• HK Foods harkitsee Puolan pekoniyksikön myyntiä ‒ ulkomaan retkiltä on jo muuten palattu

    Yksikön myynti vahvistaisi lihatalon tasetta.
    Pekonitehtaan myynti vahvistaisi HK Foodsin tasetta. Arkistokuva.
    Pekonitehtaan myynti vahvistaisi HK Foodsin tasetta. Arkistokuva. Kuva: iStock
    Maatalous|Elintarviketeollisuus
    28.4.202509:51
    Heli Lehtelä

    HK Foods kertoo käynnistäneensä alustavat selvitykset Puolan Swinoujściessa sijaitsevan tuotantoyksikön tulevaisuuden arvioimiseksi. Eräs arvioitavista mahdollisuuksista on yksikön myynti.

    Tiedotteen mukaan selvityksellä jatketaan HK Foodsin konsernirakenteen arviointia. Mahdollisella myynnillä tavoiteltaisiin konsernin taseen vahvistamista.

    Yhtiö on toteuttanut parin viime vuoden aikana mittavan rakennemuutoksen myymällä Baltian, Ruotsin ja Tanskan liiketoiminnot.

    HK Foods ei kommentoi tässä vaiheessa asiaa tarkemmin.

    HK Foodsin Puolan tuotantoyksikkö on erikoistunut pekonin valmistukseen. Yksikön liikevaihto vuonna 2025 on arviolta 70 miljoonaa euroa. Lisäksi yksiköllä on konsernin sisäistä myyntiä. Yksikössä on töissä noin 300 henkeä.

    Lisää aiheesta
    • HK Foodsin yhtiökokous päätti pääomien palautuksista, jotka ovat yhtiön viime vuonna tekemään tappioon nähden erikoiselta vaikuttava veto.

      Elintarviketeollisuus | Melkoinen veto: HK Foods päätti palauttaa pääomia tiukassa taloustilanteessa

      Tilaajalle
    • Pörssiarvoltaan HK Foods on tällä hetkellä noin kolmannes Atrian markkina-arvosta.

      Elintarviketeollisuus | Lihatalot ovat viime vuosina kulkeneet täysin eri suuntiin − HK Foods myynyt omaisuuttaan, Atria investoinut

    • Suurin osa LSO Osuuskunnan jäsenistä on nautatilallisia. Arkistokuva

      Lihantuotanto | Suurin omistaja tyytyväinen HK Foodsin pääoman palautukseen

      Tilaajalle
    • Ruokaketjun tulonjaon reiluuttamisesta on puhuttu jo pitkään. Tekojen aika olisi viimeistään nyt.

      Lihantuotanto | Näin lihatalot reagoivat naudan huvetessa hyllyiltä‒ asenteet vientiä kohtaan vaihtelevat suuresti

      Tilaajalle
    • Sikoja ei tulla teurastamaan seuraavina kolmena päivänä. Arkistokuva

      Lihantuotanto | Kolmen päivän lakko sekoittaa suomalaisen sianlihantuotannon, seuraukset näkyvät kauppojen hyllyillä pitkään

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    HK Foods
    pekoniyksikkö
    Puola
    liiketoimintojen myynnit
    rakennemuutos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle