
Tukien maksuaikatauluihin on ehkä luvassa pientä helpotusta. Maa- ja metsätalousministerin valtiosihteeri Päivi Nerg lupasi hallinnon vielä katsovan, mitä kansallisissa käsissä oleville tuille voidaan tehdä.
Nerg kuitenkin painottaa että aikataulut ovat sidoksissa unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan ja ovat olleet tiedossa pitkän aikaa.
”Kaikki kivet käännetään, mutta 99 prosenttia on jo käännetty.”
Valtiosihteeri osallistui KoneAgriassa järjestettyyn paneeliin. Sen puheenjohtaja MT:n päätoimittaja Jouni Kemppainen tiukkasi Nergin lisäksi OP Ryhmän maa- ja metsätalouspalvelujen johtaja Teppo Pölläseltä, mitä pankki aikoo maksuaikataulujen aiheuttamien ongelmien helpottamiseksi tehdä.
Pöllänen vakuutti, että koko suomalainen finanssiala ymmärtää tilanteen ja tekee kaiken sen, mitä tehtävissä on. Lainojen maksuaikatauluja on esimerkiksi on mahdollista muuttaa, mutta sillä on aina kustannus, Pöllänen muistutti.
Panelisteihin kuulunut MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin kommentoi, että kustannus ei saa kaatua tuottajan niskaan, vaan se on hoidettava pankkien ja valtiovallan kesken.
Wallin perusteli sanomaansa hallitusohjelman kirjauksella, että hallinnollisilla toimilla ei saa aiheuttaa lisää kustannuksia tuottajille.
Kuten suomalaista ruuantuotantoa käsittelevissä paneeleissa on tapana, myös nyt tuottajien ja kaupan edustajat sanailivat siitä, mistä ruokamarkkinoiden epätasapainossa lopulta on kyse.
Wallin kuvaa tilannetta sanoilla kaksiosainen epätasapaino. Alkutuottaja jää kahden suuren kauppaketjun puristuksiin ja on ruokaketjussa hinnanottaja.
Toinen syy epätasapainoon on, ettei meiltä riitä elintarvikkeita vientiin. Riittävä vienti olisi kannattava myyntikanavavaihtoehto kotimaiselle ruualla.
Päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho S-ryhmästä muistutti, että Ruotsi, Norja ja Tanska ovat Suomen tavoin kaukana keskisemmän Euroopan valmistavasta teollisuudesta, joten logistiikka maksaa.
Kemppainen kysyi Päällysaholta, onko S-ryhmä valmis avaamaan jo sovittuja neuvotteluja uudelleen tavarantoimittajien kanssa.
”Tänä syksynä on neuvoteltu lyhyemmillä jaksoilla. Olemme olleet joustavampia kuin vuosia sitten”, Päällysaho muotoili.
Europarlamentaarikko Elsi Kataisen mukaan alkutuottajat ovat alakynnessä niin Suomessa, Euroopassa kuin maailmanlaajuisesti. Ongelmat ovat samanlaisia, mutta syyt ongelmiin eivät.
Kataisen mielestä meidän alkutuotantomme vaikeudet johtuvat erityisesti Suomen syrjäisestä sijainnista, pienistä tuotantomääristä ja siitä, että emme osaa markkinoida huipputuotteitamme.
Appelsiineista on pula ja mehuhyllyt ovat tyhjiä, Katainen totesi. Hänen mielestään tässä olisi paikka suomalaisille marjamehuille.
Nerg toi paneelissa esiin julkiset ruokahankinnat, joiden osuus on hänen mukaansa 10 miljardia euroa.
Jonkinlaista sääntelyä julkisille hankinnoille on luvassa. Nergin mukaan periaate pitää olla, että tuontitavaroille on sama kriteeristö kuin suomalaisille.