• Kun maatilat odottavat aktiivisia toimia, ministeriö hyytyy ratkaisujen edessä

    Tuottajia kiinnostaa, aikooko hallitus edetä aktiivitilojen määrittelyssä, kuten maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) vielä ennen joulua esitti. Jos ei aio, tämäkin olisi uskallettava kertoa. Tiloilla on oikeus tietää, millainen rooli niille on varattu.
    Aktiivitilojen määrittely on ollut ongelmallista aina. Sen on huomannut myös maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.
    Aktiivitilojen määrittely on ollut ongelmallista aina. Sen on huomannut myös maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Mielipide|Maatalous
    20.3.202518:00
    Kolumni
    Jouni Kemppainen

    Työmarkkinoilla palkansaajat taistelevat itselleen mojovia korotuksia 7–8 prosentin ansioihinsa seuraaville vuosille. Samaan aikaan maataloustuottajat kipuilevat ikuiselta tuntuvan kannattavuuskurimuksen kanssa.

    Tuorein esimerkki ruokaketjun toimivuudesta on kauppojen jauhelihapula. Kotimaisesta tuotteesta ei vain haluta maksaa omille tuottajille. Sen sijaan tuontiin turvaudutaan taas, vaikka se olisi jopa kotimaista lihaa kalliimpaa.

    Tämä luulisi herättelevän myös maa- ja metsätalousministeriötä, jonka tehtävänä olisi huolehtia kotimaisesta maatalouspolitiikasta, mitä se nyt sitten nykyään onkaan.

    Menneinä vuosina se joka tapauksessa koettiin kotimaisen tuotannon turvaamiseksi ja jopa maatilojen elinkelpoisuudesta huolehtimiseksi.

    Tilanteesta huolimatta meno maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) johtamassa valmistelukoneistossa näyttää vain hyytyvän.

    Esityksiä kaupan vahvan aseman hillitsemiseksi odotetaan hallitukselta edelleen. Juuri selvempää esimerkkiä markkinan toimimattomuudesta kuin meneillään oleva jauhelihapula, on vaikea keksiä.

    Jos tämäkään tilanne ei johda tuottajahintojen nousuun, niin mikä sitten?

    Mitä ministeriö aikoo asiassa esittää, kiinnostaa erityisesti kauppaa, mutta myös maatiloja.

    Jos asia on osoittautunut liian vaikeaksi tai poliittisesti mahdottomaksi, se on reilua sanoa julki.

    Tällä hetkellä todennäköisimmiltä näyttävät toimet, joilla kaupan mahdollisuuksia hyödyttää vahvaa markkina-asemaansa erityisesti dataa keräämällä jotenkin hillittäisiin.

    On yhä epäselvää, pystyykö ministeriö suojaamaan elintarviketeollisuutta kaupan omien merkkien aiheuttamalta paineelta.

    Jos pystyy, se helpottaisi välillisesti myös maataloustuottajien kustannuskurimusta.

    Parhaimmillaankin ministeriön esitykset jäävät maatilojen näkökulmasta yleisiksi. Markkinoiden apu tulee myöhään, jos silloinkaan.

    Kun pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus aloitti, sen ohjelmaan kirjattiin pyrkimys tukea aktiivitiloja. Jo kirjoitushetkellä kokeneita maatalouspoliitikkoja hirvitti. Sen verran vaikeasta harjoituksesta on kysymys.

    Ennen joulua maatalousministeri Essayah kuitenkin rohkeni esittää aktiivitilojen määräksi 8 500 (MT Live11.12). Ydinjoukon määrittelyn pääperusteena oli ruuantuotanto.

    Ministeriön kansliapäällikkö Pekka Pesonen lievensi myöhemmin tulkintaa (MT 17.1.). Pesonen mukaan ”hömppäheinän” aika on ohi ja tiloilta vaaditaan tehokkuutta ja ”arvon” tuotantoa.

    Tämän jälkeen asia ei ole edennyt, vaikka moni maataloustuottaja sitä jäi nyt odottamaan. Myös MTK:n maatalousjohtaja Johan Åberg ihmetteli, miksi valmistelu on pysähtynyt (MT 17.3.).

    Kysymys on perusteltu. Jos asia on osoittautunut liian vaikeaksi tai poliittisesti mahdottomaksi, se on reilua sanoa julki.

    Tuottajien olisi saatava edes tässä asiassa selvä näkymä, minkälaiset tilat hallitus haluaa pitää tulevaisuudessa tuotannossa mukana.

    Kolumnin kirjoittaja on MT:n päätoimittaja.
    Lisää aiheesta
    • Maa-ja metsätalousministeri Sari Essayah kävi MT Liven vieraana.

      Maatalouspolitiikka | Sari Essayah MT Livessä: Nämä ovat tulevaisuuden aktiivitiloja

    • Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) kertoi maatalouspoliittisista näkemyksistään MT Liven vieraana keskiviikkona.

      Politiikka | Essayahin tukipommista nousi meteli syystä – ministerillä on akuutimpikin murhe kuin aktiivisen viljelijän määrittely

    • Kenenkään tuottajan ei ministerin lausunnon perusteella tarvitse vaipua synkkiin ajatuksiin, vakuuttaa MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin.

      Politiikka | MTK:n Jyrki Wallin aktiivitiloista: ”Ministerin lausuma ei ole mikään malli, vaan keskustelun avaus”

      Tilaajalle
    • Maatilojen jaottelu ruokaa tuottaviin ja muihin tiloihin ei ole Pekka Pesosen mukaan mahdollista. Politiikan keinoin pyritään kuitenkin saamaan yhä useampi hehtaari ruuantuotantoon. Arkistokuva.

      Maatalouspolitiikka | ”Hömppäheinän aika on ohi” – aktiivitila-määritelmää ei kuitenkaan olla luomassa tukien ehdoksi

      Tilaajalle
    • Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme vieraili MT Livessä keskiviikkona 22. päivä tammikuuta.

      Maatalous | Mikä on aktiivitila? Näin sen määrittelee Valion toimitusjohtaja, katso MT Live

    • Johan Åberg MTK Valtuuskunnan kokouksessa Hanasaaressa marraskuussa. Arkistokuva.

      Maatalouspolitiikka | MTK ihmettelee: Miksi ministeriö löi jarrut päälle aktiivitilojen määrittelyssä ja tuen kohdentamisessa ruoantuotantoon?

      Tilaajalle
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen