• Hakuaika on nyt! Eläinpalkkioissa on monta mahdollisuutta ajaa metsään

    Monessa tapauksessa tukea pitää hakea, vaikka sen lopulta saakin joku toinen.
    Tilaajalle
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    17.1.202312:20
    Satu Lehtonen

    Uusi tukikausi alkoi, ja hakijan edessä on sudenkuoppia, joihin saattaa pudota, ellei ole tarkkana.

    MTK:n tutkimuspäällikkö Juha Lappalainen kertoo, mitä pitää ottaa huomioon tällä hetkellä ajankohtaisten kotieläintukien haussa.

    Ensimmäinen suuri muutos on se, että viime ohjelmakaudella kotieläinpalkkioita ei tarvinnut hakea vuosittain. ”Nyt täytyy, kiitos komission”, Lappalainen toteaa. Vain maidon litratuki C-alueella poikkeaa vuotuisen haun säännöstä.

    Toinen hankalasti hahmotettava asia on se, että monessa tapauksessa eläinpalkkiota pitää hakea, vaikka sen lopulta saakin joku toinen eli eläimen kasvatusketjun seuraava linkki.

    Esimerkiksi sonnivasikan loppukasvattaja menettää eläinpalkkion tältä vuodelta, jos palkkion myöntämisehdot muuten täyttävä vasikka on ollut viitepäivänä syntymätilallaan eikä syntymätila ole hakenut palkkiota.

    Lappalainen arvelee, että varsinkaan moni maitotila ei välttämättä vielä ole hahmottanut tätä vaatimusta. Vasikkaruuhka vielä sotkee asiaa, kun vasikat eivät ole lähteneet eteenpäin totuttuun tahtiin.

    Eläinpalkkioiden hakuaika on parhaillaan meneillään.

    Tuotantosidonnaisia eläintukia on kahta tyyppiä:

    1. EU:n kokonaan maksamiin suoriin tukiin kuuluvat eläinpalkkiot.

    2. Pohjoisen tuen aluella eli C-alueella maksettavat kansalliset kotieläintuet.

    Eläinpalkkioiden hakuaika on parhaillaan meneillään: se alkoi 9.1. ja päättyy 24.1.

    Pohjoisen kotieläintukien hakuaika on tänä vuonna 13.2.–2.3.

    Taulukoissa 1 ja 2 kerrotaan, mistä eläimistä eläinpalkkiota ja pohjoista kotieläintukea maksetaan.

    Eläinpalkkioihin liittyy kolme niin sanottua viitepäivää.

    Eläinpalkkioilla, lukuun ottamatta teuraspalkkioita, ratkaiseva viitepäivä on 31.1. AB-alueen teurashiehopalkkiolla ja teuraskaritsa- ja kilipalkkiolla viitepäivä on 10.1. Lisäksi 10.1. jälkeen syntyneillä teuraskaritsoilla ja kileillä toinen viitepäivä on 1.6.

    Eläinpalkkiota haetaan, jos tilalla on viitepäivänä eläimiä, jotka ovat oikeutettuja palkkioon hakuvuonna. Esimerkiksi tilalla on vuoden 2022 puolella syntynyt sonnivasikka odottamassa välitykseen lähtöä viitepäivänä 31.1.2023. Tämän sonnin osalta ikä- ja pitoaikavaatimus voi täyttyä vuoden 2023 puolella.

    Eläinpalkkiota tulee hakea, vaikka palkkiokelpoiset eläimet siirretään toiselle tilalle viitepäivän jälkeen ja varsinaiselle tuenhakijalle ei näin ollen edes makseta tukea. Tätä selventää taulukko 3.

    Viitepäivä siis ratkaisee, voiko eläimen nykyinen tai seuraava haltija saada eläinpalkkioita eläimestä vuonna 2023. Eläin voidaan siirtää toiselle tilalle viitepäivän jälkeen, mutta tällöin tuen maksamiseksi molempien tilojen on tullut hakea kyseistä eläinpalkkiota.

    Palkkiokelpoisten eläinten tietojen täytyy olla oikein eläinrekisterissä viitepäivänä. Tilojen välisten eläinsiirtojen (ostot ja myynnit) tietojen pitää olla tehtynä viitepäivään mennessä, vaikka 7 vuorokauden määräaika ei ole vielä kulunut umpeen.

    Taustana tälle monimutkaisille eläinpalkkion hakemiselle on EU-lainsäädännön vaatimus tietää jo hakuhetkellä palkkiokelpoisten eläinten lukumäärä.

    Karitsoilla on kaksi viitepäivää.

    Teuraskaritsa- ja kilipalkkiossa on kaksi viitepäivää.

    10.1.2023 mennessä syntyneiden teuraskaritsoiden ja -kilien tietojen piti olla rekisterissä oikein 10.1.2023, jotta eläimelle voidaan maksaa teuraspalkkio.

    11.1.–1.6.2023 syntyneiden teuraskaritsoiden ja -kilien tietojen pitää olla rekisterissä oikein 1.6.2023, jotta eläimelle voidaan maksaa teuraspalkkio.

    Karitsa tai kili on palkkiokelpoinen, kun teurastus tapahtuu viitepäivän jälkeen ja eläin on ollut tilalla vähintään 10 vuorokautta ennen teurastusta.

    Monta mahdollisuutta mennä pieleen.

    Eläinpalkkion voi menettää monesta syystä.

    Näin käy, jos eläimen rekisteritiedot ovat virheelliset viitepäivänä tai viitepäivään mennessä tapahtuneista eläinten siirroista ja syntymistä ei ole ilmoitettu rekisteriin viimeistään viitepäivänä.

    Toinen syy on se, että eläin siirretään viitepäivän jälkeen palkkiota hakemattomalta tilalta palkkiota hakeneelle tilalle.

    Myös alueiden väliset siirrot voivat johtaa palkkion menettämiseen seuraavasti:

    – Emolehmä tai vuoden 2023 aikana poikiva emolehmähieho siirretään C-alueelta AB-alueelle.

    – Lypsylehmä tai vuoden 2023 aikana poikiva lypsylehmähieho siirretään C-alueelta AB-alueelle.

    – Uuhi tai kuttu siirretään C-alueelta AB-alueelle.

    – Vuoden 2023 aikana teurastettava teurashieho siirretään C-alueelta AB-alueelle.

    Lisätietoa MTK:n sivuilla

    Ruokaviraston ohje

    Eläinpalkkioita haetaan sähköisesti Ruokaviraston Vipu-palvelussa

    Lisää aiheesta
    • Komissio on arvioinut, edistääkö kukin suunnitelma CAP:n kymmentä päätavoitetta, jotka liittyvät yhteisiin yhteiskunnallisiin sekä ympäristöä ja taloutta koskeviin haasteisiin.

      Maatalouspolitiikka | Komissio hyväksyi Suomen cap-suunnitelman – uusi maatalouspolitiikka käyttöön tammikuussa

    • Ensi vuonna tai myöhemmin raivattavia peltoja ei saa kyntää.

      Maatalouspolitiikka | Raivioiden pakkonurmi ja lannoitusrajat cap-uudistuksessa saavat kritiikkiä tuottajalta

    • Nautaverkosto avasi keskustelun eläinten kuljetuksen ja teurastuksen järkevöittämisestä. Keskiössä ovat kustannussäästöt ja eläinten hyvinvointi. Arkistokuva.

      Lihantuotanto | Nautoja kuljetetaan jopa 500 kilometrin päähän teurastettavaksi – MTK on huolissaan sekavasta kuljetus- ja teurastusjärjestelmästä ja ehdottaa ratkaisua lihataloille

    • Tulevalla rahoituskaudella on tuttuja elementtejä nykyiseltä kaudelta.

      Politiikka | Cap27 puhutti Farmarissa – ”Uudella ohjelmakaudellakin ruuantuotannon jatkuminen koko Suomessa on mahdollista”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä

  • Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä