• Lihaa tuotettiin viime vuonna enemmän kuin koskaan

    Broilerinlihan tuotanto siivitti kasvua. Sianlihan tuotanto väheni edellisestä vuodesta.
    Siipikarjanlihan tuotanto jatkoi kasvuaan ja kohosi viime vuonna uuteen ennätykseensä.
    Siipikarjanlihan tuotanto jatkoi kasvuaan ja kohosi viime vuonna uuteen ennätykseensä. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    24.2.201712:12
    Tuure Kiviranta

    Lihaa tuotettiin viime vuonna 404 miljoonaa kiloa, mikä on vajaa kaksi prosenttia enemmän kuin vuonna 2015.

    Ennätyslukemiin päädyttiin broilerinlihan tuotannon kasvun siivittämänä.

    Sen sijaan sianlihantuotanto laski ja naudanlihan tuotanto kasvoi vain hienoisesti edellisvuodesta.

    Tiedot perustuvat Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastoihin.

    ”Siipikarjanlihan tuotanto jatkoi kasvuaan ja kohosi jälleen uuteen ennätykseensä, reiluun 125 miljoonaan kiloon. Broilerinlihaa tuotettiin seitsemän prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Kasvua oli myös kalkkunanlihan tuotannossa. Siipikarjanlihasta reilu 90 prosenttia on broilerinlihaa”, sanoo yliaktuaari Sanna Vuorisalo Lukesta.

    Naudanlihan tuotanto kasvoi hienoisesti vajaaseen 87 miljoonaan kiloon. Sonnien teurastusmäärät laskivat kun taas lehmien ja hiehojen kasvoivat.

    Suurimmillaan naudanlihan tuotanto oli 1980-luvun puolivälissä noin 125 miljoonaa kiloa.

    Sianlihaa tuotettiin reilu 190 miljoonaa kiloa, mikä on prosentin vähemmän kuin edellisvuonna. Sikojen teurastusmäärät kasvoivat, mutta ruhopaino laski edellisvuodesta.

    Sianlihan määrä oli korkeimmillaan vuonna 2008, reilut 217 miljoonaa kiloa.

    Lampaanlihan tuotanto kasvoi viime vuonna 6 prosenttia ja oli vajaa 1,3 miljoonaa kiloa.

    Artikkelin aiheet
    lihan tuotanto
    broileri
    sika
    Luonnonvarakeskus Luke
    tilastot
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle