• Viron afrikkalainen sikarutto pitää Suomen varpaillaan – Tulli tehostaa elintarvikkeiden valvontaa Helsingin satamissa

    Sioille ja villisioille kohtalokas tauti leviää Virossa. Suomeen afrikkalainen sikarutto voi levitä muun muassa matkailijoiden kuljettamien lihatuotteiden mukana.
    Tehostettuun valvontaan osallistuu tullitarkastajien lisäksi myös Tullin ruokakoira Aino.
    Tehostettuun valvontaan osallistuu tullitarkastajien lisäksi myös Tullin ruokakoira Aino. Kuva: Tulli
    Maatalous|Eläintaudit
    11.8.202512:16
    Maija Ala-Siurua

    Tulli tehostaa elintarvikevalvontaa afrikkalaisen sikaruton (ASF) vuoksi Helsingin satamissa 12.8.–30.9. Valvonta kohdistuu etenkin lihatuotteisiin ja Virosta tulevaan matkustajaliikenteeseen, Tulli tiedottaa.

    Sioille ja villisioille tappava ASF voi levitä muun muassa matkailijoiden kuljettamien lihatuotteiden mukana, Tulli muistuttaa.

    Afrikkalaisen sikaruton leviämisen vuoksi useissa EU-maissa on rajoitusalueita, joilta sianlihaa ja villisianlihaa sekä niitä sisältäviä tuotteita saa tuoda Suomeen vain hyvin rajoitetusti. Esimerkiksi Baltian maat ovat kokonaisuudessaan rajoitusaluetta.

    Ruokavirasto suosittelee, että ulkomailta ei tuotaisi lihaa, makkaroita tai muita eläinperäisiä tuotteita.

    Ruokavirasto suosittelee, että ulkomailta ei tuotaisi lihaa, makkaroita tai muita eläinperäisiä tuotteita.

    Kesän aikana ASF-tilanne Baltian maissa on heikentynyt. Virossa on todettu uusia tautitapauksia villisikojen lisäksi suurissa tuotantosikaloissa.

    ASF on sikoja ja villisikojen tappava tauti, johon ei ole lääkettä, eikä rokotetta. Ainoa keino rajata tuotantosikalaan iskenyt tartunta on lopettaa kaikki siat.

    Suomessa ASF:ää ei ole toistaiseksi todettu. Mikäli tauti leviäisi Suomeen, se aiheuttaisi miljoonien eurojen vahingot sekä sikatilallisille että elintarviketeollisuudelle muun muassa vaikeuttamalla vientiä.

    Jos tautia todettaisiin täällä villisioissa, se rajoittaisi metsästystä ja muuta luonnossa liikkumista.

    Afrikkalainen sikarutto ei tartu ihmisiin.

    Tulli: Elintarvikkeiden rajoitukset

    Lisää aiheesta
    • Nurmen tilan sikaruttotilanne on muuttunut erikoiseksi. Arkistokuva. Kuvan eläin on terve.

      Eläintaudit | Mielenosoitus pysäytti 4 500 sian teurastamisen Virossa – taustalla epäilty virhe sikaruton testituloksessa

      Tilaajalle
    • Tullikoirakokelas Noogie ohjaajan sylissä Helsinki-Vantaan lentokentällä 31. heinäkuuta.

      Eläintaudit | Afrikkalainen sikarutto uhkaa – Tullin tarkkakuono Rico pysäyttänyt rajalle jo 8 000 kiloa kiellettyjä liha- ja maitotuotteita

    • EU:n sisäliikenteessä Tullin valvonta tapahtuu resurssien puitteissa jamuun valvonnan yhteydessä, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) vastauksessaan.

      Lihantuotanto | Sikarutto tuliaisena: Tulli saisi sakottaa kielletyn lihan tuojaa, mutta ei sitä tee

      Tilaajalle
    • Afrikkalaista sikaruttoa on havaittu monessa Euroopan maassa. Suomessa sitä ei ole vielä koskaan tavattu.

      Erä | Afrikkalainen sikarutto jatkaa leviämistään, mutta jahtimatkat ulkomaille jatkuvat edelleen – Viron jahtien suosio on hiipunut

      Tilaajalle
    • Afrikkalainen sikarutto ei tartu ihmisiin, mutta on tappava sioille ja villisioille.

      Eläintaudit | Afrikkalaisen sikaruton leviäminen Suomeen rajoittaisi metsästystä, Metsästäjäliitto muistuttaa

    • ”Tämä Hokkaidon kerma on laadukasta, mutta hinta on aika kova”, Eemil Laitala esittelee. Kermassa on 35 tai 47 prosenttia rasvaa ja hintaa noin 15 euroa litralta.

      Talous | Japanilla on tiukat tuontirajoitukset, eikä suomalainen kokkikaan saa poroa edustuspöytään

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto
    Tulli
    Helsingin satama
    Ruokavirasto
    elintarvikevalvonta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle