

Hanhipeltojen toimivuuden osoittavat sekä hankkeen tulokset että viljelijöiden mielipide, kertoo Hanhipelto-hankkeen johtaja Jukka Forsman Luonnonvarakeskuksesta (Luke).
Hankkeessa hanhipeltojen avulla saatiin aktiivisella ja hyvin koordinoidulla karkotuksella turvattua kesän ensimmäistä nurmirehusatoa.
"Jotta hanhipelloista on apua, laajoja hanhipeltoalueita on oltava riittävästi", Forsman tarkensi.
Kustannustehokkaimmaksi karkotuskeinoksi osoittautuivat selvityksessä paukkupatruunat. Kuolleeksi ampumisen tehoa ei vielä nykyisten tulosten valossa voitu arvioida.
Karkotustoimien vaikutus muihin alueilla pesiviin lintuihin vaikuttaa aiheesta tehdyn tutkimuksen perusteella hyvin pieneltä, kertoi erityistutkija Markus Piha Lukesta.
"Mutta se tulee kuitenkin ottaa huomioon."

”Näyttäisi siltä, että tällä tavoin (hanhipeltojen ja karkotuksen yhdistelmällä) on pieni mahdollisuus hallita ongelmaa”, vahvistaa tohmajärveläinen maatalousyrittäjä Mika Piiroinen. Piiroinen on toiminut asiantuntijana Hanhipelto-hankkeessa.
Hänen mukaansa viljelijöiden mielipiteet valkoposkihanhista ovat hyvin kahtiajakautuneet.
”Osa sietää niitä jo korvausten vuoksi hyvin.”
Täysillä yrittävien ja toimintaa laajentavien mielipiteet ovat hyvin toisenlaisia.
Toimivat lintupeltokokonaisuudet, joissa karkotus on järkevästi toteutettavissa, auttavat turvaamaan etenkin viimeksi mainuttujen tilojen riittävää rehuntuotantoa.
Se edellyttää kuitenkin ympärivuorokautista vartiointia kaikilla kohdealueilla, Piiroinen muistuttaa.
Edistys idässä ei kuitenkaan poista ongelmaa. Uusia hanhivahinkoalueita tulee jatkuvasti, kun muuttoreitti siirtyy lännemmäs.
”Tämä liikuttaa koko ajan isompaa osaa Suomen viljelijöistä”, Piiroinen huomautti.
Hän arvioi, että uusilla alueilla ymmärrystä hanhiparvia kohtaan on vähemmän kuin itärajalla, missä niihin on jo osittain sopeuduttu.
”Siellä pitäisi saada nopeammin tehokkaat keinot käyttöön, jotta hanhet saadaan siirtymään tänne, missä niitä jo siedetään.”
Porvoolainen viljelijä Andreas Wiksten kuvaili tilannetta omalla alueellaan räjähtäneeksi. ”Syysvilja-alaa pitäisi lisätä, mutta se ei ole mahdollista”, hän harmitteli.
Pohjois- ja Etelä-Karjalan alueilla monet tilat ovat luopuneet syysviljojen viljelystä mittavien hanhivahinkojen vuoksi.
Lintupeltojen rooli tilanteen hallitsemisessa on nykyisellä ohjelmakaudella suuri, toteaa myös lajivahinkokoordinaattori Mika Pirinen Pohjois-Karjalan ely-keskuksesta.
Pohjois-Karjalassa ilmoituksia lintupelloista oli tehty 10. syyskuuta mennessä yli 5000 hehtaarille, mikä on yli 70 prosenttia tarkoitukseen hyvin soveltuvaksi arvioidusta alasta. Etelä-Karjalassa lintupelloiksi on ilmoitettu noin 1700 hehtaaria, joka sekin on lähes puolet potentiaalisesta pinta-alasta.
”Viljelijät ovat tosi hyvin mukana”, Pirinen toteaa.
Uudistunut lainsäädäntö mahdollistaa korvauksen ulottumisen vahingoista aiheutuviin työkustannuksiin sekä tuen saamisen vahinkojen ennalta ehkäisyyn. Keväällä tuen avulla pystyttiin järjestämään karkotusta osalla alueista. Syksyn avustushaku aukeaa 17.10.
Hanhipelto-hankkeen tuloksia esiteltiin tiistaina webinaarissa, joka pohjautui kolmivuotisen (2021–2023) tutkimushankkeen tuloksiin. Aihe selvästi kiinnostaa, sillä webinaariin osallistui yli 200 kuulijaa. Lokakuussa järjestetään toinen osa, jossa paneudutaan taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin näkökulmiin.
Valkoposkihanhien syysmuutto on parhaillaan käynnissä. Piiroisen mukaan tuhansia lintuja on tullut viime perjantaista lähtien ja ne laiduntavat pääasiassa hanhipelloilla.