• Aikaistuvatko tukien maksut? Mutkana matkassa on ainakin yksi iso kysymys – Hakanen: ”Prosessi on työläs”

    Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvisen tavoitteena on ollut saada maksatuksia aikaistetuksi.
    Kuva: Lari Lievonen, Kari Salonen, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    Maatalous|Maatalous
    5.4.202313:40
    Tuulikki Viilo

    Maataloustukien maksuaikataulujen muutos herättää kysymyksiä.

    Tällä hetkellä on näyttänyt siltä, että uusi cap-tukikausi siirtää aikatauluja niin, että osa tuista tulisi viljelijöiden tilille selvästi totuttua myöhemmin. Näin on esimerkiksi ympäristökorvauksen ja luomukorvauksen kohdalla.

    Tukien maksun on kaavailtu painottuvan joulukuulle ja ensi vuoden alkupuoliskolle. Se voi tietää haasteita tilojen arkeen.

    Taustalla vaikuttaa tukivalvontojen siirtyminen uudella tukikaudella 2023–2028 monitorointiin eli satelliittikuvien perusteella tehtävään seurantaan.

    Tuenhakijoiden kannalta merkittävää on myös se, että jatkossa kahdessa erässä maksettavissa tuissa ensimmäinen maksettava erä on kaavailtu olevan jopa 95 prosenttia tukien kokonaissummasta.

    Tähän asti erä on ollut enintään 75 prosenttia kokonaissummasta. 25 prosentin on laskettu riittävän siihen, että takaisinperintöihin ei tarvitse mennä.

    Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvisen tavoitteena on ollut saada maksatuksia aikaistetuksi.

    ”Vastaanotto oli hyvin positiivinen ja saimme ymmärrystä”, Kurvinen kuvasi marraskuussa tapaamista EU:n maatalouskomissaarin kanssa.

    Lisää aiheesta
    • Eerikki Viljanen

      Maatalouspolitiikka | "Tukimaksujen aikataulun pitää selvitä maaliskuun aikana – viivästyminen aiheuttaisi monilla tiloilla kohtuuttoman suuria ongelmia”

      Tilaajalle

    EU-lainsäädäntö asettaa kuitenkin tiukat vaatimukset sille, mitä valvontoja ja tarkastuksia on oltava tehtynä ennen maksatuksia.

    Yksi iso kysymys onkin, tuleeko mahdollinen aikaistus vaikuttamaan tämän vuoden puolella maksettavien tukierien suuruuteen?

    Päätöksien saaminen tukimaksatusten aikataulujen suhteen on kestänyt odotettua kauemmin.

    Tietoa asiasta odotetaan ensi viikon aikana, summaa erityisavustaja Pertti Hakanen. ”Prosessi on työläs. Työ jatkuu edelleen.”

    Suomen tähänastinen ennakoidenmaksuaikataulu on ollut EU:ssa poikkeuksellinen. Muissa jäsenmaissa muutos viljelijöiden arkeen ei siis tule olemaan yhtä suuri.

    Lisää aiheesta
    • Maatalouspolitiikka | Mahdollisuudet tukien maksuaikataulun muutoksiin ovat vähissä – komission Suomelle antamaa vastausta pohditaan vielä

    • Uusi cap-kausi muuttaa tukien maksuaikatauluja – moni tuki tulee tilille selvästi totuttua myöhemmin.

      Maatalouspolitiikka | Osa viljelijätuista maksetaan jatkossa aiempaa myöhemmin – tuleva maksuaikataulu painottuu joulukuulle ja kevääseen

    • Tilipäivän viivästäminen kuukausilla voi johtaa jopa konkurssiaaltoon, MTK:n johtokunta pelkää.

      Maatalous | MTK vaatii: Tukien maksu ei voi venyä kuukausia ‒ aikataulua korjattava välittömästi

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen