• Monilajinen seos varmistaa kerääjäkasvien menestystä erilaisissa oloissa

    Alus- ja kerääjä kasvien tutkimus on olennaista, kun mietitään viljelyn monipuolistamista, hiilen sitomista maaperään ja sopeutumista sään ääri-ilmiöihin.
    Tilaajalle
    Suomen oloissa viihtyvien kerääjäkasvien kirjo on laaja. Kuvan lohkolla kasvaa hunajakukkaa apilan seassa. Tutkija suosittelee monilajista seosta.
    Suomen oloissa viihtyvien kerääjäkasvien kirjo on laaja. Kuvan lohkolla kasvaa hunajakukkaa apilan seassa. Tutkija suosittelee monilajista seosta. Kuva: Hannu Känkänen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    29.1.202504:00
    Veikko Niittymaa
    Jokioinen

    Kerääjäkasvit ovat nykyisin tärkeämpiä kuin koskaan ennen, arvioi uransa niiden parissa tehnyt tutkija Hannu Känkänen Lukelta.

    Maan multavuuden koheneminen niiden ansiosta on tunnettu jo pitkään.

    Nyt tutkitaan hiilen kerryttämistä ja sitomista, mikrobien viihtymistä, pellon kasvukunnon parantamista, monimuotoisuutta ja ennen kaikkea ilmastonmuutokseen sopeutumista. Rakenteeltaan terve maa sietää kuivuutta ja rankkasateita tiivistynyttä peltoa paremmin, Känkänen listaa.

    ”En olisi uskonut 1990-luvun puolivälin jälkeen, että silloiset tutkimukset viljojen aluskasveista ovat taas ajankohtaisia, kun maataloutta sovitetaan tämän hetken vaatimuksiin.”

    Vuosikymmen sitten kerääjäkasvien ympäristötukea korotettiin ja ala kasvoi hurjasti. ”Kaikki halusivat tietää asiasta ja esitelmäpyyntöjä sateli.”

    Tahti on rauhoittunut, mutta Känkänen puhuu edelleen viljelijätilaisuuksissa. ”Vuosikymmen sitten viljelijät vain kuuntelivat, mutta nyt keskustellaan ja vaihdetaan kokemuksia.”

    Viljelijöiden näkemykset ovat tärkeitä. He antavat kokemusperäistä tietoa siitä, miten kerääjäkasvien kanssa on onnistuttu tai epäonnistuttu.

    Suomessa kerääjäkasvina käytetään yhtä tai kahta kasvia. Muualla, kuten Yhdysvalloissa, suositaan jopa yli kymmenen lajin seoksia.

    Känkästä vaivaa, että hän ei ole ehtinyt tutkia lajike-eroja ja siemenseoksia kunnolla.

    ”Seoksia kannattaisi kokeilla. Monilajinen seos varmistaa kerääjäkasvin kasvua erilaisissa oloissa. Samalla pellolle saadaan kaivattua monimuotoisuutta.”

    ”Vuosikymmen sitten viljelijät vain kuuntelivat, mutta nyt keskustellaan ja vaihdetaan kokemuksia.” Hannu Känkänen

    Hannu Känkänen alkoi tutkia aluskasveja 1990-luvun alussa. Hän on ollut likimain ainoa kerääjäkasveihin perehtynyt tutkija Suomessa.

    ”Ensin puhuttiin aluskasveista. Kerääjäkasvit tulivat mukaan viime vuosikymmenellä, ja Hiilestä kiinni -hankkeessa löydettiin kolmas termi, maanpeitekasvit.”

    Känkänen toivoo, että selkeyden vuoksi käytettäisiin vain yhtä termiä.

    Aiheen parissa oli hiljaista varsinkin vuosituhannen vaihteen jälkeen. Silloin Känkänen väitteli tohtoriksi. Pohjana olivat vanhat aluskasvikokeet. Kerääjäkasvitutkimusten pariin palattiin taas 2010-luvulla.

    ”Paljon on ehditty tutkia, mutta paljon on vielä tutkimista.”

    Alkuvuosina peltokokeissa oli parhaimmillaan 17 lajia. Känkänen harmittelee, että sikuri unohdettiin, koska siementä pidettiin kalliina. Sittemmin tanskalaiset saivat lupaavia tuloksia kasvista, joka nostaa syvälle maahan imeytyneitä ravinteita pintaan.

    Kevään aikana eläkkeelle siirtyvä Känkänen toivoo, että alan rahahanat pysyvät auki, ja kerääjäkasvien viljelyä tuetaan. Hän kohdentaisi rahoitusta etenkin selvitykseen siitä, mikä tai mitkä kerääjäkasvit sopivat millekin satokasville ja viljelymenetelmälle.

    Tietoa kaivataan myös parhaista kylvötavoista. Varminta on Känkäsen mukaan kylvää aluskasvit satokasvin kylvön yhteydessä, mutta rikkojen torjunta on koettu hankalaksi. Sopivaa tehoainetta voi olla vaikea löytää etenkin, jos seoksessa on heiniä ja palkokasveja.

    Jos kerääjäkasvi kylvetään myöhemmin, kuten rikkaruiskutuksen jälkeen, siemen pitäisi mullata edes vähän.

    Jos tutkija saisi päättää, hän kohdentaisi rahoitusta systeemitason selvitykseen siitä, mikä tai mitkä kerääjäkasvit sopivat millekin satokasville ja viljelymenetelmälle.

    Kerääjäkasvien kannattavuus näytti ennen EU:ta hyvältä. Jäsenyys muutti tilanteen yhdessä yössä, kun viljan hinta puolittui. Nyt kate on sadan euron luokkaa vuodessa hehtaaria kohti, kun tuki lasketaan mukaan. Ilman tukea liikutaan nollan tuntumassa, Känkänen arvioi.

    ”Hyödyt tulevat muuta kautta, kuten pellon viljavuudessa.”

    Tukea maksetaan 30 prosentille pelloista, mutta tutkijan mielestä kerääjäkasveja voi viljellä ainakin puolella pelloista ja vaikka kaikilla lohkoilla, jos se tuntuu mielekkäältä.

    Joskus kerääjäkasvi peittää satokasvin, jolloin puinti on hidasta ja ehkä hankalaa. Silti pelto on hyötynyt runsaasta kasvustosta.

    Viljelijät ovat kertoneet, että pelto kantaa syksyllä pelkästään sängelle jätettyä paremmin ja eroa on vielä keväällä, jos kasvustoa ei rikota syksyllä, Känkänen sanoo.

    Tutkijan roolin vastapainoksi Hannu Känkänen on aloitellut kirjailijan uraa. Esikoisteos ”Kiltin miehen syrjähyppy” julkaistaan keväällä.
    Tutkijan roolin vastapainoksi Hannu Känkänen on aloitellut kirjailijan uraa. Esikoisteos ”Kiltin miehen syrjähyppy” julkaistaan keväällä. Kuva: Veikko Niittymaa
    Lisää aiheesta
    • Viherlannoitusnurmet voivat sitoa huomattavasti typpeä ja siten vähentää väkilannoitteiden tarvetta.

      Maatalous | Ostotypen käytön voi puolittaa viljelykiertoa kehittämällä – virnat voivat sitoa jopa 400 kiloa typpeä hehtaarille

      Tilaajalle
    • Erikoistutkija Hannu Känkänen Lukelta on tutkinut kerääjäkasveja yli 20 vuoden ajan. Hyödyt ovat kiistattomia, mutta hyvin onnistuneita kohteita voisi olla enemmän.

      Kerääjäkasvit kiinnostavat ja ala kasvaa, mutta sopivat kasvit ja kylvötavat ovat yhä haussa

    • Herne on typensitojakasvi ja hyvä viljelykierron monipuolistaja.

      Jos pelloilla kasvaisi niin paljon palkokasveja kuin viljelykierto sallii, puolet väkilannoitetypestä voisi jättää ostamatta

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle