• Video: Ayrshire Rusetti oppi lypsyrobotille nopeimmin, 16 yritystä ensimmäisenä yönä - Kannuksen älynavettaan mahtuvat opetus, tutkimus ja 70 lypsävää

    Kannukseen valmistui opetusnavetta kaikilla herkuilla. Tavoite on, että uuden ajan pihatto loisi myös uskoa tulevaan.
    Tilaajalle
    Yksi älynavetan asukkaista kiinnostui kuvaajan korvakuulokkeiden johdosta.
    Yksi älynavetan asukkaista kiinnostui kuvaajan korvakuulokkeiden johdosta. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Maatalous
    6.4.202210:04
    Antti Kantola

    ”Muutto on sujunut mutkattomasti. Eläimet ovat sopeutuneet uuteen tilaan hyvin”, karjamestari Milla Tuovinen kertoo.

    Samaa sanoo Maarit Kärki, joka on projektipäällikkönä johtanut Luova kampus -hanketta Kannuksessa.

    Tämä laite separoi lietteestä kuivajakeen, joka voidaan käyttää kuivikkeena. Maarit Kärki ja Milla Tuovinen kertovat, että pihatto voi saavuttaa kuivikeomavaraisuuden.
    Tämä laite separoi lietteestä kuivajakeen, joka voidaan käyttää kuivikkeena. Maarit Kärki ja Milla Tuovinen kertovat, että pihatto voi saavuttaa kuivikeomavaraisuuden. Kuva: Johannes Tervo

    ”Katselin tänään eläimiä uudessa pihatossa. Ne olivat rauhallisesti omissa oloissaan. Tunnelma oli suorastaan seesteinen – ihan kuin eläimet olisivat olleet tässä navetassa jo vaikka kuinka pitkään”, Kärki kertoo maaliskuisen aamun tunnelmasta.

    Tuona seesteisenä keskiviikkona oli kulunut vain viikko siitä, kun Keski-Pohjanmaan ammattiopiston Kpedun lypsykarja oli siirretty vanhasta navetastaan uuden ajan pihattoon.

    Automaattiruokkija liikkuu ruokintapöydällä ja työntää rehua lähemmäksi. Ruokkija myös mittaa rehukasan korkeuden ja jättää tarvittaessa uutta syötävää.
    Automaattiruokkija liikkuu ruokintapöydällä ja työntää rehua lähemmäksi. Ruokkija myös mittaa rehukasan korkeuden ja jättää tarvittaessa uutta syötävää. Kuva: Johannes Tervo

    Muuton mutkattomuudesta ja onnistumisesta kertoo, että maitomäärät eivät ole pudonneet. Ei ole ollut myöskään utaretulehduksia eikä muita harmeja.

    Vanhassa navetassa oli asemalypsy, uudessa paikassa lypsy hoituu robotilla.

    Lehmät tottuivat käymään lypsyrobotilla nopeasti, Tuovinen sanoo.

    Nopeaoppisin oli ayrshire Rusetti. Se oivalsi hetkessä, että robotilla asioinnista ropisee palkinnoksi täysrehunappuloita.

    ”Ensimmäisenä yönä uudessa navetassa Rusetti pyrki robotille 16 kertaa.”

    Portti pysyi kuitenkin kiinni aina, kun Rusetin kaulapannan transponderi lähetti tiedon, että edellisestä käynnistä ei ollut kulunut riittävästi aikaa.

    Toimistohuoneen päätteeltä voi seurata navetan tapahtumia. ”Tuotannonhallintajärjestelmä, lypsyrobottien tapahtumat sekä ruokinta- ja paikannusjärjestelmä”, Milla Tuovinen kertoo näytöiltä löytyvistä tiedoista.
    Toimistohuoneen päätteeltä voi seurata navetan tapahtumia. ”Tuotannonhallintajärjestelmä, lypsyrobottien tapahtumat sekä ruokinta- ja paikannusjärjestelmä”, Milla Tuovinen kertoo näytöiltä löytyvistä tiedoista. Kuva: Johannes Tervo

    Luova kampus -projektin kehittämishankkeessa pohdittiin, millainen on tulevaisuuden maitotila.

    ”Investointihankkeessa rakennettiin Kannukseen tämä uusi, yhden lypsyrobotin pihatto sekä siihen liittyvät rehu- ja lantavarastot”, Kärki kertoo.

    Poistoilmaratkaisuna on valoharja, jossa on hormit.
    Poistoilmaratkaisuna on valoharja, jossa on hormit. Kuva: Johannes Tervo

    Uusi navetta on opetuksen, tutkimuksen ja kehittämisen tyyssija.

    Kärki toivoo, että komea pihatto toisi myös uskoa tulevaan. ”Tämänhetkisen kustannuskriisin keskelläkin.”

    Ruokintapöytä on leveä ja navetta on läpiajettava, joten rehu voidaan jakaa myös apevaunuilla, Maarit Kärki sanoo. Pihatossa on verhoseinäikkunat. Navetan lämpötila maaliskuisena kuvauspäivänä oli noin kahdeksan astetta.
    Ruokintapöytä on leveä ja navetta on läpiajettava, joten rehu voidaan jakaa myös apevaunuilla, Maarit Kärki sanoo. Pihatossa on verhoseinäikkunat. Navetan lämpötila maaliskuisena kuvauspäivänä oli noin kahdeksan astetta. Kuva: Johannes Tervo

    Hyvä tieto leviää Kannuksesta keskipohjalaisen maitomaakunnan ulkopuolellekin: yksi Kpedun kumppaneista on Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk). Kannuksen pihatto toimii virtuaalisena navettana Oamkin luonnonvara-alalle.

    Navetan lukuisat kamerat ja muut tiedonkeruuvälineet muodostavat digisillan, jota pitkin Oamkin opiskelijat pääsevät etänä Kannukseen.

    ”Heillä on pääsy tuotannonhallintajärjestelmiimme lypsyä ja ruokintaa myöten.”

    Katossa olevat antennit välittävät paikannusjärjestelmään tietoa eläimistä.
    Katossa olevat antennit välittävät paikannusjärjestelmään tietoa eläimistä. Kuva: Johannes Tervo

    Valoisa ja avara pihatto on rakennettu ”kaikilla herkuilla”, Kärki sanoo.

    ”Robottinavetoita on toki tehty vuosikaudet, ei tämä siinä mielessä mikään poikkeus ole. Täällä on kuitenkin tavallista enemmän uutta tekniikkaa, esimerkiksi paikannusjärjestelmä, älyportit ja automatisoitu ruokintajärjestelmä. Niitä ei välttämättä tarvittaisi tällaisessa yhden lypsyrobotin navetassa.”

    Tämä juottoautomaatti on navetan vasikkalassa. ”Vasikka juo noin 12 litraa maitoa vuorokaudessa”, Milla Tuovinen kertoo.
    Tämä juottoautomaatti on navetan vasikkalassa. ”Vasikka juo noin 12 litraa maitoa vuorokaudessa”, Milla Tuovinen kertoo. Kuva: Johannes Tervo

    Tekniikkaa on hankittu opiskelua ja kokeiluakin varten.

    ”Moni opiskelijoistamme on tuleva maatalousyrittäjä. Tässä yhteisellä rahalla rakennetussa navetassa he voivat testata ja pohtia, mitkä olisivat parhaat ratkaisut omalle tilalle.”

    Kiskon varassa liikkuva Renki pudottaa kuivikkeet parsiin.
    Kiskon varassa liikkuva Renki pudottaa kuivikkeet parsiin. Kuva: Johannes Tervo

    Kärki toivoo, että tulevat emännät ja isännät saisivat oppilaitoksesta evääkseen myös innon seurata oman alansa tutkimusta.

    Tällaista on syväkuivikeparren olkikuivikerouhe. Navetassa ei aiota käyttää turvetta kuivikkeena.
    Tällaista on syväkuivikeparren olkikuivikerouhe. Navetassa ei aiota käyttää turvetta kuivikkeena. Kuva: Johannes Tervo

    Kannuksen kampus on valmis tarjoamaan uusimpia oppeja tutkinto-opiskelijoiden lisäksi sekä yrittäjille että lomittajille: täydennyskoulutusta on tarjolla.

    ”Tarkoitus on luoda hyvää pöhinää tämän navettamme ympärille. Tänä päivänä jokainen tarvitsee verkostoja, kukaan ei pärjää yksinään.”

    Navetan karjamestarina työskentelevä Tuovinen kertoo, että muuttovaiheessa riitti työtä. Uutta opeteltavaa oli paljon.

    ”Pitkiä päiviä on tehty. Mutta kyllä me olemme olleet tästä myös innoissamme. Niin pitkään uuden navetan valmistumista odotettiin.”

    Uuden opetusnavetan pinta-ala on 2 700 neliömetriä. Navetan vasemmalla puolella on  600-neliömetrinen jaloittelutarha.
    Uuden opetusnavetan pinta-ala on 2 700 neliömetriä. Navetan vasemmalla puolella on 600-neliömetrinen jaloittelutarha. Kuva: Johannes Tervo

    Uusi opetusnavetta

    Yhden lypsyrobotin kolmirivinen navetta on rakennettu Keski-Pohjanmaan ammattiopiston Kpedun Kannuksen-toimipisteeseen. Navetan avajaisjuhlia vietetään 27.–28.4.

    Kokonaiskustannusarvio on noin 3 miljoonaa euroa

    Lypsylehmien paikkoja 70. Lisäksi yhteensä 54 paikkaa hiehoille ja pikkuvasikoille. Syväkuivikeparret.

    Pinta-ala on 2 700 neliömetriä. Asfalttipohjainen jaloittelutarha 600 neliömetriä.

    Valoharja hormeilla, verhoseinäikkunat.

    Lämmön talteenotto maidosta ja lietteestä.

    Lehmähallin toiminnallinen suunnittelu: 4dBarn.

    ARK-suunnittelu: Erkki Löf/Rakennussuunnittelu E. Löf. Pääsuunnittelu: Erkki Löf.

    Pääurakoitsija on Vana-valmisnavetta.

    Vierailijoita varten on rakennettu katselutila, show room, josta voi silmäillä navetan tapahtumia.
    Vierailijoita varten on rakennettu katselutila, show room, josta voi silmäillä navetan tapahtumia. Kuva: Johannes Tervo
    Artikkelin aiheet
    älymaatalous
    opetusnavetta
    Luova kampus -hanke
    Kpedu
    lypsyrobotti
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen