• Kalkitusmääriä nostetaan romahduskuopasta: Paraisten massiivinen kaivos ruokkii Suomen peltoja

    Suomessa on miljoonan tonnin kalkitusvaje, Nordkalkilta todetaan. Kalkkia tarvitaan maataloudessa kuitenkin muuallakin kuin pelloilla.
    Tilaajalle
    Paraisilta louhittava kalkkikivi on tärkeää kotimaiselle maataloudelle: Suomalaiset pellot ovat luonnostaan monin paikoin liian happamia kasvien tarpeisiin nähden.
    Paraisilta louhittava kalkkikivi on tärkeää kotimaiselle maataloudelle: Suomalaiset pellot ovat luonnostaan monin paikoin liian happamia kasvien tarpeisiin nähden.  Kuva: Tuulikki Viilo
    Maatalous|Kasvintuotanto
    10.7.202617:00
    Tuulikki Viilo
    Parainen

    Sanotaan, että Suomessa on hapan peruskallio, jonka päällä on hapan maaperä — jonka päällä kävelee happamia ihmisiä.

    Vähemmän mairittelevassa kuvauksessa on totuuden siemen.

    Kasvien tarpeisiin nähden valtaosa suomalaisista pelloista on luonnostaan auttamattoman happamia.

    Eurooppalaisittain pohjoisessa pellot ovat happamia. Kasveille suotuisampia lukemia lähestytään Länsi-Euroopassa, kuten Ranskassa ja Saksassa.

    Välimeren rannikolla maat taas ovat hyvin kalkkipitoisia, mikä nostaa pH:ta jopa yli 8:aan.

    Korkeampi pH parantaa maan rakennetta, helpottaa ravinteiden saatavuutta ja vähentää raskasmetallien liukoisuutta.

    Se myös tukee juuriston kasvua ja vahvistaa kasvisolujen rakennetta. Kalkitus auttaa pH:n nostoon, mutta vaikutus on väliaikainen.

    Paraisten kalkkikaivos on Pohjoismaiden suurimpia avolouhoksia. Siinä odotetaan riittävän kalkkia vielä 30—35 vuodeksi eteenpäin.
    Paraisten kalkkikaivos on Pohjoismaiden suurimpia avolouhoksia. Siinä odotetaan riittävän kalkkia vielä 30—35 vuodeksi eteenpäin. Kuva: Nordkalk Oy

    Eurofins Viljavuuspalvelun MT:lle keräämien tietojen (MT 7.5.2026) mukaan entistä useampi suomalainen pelto menee pH:n osalta heikompiin luokkiin.

    Lapissa seitsemän prosenttia menee pH:n osalta luokkaan huono.

    Eloperäisten maiden osuus painottaa tilastoa heikompaan suuntaan. Eloperäisillä mailla kasvit pärjäävät kuitenkin alhaisemmissa pH-lukemissa.

    Haasteena on, että peltoja kalkitaan Suomessa liian vähän, sanoo Nordkalkin asiakkuuspäällikkö Jan Drugge.

    Suomessa tavoitetaso pH:lle pelloilla on Nordkalkin mukaan 6,5 kivennäis- ja savimailla.

    Jotta pH-tavoitteeseen päästäisiin, kalkkia pitäisi levittää vuosittain Suomen pelloille 1,6 miljoonaa tonnia.

    Tavoite vaatisi kalkitusmäärien rajua nostoa: Vuonna 2025 kalkkia levitettiin noin 600 000 tonnia. Vielä 1990-luvulla määrä oli lähempänä tavoitetta, 1,2 miljoonassa tonnissa.

    Tavoiteltava pH riippuu myös viljelykasvista: Sokerijuurikas suosii karkeilla kivennäismailla 7,2:n pH-tasoa, kun taas ruokaperunalle riittää pH 6,2.

    Viljasta maksettava hinta kuitenkin heikentää viljelijöiden kalkitusintoa.

    Nuoret viljelijät ovat kalkituksen merkityksestä hyvin tietoisia, sanoo Nordkalkin asiakkuuspäällikkö Jan Drugge.
    Nuoret viljelijät ovat kalkituksen merkityksestä hyvin tietoisia, sanoo Nordkalkin asiakkuuspäällikkö Jan Drugge.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Suomessa 11 paikkakunnalla louhiva Nordkalk toimii yhteensä 37 paikassa Euroopassa. Yhtiön tavoitteena on fossiilivapaus vuoteen 2040 mennessä.

    Tavoitteeseen pyritään esimerkiksi kiertotaloudella. 84 prosenttia materiaaleista hyödynnetään, sanoo Nordkalkin varatoimitusjohtaja Mikael Furu.

    Furu on viljelijäperheestä, joskaan hän ei viljele peltoja itse. Furun vanhempien 12 hehtaarin tila on hänen veljensä omistuksessa laajentunut 500 hehtaariin.

    Nordkalk siirtyi tytäryhtiönä brittiläisen Sigmaroc-konsernin alaisuuteen melko hiljattain, vuonna 2023.

    Vuonna 2016 perustettu Sigmaroc nosti viime vuonna liikevaihtoaan jo yli miljardiin dollariin.

    Ilman kalkkia maatalous näyttäisi muutenkin tyystin toisenlaiselta. Ilman sitä emme saisi esimerkiksi kestäviä kananmunia.

    Jokainen kana tarvitsee kalsiumia tehdäkseen munankuoren, summaa Nordkalkin maatalousliiketoimintayksikön johtaja Juuso Hakala.

    Sammutettua kalkkia taas tarvitaan sokerintuotannossa. Sillä sidotaan sokerista pois epäpuhtauksia.

    Vierailu Nordkalkin Paraisten kaivoksella oli osa eurooppalaisen maataloustoimittajaorganisaatio ENAJ:n matkaa Varsinais-Suomessa. Toimittajamatkaa on organisoinut suomalainen Maataloustoimittajat ry.
    Lisää aiheesta
    • Suomessakin pelloille levitetään muinaisten mereneliöiden aineenvaihdunnan tuotoksia.

      Kasvintuotanto | Tiesitkö? Suomessakin pelloille levitetään muinaisten merten otusten tuotoksia

      Tilaajalle
    • Tero Ikävalko levitti kalkkia tilallaan Lohjalla huhtikuun puolivälissä.

      Kasvintuotanto | Kalkituksia voi siirtää talvelta kevääseen – katso videolta, miten kalkitus sujuu huhtikuussa

      Tilaajalle
    • Kalkitsemisen tarpeellisuus puhutti Maaseudun Tulevaisuudessa syyskuussa 1925. Lukijoita kehotettiin tutkituttamaaan maaperä ennen kalkin levitystä. Kuvituskuva vuodelta 2022.

      Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Umpimähkäinen kalkitus on älytöntä

    Artikkelin aiheet
    kalkitus
    kalkki
    maatalous
    Nordkalk
    Parainen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle