Viljaketjun heikko järjestäytyminen on ongelma − tällaisia seurauksia sillä on

Viljaketjun hajanaisuus aiheuttaa ongelmia, mutta tarjoaa myös mahdollisuuksia, selviää Pellervon taloustutkimuksen (PTT) kesällä julkaisemasta tutkimuksesta.

Kotimaisessa viljaketjussa toimijat eivät ole järjestäytyneet, kuten kotieläinsektorilla ja ketjun sopimusohjaus on paljon vähäisempää.

Tämä vaikuttaa oleellisesti ketjun suunnitelmallisuuteen, osapuolten neuvotteluasemaan ja riskien hallintaan.

Selkeän tuotannonohjauksen puuttuessa tarjonnan sopeuttaminen markkinatilanteeseen on tehotonta, tutkimuksessa todetaan.

Toisaalta ketjun toimijat pystyvät jossain määrin tekemään vapaammin omia ratkaisujaan markkinoilla, kuten siirtämään sadon myyntiajankohtaa hintakehityksen mukaan.

”Viljamarkkinoiden kansainvälinen integraatio ja ketjun hajanaisuus korostavat tarvetta toimijoiden väliselle yhteistyölle”, sanoo PTT:n maatalousekonomisti Mauri Yli-Liipola.

”Esimerkiksi sadon aktiivinen markkinointi ja viennin kasvattaminen toimisivat yhteistyön kehittämisen ensiaskeleena niin tuottajaorganisaatioissa kuin tavanomaisessa viljakaupassakin.”

Moni asia viljaketjussa on kuitenkin hyvin, tutkimuksessa luetellaan.

Kotimaan viljamarkkinat ovat hyvin integroituneet EU:n sisämarkkinoihin, mikä mahdollistaa viljan vapaan liikkuvuuden ja kannustaa tehokkaampaan tuotantoon.

Se myös tasaa paikallisten markkinahäiriöiden vaikutusta ja hajauttaa riskiä.

Ennakoitavuutta ketjuun tuo se, että viljan kotimaan kysyntä on suhteellisen vakaata sekä rehu- että elintarvikekäytössä.

Toisaalta sääoloista johtuvat tarjonnan vaihtelut vaikeuttavat ennakointia. Vaihteluita pystytään kuitenkin tasapainottamaan varastoinnilla ja viennillä.

Viljantuotannossa tehdään vain vähän pitkäkestoisia sitovia sopimuksia. Siinä voi nähdä huonoja ja hyviä puolia.

Hyvää on, että se mahdollistaa tuotantopanosten hintojen muutosten nopean siirtymisen tuottajahintoihin, tutkimuksessa sanotaan.

Viljelijöillä on myös mahdollisuus aidosti kilpailuttaa viljanostajia ja toimia vapaasti viljamarkkinoilla.

Jalosteiden kysynnän kasvu, kuten maitotuotteita korvaavat kaurapohjaiset tuotteet, tuo lisää euroja viljaketjuun.

Lisäksi jyväviennillä tuottajien on mahdollista saada lisäarvoa kansainvälisiltä markkinoilta ja tasapainottaa kotimaan kysyntä- tarjontatilannetta.

Laajan rehukäytön ansiosta elintarvike- ja rehuviljan hintaero pysyy maltillisena, mikä vakauttaa markkinoita ja viljelijöiden tuloja, tutkimuksessa sanotaan.

Haasteita riittää, ja ne alkavat maailmanmarkkinoista.

Koko viljaketju on altis maailmanmarkkinoiden ja kuluttajakysynnän muutoksille.

Ruokasektorilla globaalit hintashokit iskevät yleensä ensin viljamarkkinoille, mistä ne välittyvät muille toimialoille muun muassa rehuviljojen tuottajahintojen kautta.

Viljaketjussa toimijat eivät ole samalla lailla järjestäytyneet kuin kotieläinsektorilla.

Tällöin raaka-ainevirran hallinta ja sopeuttaminen markkinatilanteisiin on hajautetumpaa ja markkinasignaalit välittyvät suoraan tuottajille.

Ketjun ohjauksen puute aiheuttaa viljaraaka-aineen epätasaisen virtaamisen markkinoille, mikä ei luo kannustimia ketjun tavoitteelliselle ja määrätietoiselle kehittämiselle, tutkimuksessa sanotaan.

Hajanaisuus vaikuttaa myös tuottajien neuvotteluasemaan kielteisesti.

Tuottajaorganisaatioiden perustaminen ja niiden potentiaalin täysimääräisempi hyödyntäminen on yksi keino neuvotteluaseman vahvistamiseksi.

Tuottajaorganisaatioita vilja-alalla on toistaiseksi kaksi.

Tiiviin yhteistyön puuttuessa ketjuun ei ole ollut mahdollista luoda mekanismia, jolla tuotettua lisäarvoa voitaisiin jakaa toimijoille, PTT:stä todetaan.

Yhteistyö on kuitenkin nyt jossain määrin lisääntynyt ja palkitseminen tapahtuu erilaisten tuotanto- tai laatulisien avulla.

EU:n maatalouspolitiikan merkitys on viljantuotannossa suuri, mikä vaimentaa hintasignaalien vaikutusta.

Tuet ylläpitävät peltokapasiteettia, mutta toisaalta ne hidastavat rakennekehitystä.

Suorat tuet toimivat yhtenä viljelijöiden keskeisenä riskienhallintavälineenä, mutta ne myös vaimentavat markkinatilanteen ja sen muutosten vaikutuksia.

Tämä osaltaan passivoi viljelijöitä, tutkimuksessa sanotaan.

Ketjun kehittämisen, lisäarvon saavuttamisen ja riskinjaon näkökulmasta viljelijöiden tulisi vielä aktiivisemmin seurata ja toimia markkinoilla.

Esimerkiksi sadon aktiivinen markkinointi toisi niin ketjuun kuin viljelijöiden talouteenkin merkittävästi suunnitelmallisuutta.

Kannattavalle jyvä- ja lisäarvoviennille on markkina olemassa, tutkimuksessa kerrotaan.

Lisäarvotuotteiden vienti ei välttämättä kasvata viljan kysyntää kotimaassa merkittävästi vaikuttaakseen viljan kysyntä- tarjontatilanteeseen.

Tämän vuoksi viljan jyvävienti olisi markkinatilanteen tasapainottamisen kannalta tehokkaampaa.

Viennissä haasteina ovat viljan tasainen virtaaminen markkinoille sekä kotimaisen tuotannon kilpailukyky.

Viljan tuotantoalan supistaminen saattaisi olla vientiä nopeampi keino sopeuttaa tarjontaa kysyntää vastaavaksi.

Viljelyalan pienentämine ajaisi kuitenkin sektoria yhä kotimarkkinakeskeisemmäksi, mikä on yksi koko ruokaketjun keskeisimpiä haasteita.