• Risto Linnainmaa on tehnyt viljelypäätökset 37 vuotta – tänä vuonna asiat ovat toisin

    MT seuraa hämeenkyröläisen Kaupin tilan vuotta. Talven aikana tilan sukupolvenvaihdos on edennyt, ja tulevien kesien kasvivalikoimaa sekä lehmien ruokintaa suunnitellaan.
    Tilaajalle
    Patrik ja Eeva Harhala kertovat harjoittelevansa tänä vuonna tilan johtamista. Siihen kuuluu ”hiljaisen” tiedon siirtämistä edelliseltä sukupolvelta.
    Patrik ja Eeva Harhala kertovat harjoittelevansa tänä vuonna tilan johtamista. Siihen kuuluu ”hiljaisen” tiedon siirtämistä edelliseltä sukupolvelta. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Maidontuotanto
    7.3.202504:00
    Piia Lehojärvi
    Hämeenkyrö

    Kaupin tilan sukupolvenvaihdos on ottanut askelen eteenpäin. Ensimmäisiä laskelmia on tehty ja päätös tulevasta yhtiömuodosta on tehty.

    ”Osakeyhtiönä lähdetään asiaa edistämään”, Risto Linnainmaa kertoo. Prosessin seuraava vaihe on keskustella rahoittajan kanssa tulevasta sukupolvenvaihdoksesta.

    ”Jos pankki on samaa mieltä laskelmien kanssa, sitten haetaan verottajalta ennakkopäätös”, Tiina Linnainmaa valottaa.

    Risto ja Tiina Linnainmaan Kaupin tilan sukupolvenvaihdos aiotaan toteuttaa osakeyhtiönä.
    Risto ja Tiina Linnainmaan Kaupin tilan sukupolvenvaihdos aiotaan toteuttaa osakeyhtiönä. Kuva: Sanne Katainen
    Lisää aiheesta
    • Eeva Harhala (vas.) on Kaupin tilan tuleva yrittäjä yhdessä puolisonsa kanssa. Tiina ja Risto Linnainmaa toimivat yrittäjinä nykyisin.

      Maidontuotanto | Tule seuraamaan maitotilan vuodenkiertoa – Kaupin tilalla rakennetaan tulevaisuutta

      Tilaajalle
    • Risto Linnainmaa näyttää tyttärelleen Eeva Harhalalle mihin heinäpaali ajetaan.

      Talous | Näin Linnainmaat pitävät tilansa elinvoimaisena: Investoinnit ja talouden suunnittelu avainasemassa

      Tilaajalle

    Kuluvan talven viljely- ja ruokintasuunnittelu on ollut Kaupin tilalla poikkeuksellinen. Eeva ja Patrik Harhala harjoittelevat maitotilan johtamista ottamalla vastuun suunnittelusta. Samalla Risto ja Tiina Linnainmaa siirtävät nuorelle polvelle sitä kuuluisaa ”hiljaista tietoa” eli kirjoittamatonta tietoa tilan arjen pyörittämisestä.

    Risto Linnainmaa on ensimmäistä kertaa 37 vuoteen siinä tilanteessa, että joku muu tekee viljelypäätökset tilalla.

    ”Ainahan se luopumisen tuska on olemassa”, hän sanoo. Risto Linnainmaa kuitenkin tiedostaa, että nuorille on annettava mahdollisuus ja vastuu.

    ”Joka ikinen meistä joutuu tekemään omat virheensä. Voin kyllä koittaa ohjailla, mutta enhän minä voi väliin hypätä, ja sanoa että älkää nyt noin tehkö.”

    Harhalat pohtivat, että paljon on vielä opeteltavaa. ”Vaikka olen ollut kylvämässä apulantaa, en ole koskaan ajatellut, kuinka monta kiloa sinne meni typpeä”, Eeva Harhala kuvailee.
    Harhalat pohtivat, että paljon on vielä opeteltavaa. ”Vaikka olen ollut kylvämässä apulantaa, en ole koskaan ajatellut, kuinka monta kiloa sinne meni typpeä”, Eeva Harhala kuvailee. Kuva: Sanne Katainen

    Eeva Harhala on varautunut Hankkijan ruokinnan asiantuntijan Anna Lehtisen ja nurmen asiantuntijan Paula Pellisen käyntiin huolella. Taustalla on vastikään käyty koulutus, josta Eeva Harhala on poiminut kiinnostavimmat viljelyyn ja ruokintaan liittyvät asiat. Niitä peilataan tilan omiin tarpeisiin asiantuntijoiden kanssa helmikuun lopulla.

    Suunnittelukäynnillä keskitytään vuoden 2026 nurmisatoon. Tavoitteena on saada säilörehusta kuitupitoisempaa.

    Eeva Harhala tykittää kysymyksiä ja ehdotuksia Lehtiselle hengästyttävää tahtia. Keskustelussa vilahtelevat kokoviljasäilörehut, apilat, sinimailaset, herneet, rypsit, suojaviljat, umpilehmien rehut, kuiva-aineet, valkuaiset ja rasvat. Nämä naiset todella tietävät mistä puhuvat. Risto ja Tiina Linnainmaa heittävät omia ideoitaan ja mielipiteitään kehiin. Maatalousalaa opiskeleva Patrik Harhalakin vaikuttaa olevan koko ajan kartalla, ja keskustelu käy vilkkaana.

    ”Jotenkin sitä ajattelee, että kun neuvoja tulee niin hän vain sanelee, että mitä tehdään, mutta ei tämä aivan yksinkertaista ole”, Patrik Harhala nauraa.

    Eeva Harhala teki helmikuun lopun asiantuntijakäynnistä tarkat muistiinpanot tietokoneelleen.
    Eeva Harhala teki helmikuun lopun asiantuntijakäynnistä tarkat muistiinpanot tietokoneelleen. Kuva: Sanne Katainen

    Usein kuitenkin viljeltävän kasvilajin vaihtaminen synnyttää lumipalloefektin. Pitää miettiä korjuu, varastointi, säilyvyys, käytännöllisyys ruokinnassa, työmäärä ja kustannukset. Sen vuoksi ensi kesänä Kaupin tilalle kylvetään jälleen ohraa ja vehnää, kuten ennenkin.

    Lisää kuitua vuoden 2026 säilörehuun lähdetään jahtaamaan vaihtamalla nurmiseosta. Nurmien apilapitoisuutta lasketaan ja vastaavasti ruokonataa tulee lisää.

    Viime kesän säilörehusta löytyi erikoisia raitoja. Hankkijan asiantuntijoiden Anna Lehtisen (vas.) ja Paula Pellisen mukaan haju ei kuitenkaan viittaa pilaantumiseen.
    Viime kesän säilörehusta löytyi erikoisia raitoja. Hankkijan asiantuntijoiden Anna Lehtisen (vas.) ja Paula Pellisen mukaan haju ei kuitenkaan viittaa pilaantumiseen. Kuva: Sanne Katainen

    Pellinen ja Lehtinen kiinnittävät huomiota nyt syötössä olevan säilörehun laatuun.

    ”pH on vähän korkea, säilöntäainevalintaa voisi miettiä korjattavan rehun suhteen ja varmistaa riittävä annostelu”, Pellinen arvio.

    Risto Linnainmaa arveleekin, että happoa on voinut mennä liian vähän tai rehun tamppaaminen siilolla on tehty liian hätäiseen. Kaupin tilan väki päättää yhdessä tuumin keskittyä ensi kesänä rehun säilönnällisen laadun parantamiseen.

    Lisää aiheesta
    • Patrik ja Eeva Harhalasta tulee maitotilallisia ensi vuonna.

      Maidontuotanto | Kaupin tila on murrosvaiheessa – siksi joulu on sekoitus uusia ja vanhoja perinteitä

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle