaa naudoille proteiinilisää, joka antaa voimaa lihaksille sekä ennen kaikkea kohdulle. Tarkoituksena on tietysti voimistaa nautaa kokonaisvaltaisesti poikimista varten.”

Poikimakausi on Kelleherin tilalla jaettu siten, että sen alkupäässä poikivat ensin naudat, joiden tuotos on lypsyrotuinen vasikka. Tämän jälkeen loput lehmistä ja hiehoista poikivat liharotuisia vasikoita.
Vasikoiden sijoittaminen eteenpäin on Irlannissa iso haaste. Vasikoita kuljetetaan kasvattamoihin ympäri Eurooppaa sekä Yhdistyneisiin kuningaskuntiin. Erityisesti lehmärotuisille sonnivasikoille on vaikea löytää sijoituskohdetta.
”Tähän haasteeseen on haettu apua seksatusta siemenestä. Silti vasikoista saatavat hinnat ovat ihan naurettavalla tasolla kuluihin nähden.”
Tilalle jätettävät hiehovasikat lähtevät niin sanotulle kasvattajalle, joka huolehtii niistä korvausta vastaan niiden tiinehtymiseen saakka.
Vasikoita kuljetetaan kasvattamoihin ympäri Eurooppaa sekä Yhdistyneisiin kuningaskuntiin.
Tilalla seurataan muun muassa peltojen tilannetta aktiivisesti siihen kehitetyn Pasture Base Ireland -applikaation avulla. Tämä Irlannin maatalous- ja elintarvikeviranomaisten Teagascin kehittämä ilmainen applikaatio auttaa tilallisia pysymään perillä tilan asioista.
Kelleher kertoo että kuitenkin vain noin 20 prosenttia Irlannin maatiloista käyttää applikaatiota. Yhdeksi isoimmaksi syyksi hän arvelee tilallisten korkean iän. Uuden opettelu saatetaan kokea liian haastavaksi sekä aikaa vieväksi.
”Itse koen Pasture Base sovelluksen erittäin hyvänä apukeinona pysyä perillä peltoihin liittyvissä asioissa. Mielestäni on myös tärkeää tulevaisuuden kannalta, että tutkijat saavat tilaltamme kerätyn datan käyttöönsä applikaation kautta. Kehitystä ei voi tapahtua, jos kaikki kieltäytyvät antamasta ajankohtaista tietoa tiloiltaan.”
240 lypsylehmän maitotila Corkin maakunnassa Etelä-Irlannissa
Yrittäjä Conor Kelleher
Tilan tiineet naudat poikivat vuosittain noin kolme kuukautta kestävän poikimakauden aikana.
Yhtiömuoto Ltd
Tilan koko 104 hehtaaria
20 lehmän kalanruotolypsyasema
yksi kokopäiväinen työntekijä isännän lisäksi, keväällä yksi kausityöntekijä
Aherla, County Cork, Irlanti
Maitotilojen tulevaisuus näyttäytyy Irlannissa huomattavan samankaltaisena kuin Suomessakin. Tilallisilla on jatkuva paine kehittää toimintaansa ympäristön kannalta kestävämpään suuntaan.
”Mielestäni olemme tehneet tilallamme tämän asian eteen koko ajan töitä. Meiltä tilallisilta vaaditaan suuria tekoja ja yleensä ne tarkoittavat myös isoja investointeja. Toivottavasti vastuu ympäristöteoista siirtyisi tulevaisuudessa kuitenkin enemmän isoille teollisuusyrityksille sen sijaan että sitä jatkuvasti kohdistetaan meihin tilallisiin”, Kelleher sanoo.