• ”Eihän kasveille voi antaa liikaa vettä”

    Runsas vesi ei ole kasveille ongelma. Happikonsentraation seuraaminen paljasti Johannes Tiusaselle, että syysviljaa hänen on lohkolleen turha kylvää.
    Tilaajalle
    Sensorien avulla Johannes Tiusanen seuraa maaperän happikonsentraatiota. Hiusjuurten juurikarvat elävät vain muutamia päiviä tai viikkoja ja ne kuolevat 10 tunnissa hapettomissa oloissa. Uusien juurten kasvatus kestää useamman päivän.
    Sensorien avulla Johannes Tiusanen seuraa maaperän happikonsentraatiota. Hiusjuurten juurikarvat elävät vain muutamia päiviä tai viikkoja ja ne kuolevat 10 tunnissa hapettomissa oloissa. Uusien juurten kasvatus kestää useamman päivän. Kuva: Juha Sinisalo
    Maatalous|Tekniikka
    16.8.202617:00
    Tuulikki Viilo
    Ulvila

    Uusimpana Soil Scoutilla seurannassa on maaperän happikonsentraatio.

    Happikonsentraation mittaus aloitettiin asiakkaalta tulleen toiveen innoittamana.

    Asiakas myy urheilukentillä käytettäviä aktiivisalaojia. Jos kenttä kastuu liikaa, käynnistyy imuri, joka imee kosteuden salaojista.

    Samalla järjestelmällä voidaan vauhdittaa nurmen kasvua puhaltamalla juuristolle ilmaa. ”Heitä kiinnosti, paljonko happea tarvitaan.”

    Puhallettava ilma voi olla myös lämmintä, jolloin kasvukausi pitenee.

    Maan happipitoisuus vaihtelee vuorokauden mukaan, kertoo Johannes Tiusanen. Aamulla auringon noustua juuriston happikäyrä kääntyy alaspäin.
    Maan happipitoisuus vaihtelee vuorokauden mukaan, kertoo Johannes Tiusanen. Aamulla auringon noustua juuriston happikäyrä kääntyy alaspäin. Kuva: Juha Sinisalo

    Golfkentillä happea mittaava teknologia on otettu avosylin vastaan.

    Tavallisesti mekaanista ilmastusta on tehty rutiininomaisesti kalenterimenetelmällä. Ilmastuksen aikana kenttä joudutaan pitämään kiinni. Tarkempi tieto auttaa kentänhoitajaa kohdentamaan toimet oikealle alueelle, mikä säästää kustannuksia, Tiusanen kertoo.

    Ammattinurmikoiden huoltajilla on paljon tietoa siitä, mitä maan alla tapahtuu. ”Monella viljelijällä olisi opittavaa siitä täsmällisyydestä.”

    Juuristo tarvitsee happea, Tiusanen summaa.

    ”Kasvilla ei ole verenkiertoa, jotta se voisi lehdillä hengittää. Kaiken juurisolujen tarvitseman hapen on oltava otettavissa sieltä, missä ne ovat.”

    ”Kasvi tykkää vedestä, mutta ei hengityksen estämisestä.”

    Johannes Tiusanen

    Kun ilman happipitoisuus on noin 21 prosenttia, maan alla pitoisuus pysyttelee 16—17 prosentissa, sillä juuret kuluttavat happea jatkuvasti.

    Onko kyseinen hapen prosenttiluku kasveille optimi?

    Sitä ei tiedetä, Tiusanen kertoo.

    ”Tomaatilla on kokeissa lisätty dramaattisesti happea ja saatu huikeita sadonlisiä. 16 prosentin taso saattaa paremminkin olla kasvun vaatima minimi.”

    Happi selittää myös ylikastelun paradoksin: ”Eihän kasville voi antaa liikaa vettä”, Tiusanen sanoo.

    Vesiviljelyssä kasvit viihtyvät mainiosti — kunhan niillä on riittävästi happea. ”Kasvi tykkää vedestä, mutta ei hengityksen estämisestä.”

    Anturin avulla Tiusanen on tilallaan nähnyt, että maa voi olla pahimmillaan ilman happea koko talven. Ensimmäisen syyssateen jälkeen pellon happipitoisuus romahti.

    ”Vasta keväällä näki, että se veti henkeä.”

    Syysviljaa Tiusanen ei aiokaan kyseisellä lohkolla enää yrittää.

    ”Voin keksiä muitakin vastuksia kuin kasvattaa vehnää hapettomissa olosuhteissa.”

    Lisää aiheesta
    • Veden merkitys sadolle on keskeinen. Vilja tarvitsee vettä 100 milliä per tonni, Johannes Tiusanen muistuttaa. Kuvassa rypsiä, jonka viljely oli tänä vuonna haastavaa.

      Kasvintuotanto | Kuivuus ei ollutkaan totta: Anturit mullistivat Johannes Tiusasen käsityksen pelloistaan

      Tilaajalle
    • Kuumuuden ja kuivuuden näännyttämään auringonkukkaa Etelä-Ranskassa viime lauantaina 8. elokuuta.

      Talous | Euroopan helteet näkyvät suomalaistenkin ruokalaskussa

    • Kuvassa edessä hernettä ja takana härkäpapua. Niiden hehtaarisadot ovat samaa luokkaa kuin soijan keskisadot maailmalla, kolmen tonnin tietämillä.

      Kasvintuotanto | Tällä tavalla sekä viljakriisi että soijariippuvuus ratkeaisivat kerralla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maaperä
    happi
    kastelu
    viljely
    Soil Scout
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotti vakuutti kokeilussa tarkkuudellaan ‒ kone noudatti ennakkosuunnitelmaa tarkasti

    Tilaajalle
  • Koneviesti tutustui ensimmäiseen Suomeen tulleeseen AgXeed-peltorobottiin touko-kesäkuussa Köyliössä.

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotin anturit ja ohjelmisto korvaavat kuljettajan ‒ sähköinen voimansiirto on hyötysuhteeltaan hyvä

    Tilaajalle
  • Saku Tiaisen valmistama pienkuormaaja näyttää erittäin valmiilta ja pitkälle harkitulta koneelta. Koneen kehittämiseen tähän vaiheeseen onkin vaatinut useamman vuoden.

    Koneviesti | Autojen ja sekalaisten koneiden osista kuormaaja – näin syntyi itse tehty kuormain omalle pihalle