• Mahdollisuudet tukien maksuaikataulun muutoksiin ovat vähissä – komission Suomelle antamaa vastausta pohditaan vielä

    Suomen kannalta positiivista entiseen verrattuna on se, että jatkossa useimmat tuet pystytään maksamaan lähes kokonaan jo ensimmäisessä erässä. Se on pitkälti monitoroinnin ansiota: tukien perusteet ovat selvillä aiemmin kuin ennen.
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    31.12.202213:38
    Juhani Reku

    Ensi vuonna haettavien EU-tukien maksatukset alkavat monilta osin myöhemmin kuin mihin päättyvällä kaudella on totuttu. Siinä missä maksatukset tähän vuoteen asti ovat alkaneet jo loka–marraskuussa, jatkossa ne alkavat tämän hetkisen arvion mukaan joulukuussa.

    Kansallisten tukien maksuaikataulut eivät muutu.

    Toki pieni mahdollisuus maksuaikataulun aikaistumiseen on vielä olemassa, kertoo Ruokaviraston maaseutulinjan ylijohtaja Matti Puolimatka. Maa- ja metsätalousministeriö on käynyt joulukuussa keskusteluita asiasta EU-komission kanssa.

    Komissiosta saatujen vastausten perusteella arvioidaan, onko ennen joulukuun alkua mahdollista maksaa ennakoita.

    Mutta: ”Mitä pidempään neuvotteluita käydään, sitä epävarmemmaksi mahdollinen aikaistus muuttuu. Päätöksiä on saatava riittävän aikaisin, jotta niiden vaatimat järjestelmät pystytään rakentamaan.”

    Käytännössä puhutaan enää viikoista tai korkeintaan parista kolmesta kuukaudesta. Jos päätökset venyvät tätä pidemmälle, välttämättä aikaistusluvankaan jälkeen mitään ei ole enää tehtävissä.

    ”Jos aikaa jää liian vähän, osaavaa työvoimaa on yksinkertaisesti enää mahdotonta saada toteuttamaan tarvittavia tietojärjestelmiä.”

    Oleellinen osa hallinnon IT-järjestelmää on tukilaskenta, jonka perusteella tuet maksetaan oikeilla perusteilla oikeille hakijoille oikean suuruisina. Sen pitää olla valmis ennen kuin tukien maksamista voidaan aloittaa.

    Ruutupaperilla tai kotikoneen Excelillä monimutkaista laskentaa ei pyöritetä.

    ”Meille on kunnia-asia, että tuet maksetaan oikein ja ajallaan. Aikataulujen pitää olla realistiset, ja tältä pohjalta syksyllä julkaisemamme alustava maksuaikataulu on laadittu.”

    Vaikka keskusteluita aikataulun aikaistamismahdollisuuksista komission kanssa onkin edelleen käynnissä, mitään takeita aikaistuksesta ei silti ole.

    Suomen tähänastinen ennakoidenmaksuaikataulu on nimittäin ollut täysin poikkeuksellinen, eikä EU-tasolla siksi välttämättä nähdä suomalaisten viljelijöiden toivomalle aikataululle perusteita.

    ”Muissa jäsenmaissa maksatukset on aloitettu myöhemmin kuin Suomessa eli joulukuussa”, Puolimatka toteaa. ”Se, mikä meille Suomessa nyt tarkoittaa myöhempää, on muualla aivan tavanomainen aikataulu.”

    Tuenhakijoiden kannalta merkittävää on se, että jatkossa kahdessa erässä maksettavissa tuissa ensimmäinen maksettava erä on 95 prosenttia tukien kokonaissummasta. Tähän asti erä on ollut enintään 75 prosenttia kokonaissummasta, kolmena viime vuonna komission luvalla 85 prosenttia.

    Lähes koko tuen maksaminen ensimmäisessä erässä on jatkossa mahdollista siksi, että tukien maksuperusteet ovat nykyistä paremmin selvillä jo ensimmäistä erää maksettaessa. Mahdollisiin tuen leikkauksiin tai takaisinperintöihin ei ole jatkossa enää tarpeen varata yhtä suurta osaa tuesta, Puolimatka perustelee.

    Pinta-alojen perusteella maksettavien tukien perusteet ovat selvillä ensi vuodesta lähtien monitoroinnin eli satelliittiseurannan valmistuttua. Koska suorien tukien perusteena tähän asti käytetyt tukioikeudet vuoden vaihteessa lakkautetaan, tukia maksetaan jatkossa niille lohkoille, joiden todetaan vuosittaisissa monitoroinnissa täyttävän tukien ehdot.

    Jos tukien maksatusta suomalaisten toivomalla tavalla aikaistettaisiin loka–marraskuulle, maksujen perusteisiin liittyvä epävarmuus kasvaisi huomattavasti.

    ”Täytyy huomata, että ensi vuonna käyttöön tulevan muutoshaun myötä tukihakemukset ovat käytännössä auki lokakuulle asti”, Puolimatka muistuttaa. ”On täysin selvää, että maksatuksia ei voida aloittaa ennen kuin haku on oikeasti päättynyt.”

    Lisää aiheesta
    • Ensi vuonna tukia ei enää voi hakea paperilomakkeella. Jokainen tukihakemus pitää jättää hallinnon käsiteltäväksi Vipu-palvelussa. Myös hakemuksen muokkausmahdollisuudet viimeisen hakupäivän jälkeen monipuolistuvat entisestä.

      Maatalouspolitiikka | Tuissa kouriintuntuvimmin muuttuu niiden hakeminen – valvontaa karsitaan viidennekseen nykyisestä

      Tilaajalle
    • Maatalouspolitiikka | Mahdollisuudet tukien maksuaikataulun muutoksiin ovat vähissä – komission Suomelle antamaa vastausta pohditaan vielä

    • Maatalouspolitiikka | Jokaisen viljelijätukia hakevan on todistettava ensi vuonna olevansa aktiiviviljelijä

      Tilaajalle
    • Maatalouspolitiikka | Ympäristökorvaus ja luomukorvaus maksetaan ensi vuonnakin nykymalliin – korvausten ehdoissa on jonkin verran muutoksia

      Tilaajalle
    • Maatalouspolitiikka | Ehdollisuus korvaa tukien täydentävät ehdot – vaatimuksia ei ole vielä edes julkistettu, silti niihin on ehditty jo antaa joustoja

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia