
Maatalouskonealalla näkyy pitkästä aikaan valoa tai ainakin valonpilkahdusta. Alan suurimmat yritykset odottavat markkinoiden alkavat toipua keväällä. Riemunkiljahduksia ei silti kuulla, sillä enemmistö varautuu yhä kysynnän laskuun ja työntekijöiden vähentämiseen.
Euroopan maatalouskonevalmistajien kattojärjestön, Ceman, joulukuun suhdannebarometri toteaa, että tulevaisuuden odotukset paranevat edelleen. Ennuste perustuu 140 isolle konevalmistajille lähettyyn kuukausikyselyyn.
Mukana on kohtuullisesti optimismia, sillä kokonaismarkkinaa kuvaava indeksi nousi marraskuun -44:stä -37:ään. Uutta on, että seuraavien puolen vuoden odotukset eroavat poikkeuksellisen paljon tämän hetken tilanteesta. Tulevaisuuden odotukset sekä tilausten että liikevaihdon suhteen alkoivat elpyä pari kuukautta sitten ja joulukuussa suunta vahvistui.
Muutamissa maissa plusmerkkisiä odotuksia on enemmän kuin negatiivisia, mitä ei ole koettu pariin vuoteen.
Ala kyntää edelleen syvällä ja yli 60 prosenttia vastaajista näkee nykyhetken heikkona, vaikka tuotantoa on sopeutettu Ukrainan sodan syttymisestä lähtien, pian kaksi vuotta.
Noususta ei ehkä voi vielä puhua, mutta vähemmän negatiiviset liikevaihto-odotukset seuraavalle kuudelle kuukaudelle ovat jo neljättä kertaa peräkkäin suurin syy yleisen suhdannetilanteen parantumiseen. Arki on vielä mollivoittoista ja tämän hetken liiketoiminta-arviot pysyvät sitkeästi ennätysmatalalla.
Luottamus on kuitenkin palaamassa ja näkymät ovat kohentuneet lähes kaikkialla Euroopassa. Muutamissa maissa plusmerkkisiä odotuksia on enemmän kuin negatiivisia, mitä ei ole koettu pariin vuoteen.
Optimismi nojaa pitkälti siihen, että tilauskirjoihin on alkanut tulla enenevästi merkintöjä. Ceman mukaan valmistajat näyttävät olevan ainakin melko luottavaisia tulevan vuoden suhteen. Liikevaihdon odotetaan kasvavan 2-3 prosenttia.
Lähde: Cema Business Barometer