
Latviassa arvioidaan elävän noin 800 sutta eli moninkertaisesti enemmän kuin pinta-alaltaan huomattavasti isommassa Suomessa.
Latvian susikanta pysyy suhteellisen vakaana, kun vuosittain maassa pyydetään 300 sutta. Näin kertoo vanhempi tutkija Jānis Ozoliņš Latvian metsäntutkimuslaitoksesta.
Susiin suhtaudutaan melko negatiivisesti etenkin metsästäjien ja viljelijöiden keskuudessa.
Latviassa valtio ei korvaa suden aiheuttamia vahinkoja. Viime vuonna suden hampaisiin raportoitiin joutuneen noin 300 lammasta, parikymmentä koiraa ja tusina lehmää. Voi olla, ettei kaikkia petovahinkoja ilmoiteta, koska niistä ei saa korvausta.
Piskuisessa Virossa puolestaan elää noin 300 sutta. Kannasta kaadetaan noin kolmannes vuosittain.
Lampaita susien kynsiin joutui viime vuonna liki 800.
Petovahinkojen korvaaminen on muutettu Virossa porrastetuksi. Ensimmäisessä hyökkäyksessä korvataan eläimen arvosta valtaosa, toisessa 70 prosenttia ja kolmannessa puolet. Sen jälkeen korvauksia ei enää samalle tilalle heru. Siten kannustetaan susivahinkojen ehkäisyyn, johon valtio myöntää investointitukea.
Asukaslukuun suhteutettuna susimäärä on Baltian maissa EU:n tihein.
Suomessa sudet kävivät viime vuonna noin 400 lampaan ja 59 koiran kimppuun. Ilmoitettujen susivahinkojen määrä on suurin piirtein tuplaantunut kymmenessä vuodessa. Valtio korvaa aiheutuneet tuhot pääosin.
Raportin mukaan EU-maissa elää noin 60 miljoonaa lammasta, joten sudet verottavat määrästä vuosittain noin 0,07 prosenttia.
Vuonna 2023 Euroopan komission julkaiseman raportin mukaan jäsenmaiden alueella asuu noin 20 000 sutta.
Kanta on liki kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa.
Sudet tappavat vuosittain noin 65 000 tuotantoeläintä, joista valtaosa on lampaita. Susivahinkoja raportoidaan etenkin Espanjassa, Ranskassa ja Saksassa, jossa vahinkoja on saatu hillittyä ennaltaehkäisevin toimin.
Suomen ja Ruotsin erikoisuus ovat poroihin kohdistuneet vahingot.
Raportin mukaan EU-maissa elää noin 60 miljoonaa lammasta, joten sudet verottavat määrästä vuosittain noin 0,07 prosenttia.
Sudet eivät ole tiettävästi tappaneet ihmistä EU-alueella ainakaan 40 vuoteen.