

Maatilan talouden jatkuva seuranta on tärkeää. Silloin ei pääse syntymään mitään isompaa ongelmaa, sanoo maanviljelijä Tommi Hasu Kouvolan Oravalan kylästä.
Hän on ulkoistanut tilansa kirjanpidon ja palkanmaksun paikallisen Pro Agrian neuvojan tehtäväksi. Lisäksi neuvoja tekee tilalle taloussuunnittelua.
Yhteydenpito viljelijän ja kirjanpitäjän välillä on tiivistä.
”Sähköpostilla ja puhelimella ollaan yhteydessä nopeista asioista useamman kerran kuukaudessa”, Hasu kertoo.
Muutaman kerran vuodessa on isompi palaveri. Niitä varten ajetaan välitilinpäätökset ja katsotaan luvut tarkasti läpi.
”Tärkeää on pysyä itse koko ajan kartalla, missä mennään”, Hasu sanoo.
Myös rahoittajalle eli pankille saadaan annettua näin tasaisesti tietoa.
”Jos jokin alkaa taloudessa kiikastaa, ryhdytään pohtimaan korjauskeinoja. Tärkeää on koko ajan katsoa, että tulot ja menot vastaavat toisiaan.”
Verotukseen liittyen Hasu mainitsee poistopohjan miettimisen sekä metsäpuolen huomioimisen. Metsätuloissa on aaltoliikettä, jos jonain vuonna on iso hakkuu. Tällöin esimerkiksi tasausvarauksella voi vaikuttaa koko tilan verotuksen suunnitteluun.
Pelkät veroilmoituksessa annettavat tiedot eivät riitä maatilan talouden suunnitteluun, Hasu toteaa.
”Itse en niitä tutki. Ne eivät avaa sitä, mistä raha tulee ja mihin se menee. Verolomakkeet eivät kerro tilan maksuvalmiudesta, mutta kertovat kyllä, kuinka vuosi on mennyt.”
Hasu suosittelee kirjanpidon ulkoistamista ja jatkuvaa vuoropuhelua kirjanpitäjän ja myös pankin kanssa. Tällöin saa laajan kuvan missä mennään ja pystytään välttämään yllätyksiä.

Hasu pyörittää luomutilaa, jolla on viljelyssä peltoa reilu 600 hehtaaria ja emolehmäkarjaa noin 200 eläinyksikköä.
Metsätalous on tärkeässä osassa ja lisäksi tehdään koneurakointia metsässä ja maataloudessa. Työntekijöitä on muutama.
”Kokonaisuus on sen verran iso, että avuksi tarvitsee talouden ammattilaisia”, Hasu toteaa.