• Susanna Valtonen ryhtyi karjan hoidon lisäksi lihakauppiaaksi: ”Yhteistyötiloja kiinnostaa eläinten hyvinvointi”

    Viljelijä ja lihakauppias Susanna Valtonen huomasi lähilihasta olevan kysyntää enemmän kuin tarjontaa. Hän arvostaa sitä, ettei eläimiä tarvitse kuljettaa teurastamoon pitkää matkaa.
    Tilaajalle
    Haasteena pienemmille kaupoille on aukioloaikojen laajuus. Sunnuntaisin ja maanantaisin lihakauppa on kiinni. ”Varsinkin isommat kaupat ovat todella paljon auki nykyään.”
    Haasteena pienemmille kaupoille on aukioloaikojen laajuus. Sunnuntaisin ja maanantaisin lihakauppa on kiinni. ”Varsinkin isommat kaupat ovat todella paljon auki nykyään.”  Kuva: Tuulikki Viilo
    Maatalous|Lihantuotanto
    26.3.202614:00
    Tuulikki Viilo

    Kun on itse karjatilallinen, lihan myymiseen voi syntyä uusi ulottuvuus. Kyse ei ole vain vatsantäytteestä.

    Katinalan lihakaupassa Hattulassa kaikki liha siasta siipikarjaan on kotimaista.

    Nauta tulee paikallisilta emolehmätiloilta, joissa eläimet laiduntavat kesän.

    ”Se on kriteeri, mulle iso arvo. Yhteistyötiloja kiinnostaa eläinten hyvinvointi. Eläimet ovat olkikuivitetussa pihatossa talven”, kertoo kauppias Susanna Valtonen.

    Ne ovat myös asioita, jotka kiinnostavat kaupan asiakaskuntaa.

    Tilanpidon Valtonen aloitti vuonna 2019 puolisonsa Otto Paakkalan kanssa. Kaikki oman tilan naudanliha myydään nykyisin lihakaupan kautta.

    Valtosella oli tilamyymälä jo kotitilallaan. Lihasta oli kuitenkin enemmän kysyntää kuin tarjontaa. ”Asiakkaita piti lähettää muualle ostoksille tai antaa suosituksia. He halusivat paikallista karitsaa ja possua.”

    Katinalan lihakauppa on ollut olemassa 1980-luvulta saakka. Susanna Valtonen on täällä neljäs kauppias. Hinnat hän haluaa pitää sellaisena, että taso on tilallisille reilu.
    Katinalan lihakauppa on ollut olemassa 1980-luvulta saakka. Susanna Valtonen on täällä neljäs kauppias. Hinnat hän haluaa pitää sellaisena, että taso on tilallisille reilu. Kuva: Tuulikki Viilo

    Kun sitten Katinalan lihakaupan kauppias soitti kysyäkseen Valtosen kiinnostuksesta ottaa kauppa hoteisiinsa, uteliaisuus heräsi heti.

    Valtosen viimeinen kausi MTK:n johtokunnassa oli loppumassa muutaman kuukauden päästä.

    Hän pohti parhaillaan, mitä muuta keksisi tilatoiminnan oheen. Tilaisuus tuntui houkuttelevalta: Asiakkailla oli tarve löytää lihaa Hämeestä tai lähialueilta.

    Mediassakin keskusteltiin paljon siitä, miten lihaa saisi suoraan tiloilta. Kaikilla ei kuitenkaan ollut resursseja tilamyymälöiden kiertelyyn.

    ”Soitin samalta istumalta Otolle. Hän sanoi ensin, että ei. Minä ehdotin, että jos nyt vähän edes pohditaan.”

    Lihakaupassa olisi kysyntää myös luomupossulle ja -kalkkunalle. Tarjontaa vain ei tahdo alueelta löytyä.
    Lihakaupassa olisi kysyntää myös luomupossulle ja -kalkkunalle. Tarjontaa vain ei tahdo alueelta löytyä. Kuva: Tuulikki Viilo

    Valtosen etuna olivat verkostot. Hän tunsi taustansa vuoksi paljon tilallisia ja oli entuudestaan myös vieraillut useilla alueen tiloilla.

    Monella oli tilamyymälä ennestäänkin. Katinalasta tilat saivat yhden myyntikanavan lisää.

    ”Voitiin yhdessä sopia teurastusajankohtia ja muita. Lihaa saatiin samalla kuormalla muillekin kuin minulle.”

    Possua tulee kaupan läheltä, Hattulassa sijaitsevalta sikatilalta. Lisäksi myynnissä on Paijan pihattopossua.

    Karitsat tulevat tietyltä, samalta lammasosuuskunnalta. Riistaa kuten hirveä saadaan paikallisilta metsästäjiltä.

    Naudat teurastetaan Paijan tilateurastamossa alle tunnin matkan päässä kotitilalta. Toinen teurastamo on Vainion teurastamo Orimattilassa.

    Sittemmin Valtosen haltuun on siirtynyt myös lihakaupan yhteydessä sijaitseva leipomo.

    Kysyntää olisi luomupossulle ja -kalkkunalle. Tarjontaa vain ei tahdo alueelta löytyä.

    Valtonen haluaisi myös löytää yhteistyökumppaniksi sopivan porotilan. ”Sitä kysytään, poroa kun ei valtakaupoissa ole. Jos löytyy sopiva porotila vähän pohjoisemmasta, toivon, että ottavat yhteyttä.”

    He saattavat tulla kaukaakin hankkimaan yksittäiseen juhlaan spesifit tuotteet.

    Susanna Valtonen

    Asiakkaissa ryhmiä on useampi. Ensimmäisenä ovat paikalliset, jotka tulevat tekemään myymälään viikoittaisia ruokaostoksiaan.

    Toinen asiakasryhmä ovat kesäasukkaat, jotka käyvät kaupassa mökkimatkallaan. Kolmantena ovat sesonkiasiakkaat: He vierailevat myymälässä juhlapyhien kuten pääsiäisen, vapun, juhannuksen ja joulun alla.

    ”Hekin ovat tärkeä asiakasryhmä. He saattavat tulla kaukaakin hankkimaan yksittäiseen juhlaan spesifit tuotteet.”

    Oma porukkansa ovat myös Helsingistä ja Tampereelta tulevat asiakkaat, jotka varaavat ostoksensa usein etukäteen.

    Kesällä lihakaupan väki on käynyt Lepaan puutarhanäyttelyssä grillaamassa nautaburgereita.

    Nautamakkarat ovat suosittuja, etenkin kesällä. Osa kuluttajista karttaa possua ja haluaa grilliin mieluummin puhdasta nautaa.
    Nautamakkarat ovat suosittuja, etenkin kesällä. Osa kuluttajista karttaa possua ja haluaa grilliin mieluummin puhdasta nautaa. Kuva: Susanna Valtonen

    Kun ruuan kanssa tekee työtä, tiedossa on myös byrokratiaa. Elintarviketarkastuksiin Valtonen toivoo järkeistämistä.

    ”Meillä on kaksi eri elintarviketarkastusta ja kaksi eri omavalvontasuunnitelmaa: Lihakaupalle ja leipomolle omansa.”

    Tarkastajat käyvät vuorotellen ja molemmista maksetaan tarkastusmaksu. Valtonen toivoo, että tarkastajien ammattitaitoa voisi laajentaa niin, että sama tarkastaja pystyisi tekemään sekä lihapuolen että leipomon.

    Maatilalla sama tarkastaja pystyi käymään läpi sekä eläimiin, peltoihin että suoramyyntiin liittyvät luomuasiat saman päivän aikana, hän huomauttaa.

    Naudan tali on suosittua. Osa kuluttajista arvostaa ruuanlaitossa aitoa rasvaa. Talista voidaan tehdä myös kasvo- ja huulirasvoja.
    Naudan tali on suosittua. Osa kuluttajista arvostaa ruuanlaitossa aitoa rasvaa. Talista voidaan tehdä myös kasvo- ja huulirasvoja. Kuva: Susanna Valtonen

    Tavoitteena on kehittää erityisesti nettikauppaa ja lisäksi leipomopuolta.

    ”En usko että palataan leivän päivittäiseen toimittamiseen kauppoihin, se on niin kallista suhteessa leivän hintaan. Elokuusta asti meiltä on saanut kakkuja, tulevaisuudessa ehkä myös voileipäkakkuja.”

    Katinalan asiakkaat maksavat mielellään laadusta, Valtonen kertoo.

    ”Jokunen on sanonut jatkavansa käyntiä meillä, vaikka hinnat vähän nousisivatkin.”

    Parhaat palat eli Katinalan lihakaupan top-3

    1. Naudan tali eli beef tallow. Purkitettua rasvaa käytetään grillaukseen ja ruuanlaittoon tuomaan lisää makua. Naudanrasvavillitys on rantautunut Suomeen Amerikoista.

    2. Sisäelimet. Elimet ovat lihakaupassa todella kysyttyjä. Ne ovat aika ravinteikkaita ja suhteellisen edukkaita. Elimien käytön suhteen kokemattomalle Susanna Valtonen suosittelee maksaa, jos siitä suinkin pitää. ”Maksapihvit ovat helpot, teen maksakäristystä vähän poronkäristysmäisesti. Naudan maksaa paistetaan voissa, pekonissa ja sipulissa, kylkeen perunamuussia.”

    3. Puhtaat nautamakkarat. Nauta on tuhdimpi ja lihaisampi makkaravaihtoehto, Valtonen kertoo. Nautamakkaroita myydään eritoten kesällä, mutta niitä löytyy aina perusvalikoimasta.

    Lisää aiheesta
    • Heteroosin eli risteytyselinvoiman myönteisiä vaikutuksia hyödynnetään Hirvilammen Luomutilalla. Jälkeläisiin tavoitellaan anguksen lihanlaatua ja simmentalin kasvuominaisuuksia.

      Maatalousyrittäjät | Kahden tilan eläimet ovat samassa pihassa – näin aikaa jää muuhunkin elämään

      Tilaajalle
    • Jukka Tepon ja Marko Hautamäen navetassa lypsää kaksi DeLavalin lypsyrobottia.

      Yritykset | Harjulan Maito oy on kahden kahden tilan yhteisnavetta, jonka ovet aukeavat kävijöille Farmarin ajaksi

    • Tomas Landers kiinnittää riistakoukkua kontin kattoon. Metsästäjät voivat tuoda riistaa konttiin mihin vuorokaudenaikaan tahansa.

      Erä | Viltgården ostaa ruhot metsästäjiltä ja myy ne verkossa – saaliin voi tuoda kylmäkonttiin milloin vain

      Tilaajalle
    • Kiuruvetiset lypsykarjatilalliset lahjoittivat rahaa Steve ’n’ Seagullsin koululaiskonserttiin. Vas. Milkkivei oy:n osakkaat Anna-Saara Tikka ja Ulla Kauhanen.

      Musiikki | ”Monelle lapselle oli yllätys, että naapurin maanviljelijä osaa laulaa”– nyt Kiuruveden viljelijät lahjoittavat rahaa huippukonserttiin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Susanna Valtonen
    karjatalous
    lihatuotanto
    lähiruoka
    eläinten hyvinvointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys