Essayahin tukipommista nousi meteli syystä – ministerillä on akuutimpikin murhe kuin aktiivisen viljelijän määrittely

Yleensä varovaisena tunnettu maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) räjäytti viime keskiviikkona MT Liven lähetyksessä varsinaisen uutispommin. Ministerin mielestä niin sanottu ”aktiivitila” tarkoittaa maatilaa, joka tuottaa ruokaa ja näitä tiloja on lähitulevaisuudessa Suomessa noin 8 500 kappaletta. Hän antoi ymmärtää, että maatalouden tuet tulisi kohdentaa tälle joukolle. Ministerin mukaan lähitulevaisuudessa ruokaa tuottavien tilojen lisäksi on 20 000–30 000 muuta maatilaa. Ne voisivat saada tuloja esimerkiksi luontoarvokaupasta tai ilmastotoimista. Tälle hetkellä Suomessa on noin 42 000 tukia hakevaa maatilaa. Tilamäärä vähenee noin tuhannella vuodessa.

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila ihmetteli tuoreeltaan Essayahin määritelmää. Marttila määrittelee aktiivitilan sellaiseksi tilaksi, joka tuottaa jotakin markkinoille arvotettua tuotetta tai selkeästi mitattavia ympäristö- ja luontopalveluja. Hänen mukaansa tilan koko ei ole ainoa aktiivisuutta määrittelevä tekijä. Pienten tilojen alasajoa Marttila ei hyväksy, vaan painottaa perheviljelmäpohjaisen maatalouden asemaa tulevaisuuden EU:ssa. Muissa hallituspuolueissa Essayahin viesti ruuan tuotannon tukemisesta saa kannatusta, mutta mihinkään tarkkaan tilamäärään ei haluta sitoutua (MT 16.12.). Ajatus sai tyrmäyksen myös oppositiota edustavalta ex-maatalousministeri Antti Kurviselta (kesk.). Aikaisintaan muutoksia aktiivitilan määritelmään on tulossa vuonna 2028, kun EU:n maatalouspolitiikan päivitys valmistuu.

Maataloustukien kohdentaminen ruokaa tuottaville tiloille on kirjattu Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelmaan. Eri muodossa siitä on puhuttu käytännössä koko EU-jäsenyyden ajan. EU:n maatalouspolitiikan pääajatus 1990-luvulta lähtien on ollut päinvastainen, maataloustuen irrottaminen tuotannosta. 2013 jälkeen tukien perusteeksi tulivat yhä enemmän erilaiset ympäristö- ja ilmastotoimet. Ajatus on ollut, että tuotanto tapahtuisi markkinoiden ohjaamana. Taustalla on vaikuttanut vahvasti maailman kauppajärjestö WTO:n linjaukset kauppaa vääristävistä tuista. ”Aktiivitilan” määritelmästä päätettiin alunperin vuoden 2013 uudistuksessa. Tuolloin komissio ajoi monimutkaista mallia, jossa tuet olisi evätty sellaisilta viljelijöiltä, joiden saamien suorien EU-tukien osuus kaikista maatalouden ulkopuolisista tuloista olisi ollut alle viisi prosenttia. Lopputulos oli, että tukien ulkopuolelle suljettiin lähinnä golfkenttiä ja rautatiealueita. Nykyisessä mallissa jäsenmailla on kriteerien suhteen hieman pelivaraa. Suomessa tukia saavat käytännössä kaikki , jotka ovat arvonlisävelvollisia maatalouden harjoittajia.

Mikä tahansa aktiivitilan raja jakaisi maatilat kahteen kastiin. Sen toteuttaminen olisi teknisesti vaikeaa. Yrittäjätulon suuruus ja tukien osuus tuloista vaihtelevat eri tuotantosuuntien ja vuosien välillä voimakkaasti. Erilainen kikkailu aktiivisuusmääritelmän täyttämisessä on aina mahdollista. Käytännössä ainoa mahdollisuus kohdentaa tuki tarkasti ruuan tuotantoon olisi perinteinen litroihin tai kiloihin sidottu tuotantotuki. Silloin ongelmaksi nousee ympäristötavoitteiden edistäminen. Ympäristötukien tilalle tulee helposti pakottava lainsäädäntö ilman korvauksia.

Viime vuosien inflaatio on syönyt tukien merkitystä rajusti. Tukien poistaminen pieniltä tiloilta ohjaisi pellot nopeasti suurempien tilojen hallintaan. Euromääräisesti muutoksella ei kuitenkaan olisi ratkaisevaa merkitystä isommillekaan tiloille. Tukien ongelma on ylipäätään siinä, että ruokaketjussa vahvassa asemassa oleva kauppa pystyy ulosmittaamaan tukihyödyn itselleen. Maatalouden kannattavuuden turvaaminen voikin tapahtua vain markkinoiden kautta. Elintarvikemarkkinoiden rakenteellisten ongelmien korjaaminen on ministeri Essayahille paljon akuutimpi haaste, kuin vuosien päässä siintävän Cap-uudistuksen määritelmä aktiivisesta viljelijästä.