• Tiesitkö? Suomessakin pelloille levitetään muinaisten merten otusten tuotoksia

    Paraistenkin kalkkikivilouhokselta kaivetaan esiin oikeastaan muinaisten meren otusten tuotoksia.
    Tilaajalle
    Suomessakin pelloille levitetään muinaisten mereneliöiden aineenvaihdunnan tuotoksia.
    Suomessakin pelloille levitetään muinaisten mereneliöiden aineenvaihdunnan tuotoksia. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Kasvintuotanto
    9.7.202604:00
    Tuulikki Viilo

    Suomessa on paljon vanhempaa kalkkikiveä kuin monessa muussa paikassa, kertoo geologi Gerhard Hakkarainen.

    Lappeenrannan kalkkikiviesiintymä lukeutuu Euroopan vanhimpiin. Se on jopa 1,9 miljardia vuotta vanhaa kalsiittimarmoria.

    Puhtaassa muodossaan kalkki (CaCo3 eli kalsiumkarbonaatti) on läpinäkyvää.

    Yleensä siinä on kuitenkin epäpuhtauksia ja väri vaihtelee vaaleasta jopa siniseen.

    Suomessa maataloudessa käytetään myös magnesiumrikkaampaa dolomiittia pH:n säätelyyn ja magnesiumköyhille maille.

    ”Syanobakteeri on tuottanut kaiken kalkkimassan. Se on aika uskomatonta.”

    Gerhard Hakkarainen

    Mutta mistä kalkkikivi on alkujaan peräisin?

    Paraistenkin kalkkikivilouhokselta kaivetaan esiin oikeastaan muinaisten meren otusten tuotoksia.

    Kalkkikiven alkujuuret ovat muodostuneet satoja miljoonia vuosia sitten syanobakteerin aineenvaihdunnassa, Hakkarainen kertoo. Bakteeri muuttaa hiilidioksidia hapeksi.

    Syanobakteerit ovat muuttaneet ajan saatossa jopa vesistöjen pH:ta.

    Muut meren eliöt, kuten simpukat ja korallit hyödyntävät syanobakteerin tuottamaa kalkkia rakennusaineenaan.

    ”Kalkkikivi on syanobakteerin hautausmaa”, Hakkarainen summaa.

    Nykyisin noin seitsemän prosenttia maailman maapinta-alasta on kalkkikiveä.

    Italiasta löytyy kokonaisia kalkkikivivuoristoja. Kun kalkkikivi on kovan paineen alla, syntyy marmoria. Suomessa marmoripintaisia rakennuksia ovat esimerkiksi Alvar Aallon suunnittelema Finlandia-talo ja Stora Enson entinen pääkonttori.

    Vaikka Suomi ei ole marmoririkasta aluetta, täälläkin sitä on louhittu, esimerkiksi Särkisalossa.

    ”Syanobakteeri on tuottanut kaiken kalkkimassan”, Hakkarainen taivastelee. ”Se on aika uskomatonta.”

    Lisää aiheesta
    • Tero Ikävalko levitti kalkkia tilallaan Lohjalla huhtikuun puolivälissä.

      Kasvintuotanto | Kalkituksia voi siirtää talvelta kevääseen – katso videolta, miten kalkitus sujuu huhtikuussa

      Tilaajalle
    • Kalkitsemisen tarpeellisuus puhutti Maaseudun Tulevaisuudessa syyskuussa 1925. Lukijoita kehotettiin tutkituttamaaan maaperä ennen kalkin levitystä. Kuvituskuva vuodelta 2022.

      Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Umpimähkäinen kalkitus on älytöntä

    Artikkelin aiheet
    kalkkikivi
    syanobakteeri
    maatalous
    marmori
    geologia
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle