
”Se, miten maaseutu pärjää, sanelee sen, miten koko Suomi pärjää”, tiivisti maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) Ylivieskan Ryskypäivillä lauantaina ja viittasi samalla Suomen asemaan Euroopan maaseutumaisimpana maana.
Maakuntien mahdollisuuksia ruotiva paneelikeskustelu käytiin runsaslukuisen yleisön kera. Keskustelijoina olivat Essayahin lisäksi Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, europarlamentaarikko Elsi Katainen ja MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.
Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppaisen johdolla haettiin näkökulmia maakuntien tulevaisuuteen muun muassa yrittäjyydestä, aluekehittämisestä, ruokaturvasta ja huoltovarmuudesta.
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila totesi, että aluepolitiikassa pyörä pitäisi keksiä uudestaan ja korosti julkisen vallan vastuuta luoda elinkeinoille mahdollisuuksia.
”Peruspalveluista lähtee se, että perheet voivat asettua ja elää. Jos alueella on työvoimaa, niin yritykset tulevat perässä.”
Keskustelua käytiin erityisesti Itä-Suomen kehittämisen ympärillä. Elsi Kataisen mukaan ohjelmia ja suunnitelmia on ollut jo riittävästi, mutta myös rahaa tarvitaan.
Yksi keskeinen teema oli, kuinka koko Suomi pidetään jatkossakin asuttuna ja miten vastustetaan keskittämistä sekä alueiden tyhjentymistä. Pentikäisen mukaan avainasemassa ovat hyvä infrastruktuuri, osaaminen ja erityisesti hajautettu yliopistoverkosto, laadukkaat yrityspalvelut sekä työperäinen maahanmuutto.
Essayah kertoi, että valmisteilla olevien Itä- ja Pohjois-Suomen ohjelmien myötä voidaan odottaa merkittäviä investointeja esimerkiksi matkailuun, koulutukseen ja infrastruktuuriin. Hallitus käsittelee ohjelmia tulevassa kehysriihessä.
Maaseudun merkitys huoltovarmuudelle on noussut ajankohtaiseksi kysymykseksi myös EU:n tasolla.
”Maa- ja metsätaloutta ei nähdä enää pelkästään hiilensidonnan kautta vaan kriittisenä osana eurooppalaista kilpailukykyä ja kokonaisturvallisuutta”, Katainen totesi.
Keskustelussa korostettiin, että elinvoimainen maaseutu on Suomen huoltovarmuuden ja omavaraisuuden kannalta elintärkeä.
”Tarvitaan vahvoja maatiloja tuottamaan ruokaa ja niiden lisäksi monipuolinen elinkeinorakenne”, totesi Pentikäinen.
Lopuksi Essayah sai vastattavakseen kysymyksen siitä, onko Suomi varautunut riittävästi jopa sodan varalta. Ministerin mukaan Suomen huoltovarmuus on vahvalla tasolla ja ruokaturva maailman kärkeä, mutta haavoittuvuutta aiheuttaa edelleen riippuvuus ulkomaisista fossiilisista polttoaineista ja tuontilannoitteista.
”Tässä meidän pitää pystyä parantamaan eurooppalaista omavaraisuutta.”