• Jonolohkojen tukikelpoisuus-haku on jälleen alkanut

    Maatalous
    5.4.201216:00
    Juhani Reku

    Maaseutuvirasto Mavi on julkaissut hakulomakkeen ja hakuohjeet, joilla viljelijät voivat hakea niin sanottuja jonolohkoja tukikelpoisiksi.

    Haku on vastaava kuin viime vuonna. Tuolloin valtion talousarvioon oli varattu rahaa 18 300 tukikelvottoman hehtaarin muuttamiseen tukikelpoiseksi.

    Tänä vuonna hyväksyttävälle alalle on asetettu sama enimmäismäärä.

    Jonolohkot ovat peltoja, jotka ovat budjettivarojen riittämättömyyden vuoksi joutuneet odottamaan ympäristötuki- ja luonnonhaittakorvauskelpoisuutta.

    Tukikelpoisuutta haetaan lomakkeella 213. Hakuaikaa on alle kuukausi, päätukihaun loppumiseen eli 30. huhtikuuta asti.

    Aikataulusyistä lomakkeita ja hakuohjeita ei lähetetä tiloille.

    Ohjeet ja lomake ovat saatavissa valtionhallinnon yhteisessä lomakepalvelussa osoitteessa www.suomi.fi/lomakkeet. Kirjoita etusivun hakukenttään hakusanaksi ”lomake 213”. Tarvittaessa lomakkeen saa myös kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta.

    Tukihaussa on mahdollista hakea tukikelpoiseksi kaikkia jonopeltoja.

    Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset voivat kuitenkin myöntää tukikelpoisuudet enintään 18 300 hehtaarille ennalta määrätyn etusijajärjestyksen mukaisesti.

    Hallinto on määrännyt viisi jonolohkojen ryhmää. Niistä hyväksytään tukikelpoisiksi niin monta ryhmää, kuin ennalta määrätyssä etusijajärjestyksessä mukaan kokonaisuudessaan mahtuu. Sen vuoksi tässä vaiheessa ei vielä voida sanoa, kuinka suuri lopullinen tukikelpoiseksi hyväksyttävä ala tulee olemaan.

    Viime vuonna tukikelpoisuutta haettiin kuntien maaseutuviranomaisten hyväksymillä perusteilla yhteensä yli 26 000 hehtaarille.

    JUHANI REKU

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    jonolohkojen tukikelpoisuushaku
    Maaseutuvirasto Mavi
    viljelijä
    tukikelpoisuus
    maataloustuki
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle