• Etelä-Suomessa päästään hiljalleen kevätkylvöille

    Viime viikkojen yöpakkaset ovat hidastaneet kasvukauden käynnistymistä, mutta vielä ollaan normaalissa aikataulussa tai jopa hieman etuajassa, kertoo Pro Agria.
    Kaurankylvöä toukokuussa 2025.
    Kaurankylvöä toukokuussa 2025.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Kasvintuotanto
    15.4.202608:15
    Maija Ala-Siurua

    Vaikka maaliskuu oli mittaushistorian lämpimin, se ei vielä ole näkynyt pelloilla Kovan pakkastalven jälkeen pellot olivat roudassa syvältä ja sen sulaminen on ollut hidasta.

    Viime viikkojen yöpakkaset ovat hidastaneet kasvukauden käynnistymistä, mutta vielä ollaan normaalissa aikataulussa tai jopa hieman etuajassa, kertoo Pro Agria tiedotteessaan.

    ”Ensimmäiset kevätkylvöt päästään aloittamaan Etelä-Suomen suotuisimmilla alueilla aivan lähipäivinä, viimeistään viikon parin sisällä”, kertoo tiedotteessa kasvintuotannon kehityspäällikkö Sari Peltonen Pro Agriasta.

    ”Täyteen vauhtiin ne pääsevät valtaosassa maatamme toukokuun puoliväliin mennessä. Pohjois-Suomessa kevätkylvöille päästään tyypillisesti toukokuun viimeisillä viikoilla.”

    Syyskasvien ja nurmien täydennyslannoituksia on jo tehty.

    Varhaisperunan istutukset alkoivat maaliskuun puolivälissä Varsinais-Suomen saaristossa ja ovat jatkuneet huhtikuun puolella muualla Etelä-Suomessa. Sipulia ja porkkanaa on jo kylvetty Varsinais-Suomessa, Pro Agria kertoo.

    ”Syysöljykasvien talvehtimisessa on ollut vaihtelua ja paikoin kasvustot ovat tuhoutuneet täysin.”

    Sari Peltonen

    Vähäisen lumipeitteen ja voimakkaan haihdunnan takia lumen sulamisvesiä ei juuri ole ollut turvaamassa peltojen kosteustilannetta. Pohjavedet ovat osassa maatamme normaalia alempana.

    Riskinä on peltojen liian nopea kuivuminen ja kevätkosteuden menettäminen, Pro Agria kertoo. Kylvötyöt pitäisi tehdä ripeästi, jotta kevätkosteus saadaan hyödynnettyä ja tasainen siementen itäminen turvattua.

    ”Tällä hetkellä näyttää siltä, että syysviljojen talvehtiminen on onnistunut kovasta pakkastalvesta huolimatta”, Peltonen kertoo tiedotteessa.

    ”Syysöljykasvien talvehtimisessa on ollut vaihtelua ja paikoin kasvustot ovat tuhoutuneet täysin.”

    Artikkelin aiheet
    kevätkylvöt
    Etelä-Suomi
    Pro Agria
    viljely
    kasvukausi
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle