• Uusi raportti: Nykyihmisen vinoutunut luontosuhde uhkaa pölyttäjiä ja koko Euroopan ruokaturvan perustaa

    Kesäkuussa julkaistussa raportissa tutkijat varoittavat Eurooppaa kriisistä, ellei EU onnistu pysäyttämään pölyttäjäkatoa.
    Pölyttäjä työssään. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA.
    Pölyttäjä työssään. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA.  
    Maatalous|Maatalous
    27.6.202615:15
    STT

    Me eurooppalaiset tuhoamme oman ruokaturvamme perustaa, koska emme osaa ajatella luontoa kokonaisuutena pitkällä aikavälillä.

    Näin arvioidaan kesäkuussa julkaistussa asiantuntijaraportissa, jossa penätään EU:lta toimia pölyttäjäkadon ehkäisemiseksi. Raportin tehneet tutkijat varoittavat Eurooppaa kriisistä, ellei EU onnistu pysäyttämään pölyttäjien häviämistä ja kääntämään pölyttäjäkadon suuntaa.

    ”Pitäisi pystyä näkemään luonnon itseisarvo eikä tavoitella vain yksittäisiä nopeita tuottoja miettimättä sitä, miten kokonaisuus toimii pidemmällä aikavälillä”, sanoo STT:lle yksi raportin laatimiseen osallistunut tutkija, Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessori Mirella Miettinen.

    Pölyttäjille haasteita aiheuttavat esimerkiksi isot viljelysalat, joilla kasvatetaan vain yhtä lajia.

    ”Siellä ei ole välttämättä pölyttäjien tarvitsemia ravintokasveja tai pesä- ja lisääntymispaikkoja. Ja jos käytetään vielä runsaasti kasvinsuojeluaineita maksimaalisen sadon saamiseksi, se haittaa pölyttäjien selviämistä”, Miettinen selittää.

    Ihmiset nähdään luonnosta erillisinä ja sitä ylempiarvoisina, ja luonto mielletään ihmisen käyttöön tarkoitettuna resurssina.

    Euroopassa suurimmat villipölyttäjäryhmät ovat yö- ja päiväperhoset. Näiden jälkeen tulevat tutummat kovakuoriaiset, ampiaiset, mehiläiset ja kärpäset. EU:n luokituksen mukaan 10 prosenttia mehiläislajeista, 15 prosenttia perhoslajeista ja 37 prosenttia kukkakärpäslajeista on Euroopassa uhanalaisia.

    Raportin mukaan pölyttäjäkato on seurausta ihmisen vinoutuneesta luontosuhteesta: ihmiset nähdään luonnosta erillisinä ja sitä ylempiarvoisina, ja luonto mielletään ihmisen käyttöön tarkoitettuna resurssina.

    Myös ilmastonmuutos aiheuttaa ongelmia pölyttäjille.

    ”Erityisesti pohjoisilla leveysasteilla sään ääri-ilmiöt, jotka ovat lisääntyneet, kuten tuulisuus, sateisuus ja kuivuus, vaikuttavat pölyttäjiin, niiden elinympäristöihin ja itse pölytystapahtumaan kielteisesti”, sanoo Miettinen.

    Ilmastonmuutoksen vaikutuksia yksittäisiin pölyttäjälajeihin ei tosin ole Miettisen mukaan vielä paljon tutkittu.

    Ihmiselle elintärkeitä hivenaineita, kuten monia vitamiineja ja antioksidantteja, löytyy lähes yksinomaan viljelykasveista, jotka hyötyvät eläinten välittämästä pölytyksestä.

    Miettisen mukaan pölyttäjät ovat avainasemassa niin luonnon ekosysteemeissä kuin maataloudessa. Pölyttäjillä on tärkeä rooli myös luontokadon torjunnassa.

    ”Pölytyksestä hyötyvät tai riippuvaiset kasvit toimivat ravintona, suojana ja pesimäpaikkoina myös muille eläimille.”

    Maailmanlaajuisesti on arvioitu, että lähes 80–90 prosenttia kaikista kukkivista kasvilajeista joko hyötyy tai on riippuvainen hyönteisten tai muiden eläinten pölytyksestä. Eläinten tarjoamasta pölytyksestä hyötyy noin 75 prosenttia maailman tärkeimmistä viljelykasveista.

    Ihmiselle elintärkeitä hivenaineita, kuten monia vitamiineja ja antioksidantteja, löytyy lähes yksinomaan viljelykasveista, jotka hyötyvät eläinten välittämästä pölytyksestä.

    Arvioiden mukaan tällä hetkellä menetetään joka vuosi 3–5 prosenttia hedelmä, vihannes- ja pähkinätuotannosta riittämättömän pölytyksen vuoksi. Tämä johtaa yli 400 000 ylimääräiseen kuolemantapaukseen vuosittain, koska ihmisillä ei ole riittävästi terveellistä ravintoa saatavilla, Miettinen sanoo.

    Maatalouden lisäksi monet eurooppalaiset toimitusketjut ja toimialat ovat riippuvaisia kukkivien kasvien pölytyksestä. Esimerkkeinä raportissa mainitaan muun muassa lääkekasvit, ravintolisät, rehu, kosmetiikka, taide, kulttuuri ja matkailu.

    Suomessa riski ei ole niin suuri kuin Välimeren maissa, koska maataloustuotanto ei ole Suomessa niin riippuvainen pölyttäjistä kuin Välimeren alueella.

    Pölyttäjäkantojen romahdus aiheuttaisi valtavia kustannuksia, erityisesti Euroopalle.

    Jos luonnonvaraisten pölyttäjäkantojen romahdus tapahtuisi vuoteen 2030 mennessä, maksaisi se raportin mukaan maailmanlaajuisesti 34 miljardia euroa joka vuosi. Summasta 24 miljardia euroa kohdistuisi Eurooppaan, siitä puolet eli 12 miljardia EU-maihin.

    Miettisen mukaan pölyttäjien häviämisen riski vaihtelee muun muassa alueittain.

    Suomen ympäristökeskuksen (Syke) muutaman vuoden takaisen raportin mukaan Suomessa riski ei ole niin suuri kuin Välimeren maissa, koska maataloustuotanto ei ole Suomessa niin riippuvainen pölyttäjistä kuin Välimeren alueella.

    Tutkijoiden mukaan suurin este pölyttäjien kantojen elvyttämiselle löytyy EU:sta. Vastuut ovat hajaantuneet eri sektoreille, politiikan suunnittelu tapahtuu ylhäältä alas ja eri hallinnonalojen välinen koordinaatio on heikkoa.

    ”Eli saatetaan tehdä sellaisia päätöksiä tai toimenpiteitä, joissa ei välttämättä huomioida sitä, että miten ne vaikuttavat toisilla sektorilla”, Miettinen sanoo.

    Miettinen penää EU:lta konkreettisia ja mitattavia tavoitteita ja indikaattoreita ongelman korjaamiseksi. Hänen mukaansa pitäisi esimerkiksi olla keino arvioida sitä, miten kasvinsuojeluaineet tai muut kemikaalit vaikuttavat eri pölyttäjälajeihin.

    Raportin tekemiseen osallistui 135 tutkijaa kahdeksasta EU-rahoitteisesta tutkimushankkeesta.

    Lisää aiheesta
    • Tutkimuksessa on havaittu, että erityisesti hunajakukka, sinimailanen ja veriapila houkuttelivat pölyttäjiä. Kuvassa hunajakukka.

      Eläimet ja kasvit | Kukkalajien pitopöytä tuo hyötyä sekä pölyttäjille että viljelijöille

    • Kumina on yksi niistä kasveista, jotka hyötyvät hyönteispölytyksestä.

      Maatalous | Viljelijä, huomioi pölyttäjät pelloillasi: Ruiskutetaan vain yöllä ja säästetään pajut, mehiläishoitajat muistuttavat

    • Pölyttäjien määrässä ei ole tutkimusten mukaan Suomessa tapahtunut notkahdusta. Ruoantuotannostamme vain osa on pölyttäjistä riippuvaista. Kuvassa saneerauskasvina käytettävä valkosinappi.

      Luonto | Suomessa pölyttäjät voivat hyvin – maatalouden toimet tukevat pölyttäjäkantoja

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    pölyttäjäkato
    luontosuhde
    ruokaturva
    ilmastonmuutos
    Euroopan unioni
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen