• Viljelijät ovat ahkeroineet lohkomuutoksia Vipu-palveluun

    Tähän mennessä muutoksia tehty yli 6 000.
    Peruslohkomuutokset on hyvä tehdä viipymättä, jotta kunta ehtii käsitellä ne ennen tukihakua.
    Peruslohkomuutokset on hyvä tehdä viipymättä, jotta kunta ehtii käsitellä ne ennen tukihakua. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    2.5.201618:48
    Juhani Reku

    Viljelijät ovat aloittaneet tämänvuotisen päätukihaun reippaasti tekemällä Vipu-palvelussa peruslohkomuutoksia ja kasvulohkoilmoituksia.

    Peruslohkomuutoksia on tähän mennessä lähetetty kuntien käsiteltäväksi yli 6 000, kertoo Maaseutuvirasto (Mavi) tiedotteessaan.

    Kasvulohkoilmoituksia on perustettu palveluun puolestaan jo yli 8 000.

    Peruslohkomuutoksia on voinut tehdä ja kasvulohkoilmoituksia perustaa palvelussa huhtikuun puolivälistä lähtien. Niitä ehtii tehdä palvelussa kesäkuun 15:nteen päivään asti, mutta erityisesti peruslohkomuutoksista kannattaa tehdä ilmoitus viipymättä. Kun ne tekee hyvissä ajoin, kunta ehtii käsitellä ne ennen tukien hakua. Tällöin tuet pystyy hakemaan suoraan ajantasaisilla lohkotiedoilla.

    Kasvulohkoilmoituksen perustamalla pystyy puolestaan säästämään omaa aikaansa siinä vaiheessa, kun varsinaisen tukihakemuksen tekee.

    Tukien haku avautuu Vipu-palvelussa 9.5. Hakemuksen voi palauttaa kuntaan 26.5–15.6.

    Artikkelin aiheet
    viljelijät
    Vipu-palvelu
    päätuki
    Maaseutuvirasto
    peruslohkomuutokset
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle