

Hirvilammen Luomutilalla alkamaisillaan on seitsemäs poikimakausi.
Susanna Valtosen ja hänen puolisonsa Otto Paakkalan maatilaa pyöritetään toiminimipohjalta ja kaikki liha myydään Katinalan lihakaupan kautta.
Päärotuina ovat angus ja simmental. Valtonen oli angus-fani, mutta myytävänä ei sitä tilan perustamisajankohtana ollut liiaksi asti.
”Meille valkeni siinä kohtaa heteroosi ja sen vaikutukset”, Susanna kertoo. Heteroosilla tarkoitetaan sitä, kuinka erirotuisten yksilöiden yhdistämisellä saadaan keskimäärin elinvoimaisempia jälkeläisiä.
Jälkeläisiin on saatu anguksen lihanlaatua ja simmentalin maitoisuutta ja kasvuominaisuuksia, hän kertoo.
”Meidän kannalta tämä on paras ratkaisu. Ei edes tavoiteltu puhdasta rotujalostusta.”

Naudat asuvat vuokrapihatossa. Valtoset pyörittävät paikkaa yhdessä toisen tilan kanssa. Paikka on yhteinen, mutta eläimet ovat eri rakennuksissa. Sama työntekijä hoitaa ne kaikki.
Se vapauttaa aikaa muuhun toimintaan. Monta päätä on myös yhtä viisaampi.
”Meillä on erilaiset kiinnostuksen kohteet. Täydennämme toisiamme”, Valtonen kuvailee yhteisnavetan pitoa.
Kun pelisäännöt on selkeästi sovittu, vastuun jakaminen sujuu.
”Tosi tärkeää on, ettet ajattele, että sun pitää saada aivan kaikki. Minä joustan jostakin ja toinen joustaa jostakin. Ei saa laskea viimeistä senttiä ja tuntia.”