• Ensi viikolla alkaa arvonta, jonka päävoittona on uusi Jontikka

    Mittavissa Rysky-arpajaisissa arvotaan tänä vuonna 5E-mallisarjan John Deere 5058.
    Rysky-arvonnan pääpalkintona on yli 60 000 euron arvoinen 5058 John Deeren 5E-malli.
    Rysky-arvonnan pääpalkintona on yli 60 000 euron arvoinen 5058 John Deeren 5E-malli.  Kuva: Jussi Korkia-aho
    Maatalous|Maatalouskoneet
    20.3.202610:45
    Visa Vilkuna

    Vuodesta 2014 lähtien Ylivieskan kevättalveen on kuulunut Rysky. Tämä markkinatapahtuma on osoittanut tarpeellisuutensa useammassakin mielessä. Talven aikana viljelijöiden on kesäkautta helpompi poiketa konenäyttelyssä.

    Mittavat arpajaiset ovat olleet Ryskyn vetonaulana jo toistakymmentä vuotta. 27.-28.3.2026 on vuorossa 16. Rysky ja vauhti sen kun tuntuu paranevan.

    Rysky on ylivieskalaisten koneliikkeiden ja Suomalainen Maaseutu -lehden ideoima tapahtuma. Yleisurheiluseura Ylivieskan Kuula järjestää puolestaan ympäri Suomen tunnetut Ryskyn arpajaiset. Arpojen myynti aloitetaan Ryskystä ja myyntiä jatketaan pitkin kesää sekä valtakunnallisissa että alueellisissa kesätapahtumissa.

    Arpajaisten suureen suosioon vaikuttaa hyvien palkintojen lisäksi poikkeuksellinen yhteistyö urheiluseuran, koneliikkeiden ja median kanssa. Lasten ja nuorten liikunnan tukeminen on arpojen ostajien mielestä kannatettavaa toimintaa.

    Vuosien saatossa arpajaisten tuottoa on lahjoitettu myös hyväntekeväisyyteen kaikkiaan yli 20 000 euroa. Rahaa ovat saaneet muiden muassa lastensairaala Helsingissä, Pelastakaa Lapset ry:n aluejärjestöt sekä seurakuntien diakoniatyö.

    Syyskesästä tapahtuvan arvonnan jälkeen Ryskyn organisaatio soittaa jokaiselle palkinnon saajalle henkilökohtaisesti, jolloin jokainen palkinto päätyy oikeaan osoitteeseen.

    Pääpalkintoina on arvottu peräti yhdeksän traktoria ja kolme järeää mönkijää. Tänä vuonna pääpalkintona on yli 60 000 euron arvoinen 5058 John Deeren 5E-malli. Tämä nelivetoinen traktori on varsinainen monitoimikone niin pihalle, puutarhaan kuin tuotantorakennuksiinkin.

    Tehoa Jontikan kolmisylinterisestä 2,9-litraisesta moottorista irtoaa 44,4 kilowattia ja vääntöä mukavat 247 Nm 1500 moottorin kierroksella. Nostolaitteen tehokin on kokoluokassaan varsin vakuuttava, sillä enimmäisnostokyky kiinnityspisteessä on 2,4 tonnia. John Deere 5E on varsin ketterä, sillä kääntösäde neliveto kytkettynä on jarrulla noin 3,9, ja ilman jarrua 4,2, metriä. Lähes 35 kilometrin tuntinopeus takaa siirtymiset työmaalta toiselle.

    John Deere 5E:n suunnittelussa on panostettu huollon helppouteen. Moottorin ja ohjaamon ilmansuodattimet voidaan vaihtaa ilman työkaluja. PowrReverser™-vaihteistossa on monilevyinen märkä kytkin, joka on osoittautunut erittäin pitkäikäiseksi. 24F / 12R -vaihteistossa on sähköhydraulinen nopean ja hitaan vaihdealueen valinta sekä ajosuunnan vaihto kytkimeen koskematta. Ulosotossa on yleisimmin tarvittavat 540 ja 540E -nopeudet. Traktori on saanut ammattimedian vertailuissa varsin mairittelevia kommentteja nimenomaan kuskiystävällisyydestään.

    Toinen pääpalkinnoksi luokiteltava kone on noin 6 500 euron arvoinen musta CFMOTO CFORCE 520 Long T3B EPS mönkijä. Aiempaa mallia leveämmän alustan ja optimoidun 400-kuutiosentin moottorin ansiosta CFORCE 450 -mönkijä sopii sekä työhön että vapaa-aikaan. Pieni kääntösäde helpottaa kulkua maastossa ja ahtaissa paikoissa. Mönkijä voidaan rekisteröidä kahdelle. Vinssi, vetokuula ja peräkärryn pistoke ovat vakiovarusteita. Kaikkiaan Ryskyn arpajaisissa on satoja palkintoja, joiden yhteisarvo on hieman yli 70 000 euroa.

    Lisää aiheesta
    • Edellinen Farmarinäyttely järjestettiin Seinäjoella vuonna 2024.

      Maatalous | Kalajoen Farmarissa nähdään myös vuohien lypsyä – myyntipaikoista suurin osa jo varattu

    • MT:n päätoimittaja Jouni Kemppaisen johtamassa paneelissa olivat keskustelijoina Juha Marttila, Sari Essayah, Elsi Katainen ja Mikael Pentikäinen.

      Maatalouspolitiikka | Maaseutu ratkaisee Suomen menestyksen – Rysky-päivien paneelikeskustelussa haettiin ratkaisuja koko maan elinvoimaan

      Tilaajalle
    • Kalle Piirainen ehti olla Haka-Centerin yrittäjänä 15 vuotta.

      Maatalouskoneet | Haka-Centerin Kalle Piirainen avoimena konkurssista – ”Uskoin viimeiseen asti, että kaikki järjestyy”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Rysky-tapahtuma
    arvonta
    John Deere
    traktori
    mönkijä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta