• ”Hömppäheinän aika on ohi” – aktiivitila-määritelmää ei kuitenkaan olla luomassa tukien ehdoksi

    Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Pekka Pesonen toteaa, että yhä useammat peltohehtaarit pitää valjastaa ruuan tuotantoon.
    Tilaajalle
    Maatilojen jaottelu ruokaa tuottaviin ja muihin tiloihin ei ole Pekka Pesosen mukaan mahdollista. Politiikan keinoin pyritään kuitenkin saamaan yhä useampi hehtaari ruuantuotantoon. Arkistokuva.
    Maatilojen jaottelu ruokaa tuottaviin ja muihin tiloihin ei ole Pekka Pesosen mukaan mahdollista. Politiikan keinoin pyritään kuitenkin saamaan yhä useampi hehtaari ruuantuotantoon. Arkistokuva. Kuva: Jarno Mela
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    17.1.202505:00
    Heli Lehtelä

    ”Suomessa on 42 000 maatilaa, jotka ovat kaikki erilaisia. On mahdotonta luoda absoluuttista aktiivitila-määritelmää, joka olisi ehtona maataloustukien maksamiselle”, toteaa maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Pekka Pesonen.

    Hän toteaa, että näin on todettu sekä EU-tasolla että kansallisesti.

    ”Ei ole syytä jakaa tiloja vuohiin ja lampaisiin.”

    Jatkossa maataloustuet eivät siis ole kohdistumassa vain niille 8 500 suurimmalle tilalle, jotka tuottavat suhteellisesti suurimman osan ruuasta, kuten MT Livestä alkaneessa keskustelussa on spekuloitu.

    Pesosen mielestä on sen sijaan tärkeää pitää huolta siitä, että kaikilla suomalaisilla tiloilla olisi mahdollisuus menestyä.

    ”Meillä ei ole varaa menettää maatiloja ja niillä toimivia ihmisiä. Jos tilanpito loppuu, vain hyvin harvoin se käynnistetään myöhemmin uudelleen.”

    Kansliapäällikkö Pekka Pesonen toteaa, että maataloustukien kannalta ei ole olennaista onko tila pieni tai suuri tai onko viljelijä päätoiminen tai sivutoiminen.
    Kansliapäällikkö Pekka Pesonen toteaa, että maataloustukien kannalta ei ole olennaista onko tila pieni tai suuri tai onko viljelijä päätoiminen tai sivutoiminen.  Kuva: Saara Lavi

    ”Turvallisuuspolitiikka korostaa tilaverkon, ja jos mahdollista myös elintarvikkeiden jalostuksen, merkitystä Itä- ja Pohjois-Suomessa.”

    Maa- ja metsätalousministeriö korostaa kannattavuuteen ja kestävyyteen perustuvien investointien tärkeyttä tulevan tuotannon turvaamiseksi.

    ”Tähän on tullut viime aikoina mukaan myös turvallisuuspolitiikka, mikä korostaa tilaverkon, ja jos mahdollista myös elintarvikkeiden jalostuksen, merkitystä Itä- ja Pohjois-Suomessa. On pystyttävä harjoittamaan maataloutta kaikilla alueilla, myös niillä, joilla on erityisiä vaikeuksia.”

    Kansliapäällikön mukaan maatalouspolitiikalla on pyrittävä myös siihen, että kaikki käyttäisivät peltomaansa mahdollisimman hyvin ja hallitusohjelman mukaisesti ruuan tuotantoon, jos mahdollista.

    Vaikka hallitusohjelmassa korostetaan ruuantuotannon tärkeyttä, ei absoluuttista jakoa tulla myöskään tekemään sen suhteen kuka on ruuantuottaja.

    Iso osa maataloustukia saavista tiloista tulee jatkossakin tuottamaan ympäristöpalveluita.

    ”Biopolttoaineiden tuotanto on arvoa tuottava osa maataloutta. Kyllä maataloustukia voidaan maksaa myös sen tuottamisesta.”

    Niin sanotun hömppäheinän aika sen sijaan on ohi.

    ”Esimerkiksi sellainen nurmen tuotanto, jota ei hyödynnetä eläinten ruokinnassa, osana viljelykiertoa tai energiantuotantona, voidaan jättää tukien ulkopuolelle, jos siitä ei ole ympäristön kannalta erityistä hyötyä.”

    Asiaan tullaan vaikuttamaan ohjaamalla jatkossa maataloustukia eri tavoin.

    ”Todennäköisimmin tukien taso säilyy, mutta vaikuttavuutta olisi parannettava. Ruuan tuotantoon liittyy lähes aina jonkinlainen ympäristöllinen tai kestävyystekijä jo nyt. Tehokkaimmallakin tuotantotavalla on ympäristöön liittyvät minimiehdot.”

    ”Todennäköisimmin tukien taso säilyy, mutta vaikuttavuutta olisi parannettava.”

    Maataloustuella on Pesosen mukaan merkitystä myös sadon laadun ja määrän sekä tuotannon myyntitulojen vaihtelujen tasaajana.

    ”Kun vuosi on vaikea, iso osa esimerkiksi elintarvikkeeksi aiotusta leipäviljasta voi päätyä rehuksi tai se voidaan menettää jopa kokonaan.”

    Näyttää siltä, että kokonaistuen taso ei tule merkittävästi laskemaan.

    ”Tällä hetkellä Suomessa on laaja poliittinen tuki nimenomaan ruokaa tuottavalle maataloudelle.”

    Siihen, kuinka tukipotti tullaan jatkossa jakamaan, kansliapäällikkö ei vielä ota kantaa.

    ”Edes komission ajatukset tulevan uudistuksen linjoista eivät ole selvillä.”

    Pesosen mukaan hallinto ei tule tekemään jakoa tilojen välillä maataloustukien suhteen tai pohtimaan kuka on ruuan tuottaja.

    ”Se, millaista arvoa tila pystyy tuottamaan, vaikuttaa kuitenkin joka tapauksessa taustalla, kun rahoittajat pohtivat, millaisilla tiloilla on menestymisen mahdollisuuksia.”

    Pankkisektorilla on puhuttu niin sanotusta 20-60-20-säännöstä, jonka mukaan ensimmäinen viidennes pärjää ja viimeinen viidennes on heikossa taloudellisessa tilassa.

    Pekka Pesonen toteaa väliin jäävän 60 prosentin osuuden olevan tärkeässä roolissa.

    ”Näillä tiloilla on varmasti niin halua kuin kykyäkin jatkaa tuotantoa ja tehdä yhteiskunnan kannalta tärkeitä investointeja kestävään ruuantuotantoon.”

    Peltoa on kansliapäällikön mukaan Suomessa huoltovarmuuden näkökulmasta riittävästi.

    ”Haasteena on pikemminkin se, miten nuo peltohehtaarit pystytään valjastamaan talouden, ympäristön ja yhteiskunnan sosiaalisten odotusten kannalta kestävällä tavalla.”

    Pesonen arvelee, että tuleva EU:n ja Suomen kansallinen maatalouspolitiikan linja perustuu jatkossakin perheviljelmiin.

    ”Mutta tuo perheviljelmän malli muuttuu muun maailman ja viljelijöiden omienkin tavoitteiden mukana. Tilat ovat lisäksi hyvin erilaisia, mikä on itse asiassa eurooppalaisen maatalouden vahvuus. Monimuotoisella maataloudella on Suomessa jatkossakin tilausta.”

    Mikä on hömppäheinää?

    Termistä on yhtä monta määritelmää kuin määrittelijääkin. Pesosen kommentin perusteella ainakin luonnonhoitopellot ja viherlannoitusnurmet jäävät ”hömpän” ulkopuolelle. Sen sijaan kesannot, joita on noin 50 000 hehtaaria, ja rehunurmet, joilta ei korjata satoa saattavat olla hömppäheinää. Tällaisia rehunurmia ei ole tilastoitu mitenkään. Arvio alasta on 200 000 ha, jossa virhemarginaali on vähintään 50 000 ha kumpaankin suuntaan.

    Lisää aiheesta
    • Maa-ja metsätalousministeri Sari Essayah kävi MT Liven vieraana.

      Maatalouspolitiikka | Sari Essayah MT Livessä: Nämä ovat tulevaisuuden aktiivitiloja

    • Kenenkään tuottajan ei ministerin lausunnon perusteella tarvitse vaipua synkkiin ajatuksiin, vakuuttaa MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin.

      Politiikka | MTK:n Jyrki Wallin aktiivitiloista: ”Ministerin lausuma ei ole mikään malli, vaan keskustelun avaus”

      Tilaajalle
    • Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) kertoi maatalouspoliittisista näkemyksistään MT Liven vieraana keskiviikkona.

      Politiikka | Essayahin tukipommista nousi meteli syystä – ministerillä on akuutimpikin murhe kuin aktiivisen viljelijän määrittely

    • Stop tuille, jos viljelijä ei enää kykene itse osallistumaan tuotantoon aktiivisesti, linjaa maidontuottaja.

      Maatalouspolitiikka | Aktiiviviljelijä laittaisi maataloustuille ikärajan

      Tilaajalle
    • Kansanedustaja Antti Kangas (ps.) näkee pienten tilojen mahdollisuudet erikoistuotannossa.

      Maatalouspolitiikka | Tulot voisivat olla tietty määrä tuista, ehdottaa Antti Kangas aktiivitiloista nousseeseen kohuun

      Tilaajalle
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia