• Lehmäleirillä saa onnellisten kaupunkilaisten lypsämää maitoa

    Lehmäleirillä maatilan työt hoidetaan kaikessa rauhassa ja hyvällä mielellä. "Leirillä 16 ihmistä tekee sen, minkä normaalisti hoitaa yksi ihminen”, kiteyttää Nina Repo.
    Lehmäleiri järjestetään Ilomantsissa yhteistyössä Piipposen maatilan ja Maukkulan Mustikkamäen kanssa. Leirin suosio on kasvanut vuosi vuodelta.
    Lehmäleiri järjestetään Ilomantsissa yhteistyössä Piipposen maatilan ja Maukkulan Mustikkamäen kanssa. Leirin suosio on kasvanut vuosi vuodelta. 
    Maatalous
    26.6.201510:00
    Tuulikki Viilo

    ILOMANTSI (MT)

    Seppälänvaaralla valkeneva aamu on kuin maalaiskuvaelmasta: kyytöt marssivat aamulypsylle, suomenhevonen laiduntaa aitauksessaan ja ympärillä levittäytyvät lajien rikkaudessa kylpevät metsälaitumet.

    Vain laitumia kiertävä sähköaita rikkoo idyllin. Ja jos tarkkoja ollaan, kyyttöjen perässä ei kävele Niskavuoren Heta piikoineen vaan ryhmä pesunkestäviä kaupunkilaisia.

    Helsingin Herttoniemestä saapuneelle Revon perheelle lehmäleiri Ilomantsissa on kesän kohokohtia.

    Leirillä opetellaan maatilan taitoja perinteiseen malliin. Tahti on kuitenkin rauhallisempi.

    11-vuotias Pihla Repo istuutuu tottuneesti lypsyjakkaralle Aurora-kyytön viereen.

    Äidille lasten kasvanut rohkeus tuottaa iloa.

    ”Lapset pelkäsivät melkein kaikkia eläimiä ja he pelkäsivät myös metsään menemistä. Ajattelin, ettei tämä nyt yhdessä sukupolvessa voi näin mennä", Nina Repo sanoo.

    ”Nyt huomaa, etteivät he enää pelkää. On myös tärkeää oppia ottamaan rennosti. Että jos on vähän lehmänkakkaa kengissä, niin siihen ei maailma kaadu.”

    Kun Pihlan kädet alkavat väsyä, lypsyjakkaralle istuutuu perheen vanhin polvi.

    Isoäidille lehmäleiri on ensimmäinen suora kosketus lehmään, mutta hän tarttuu toimeen tottunein ottein. Ehkä taipumus kulkee suvussa.

    Vanhemmat jättivät kauan sitten pienen torpan lehmineen ja lähtivät Jyväskylään tehtaaseen töihin.

    Tehtaan varjossa varttui Eila Repo.

    Kaipuuta maaseudulle ei ollut. ”Ei sellaista osaa kaivata, mihin ei ole kosketusta”, hän miettii.

    Välillisiä kosketuksia lehmiin kertyi elämän varrella kuin huomaamatta: Ensin työssä meijerissä ja sitten maataloustuotteiden tarkastuslaitoksessa. Ja lehmänläjiin astuessa, tietysti.

    Navetassa Eila liikkuu luontevasti ja silittelee kyyttöjä. Kosketus on syntynyt, lopultakin. Parhaana antina hän pitää lypsämisen oppimista.

    Kosketus lehmiin on ollut myös raju. Lehmien siirtely ei aina sujukaan kauniisti pyytämällä.

    ”Yrittäessäni taluttaa vasikkaa lensin sen perässä ja pidin narusta kiinni. Niin suuri voima, sellaisessa pikku-Bambissa!”

    Vaaran laella vaeltava eläinjoukko on kuitenkin kaukana tehokkaasta ruuantuotannosta. Se on ennemminkin hyvän mielen maataloutta, pehmeää unelmahattaraa.

    Millainen mielikuva kaupunkilaislapsille syntyy, jos kokemukset maataloudesta jäävät karitsan sylittelyyn ja Iines-ankan ruokkimiseen?

    ”Onhan se liian idyllistä”, Nina toteaa. ”Olemme käyneet lasten kanssa myös automaattinavetassa. Joitakin tuotantomuotoja on kuitenkin vaikea nähdä läheltä.”

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle