
Perjantaina julkistettu Luonnonvarakeskus Luken satoennuste ja Vilja-alan yhteistyöryhmän (VYR) viljatasearvio 1,1 miljoonasta ohratonnista alittaa vuotuisen 1,3 miljoonan tonnin koko maan kulutuksen.
Anoran Koskenkorvan tehtaan hankintapäällikkö Kari Kiltilä kuvailee tunnelmia ohrasadon suhteen rauhallisiksi.
”Kun varastot otetaan huomioon heinäkuulta, meillä on käytössä noin 1,5 miljoona tonnia käytössä satovuoden aikana. Tilanne on jopa parempi kuin vuonna 2021.”
Varastossa ollutta ohraa otettiin vastaan Ilmajoella sunnuntai-iltaan asti. Silloin vanhat tilaukset pantiin kiinni ja avattiin uudet.
”Uudet sopimukset kattavat tarpeen ensi vuoden syksyyn asti.”
”Ohran hinta on nyt 215, mikä on Itämeren alueen kärkeä.”
Hintakehitys riippuu Kiltilän mukaan jatkossa paljon maailman tapahtumista.
”Meillähän tilanne on erinomaisen hyvä. Ohran hinta on nyt 215, mikä on Itämeren alueen kärkeä.”
Satamahinnat Itämeren alueella pyörivät Kiltilän mukaan 180–190 eurossa.
”Saksan tämän viikon korkein noteeraus tällä viikolla näyttäisi olevan 214,5, Ranskassa rehuohra on 206 Rouenin satamassa. Hinta meillä on siis erittäin kilpailukykyinen.”
Kiltilä ei ole huolissaan viime viikkojen sateiden vaikutuksesta. Lakoviljaa on hänen maakuntamatkoilla näkynyt hyvin vähän.
”Enemmän on vihertävää jälkiversontaa, mutta ei läheskään niin paljon kuin joinain aikaisempina vuosina.”
Jälkiversonnassa on myös jotakin myönteistä.
”Kun puintiajasta tulee pitkä, selvitään logistiikasta paremmin. Voidaan puida ja kuivata rauhassa sekä siirtää viljaa ulkopuolisiin varastoihin tai teollisuuteen.”
Koskenkorvan tehdas käyttää kotimaista ohraa 200 miljoonaa kiloa, mihin tarvitaan kuormia Kuopiosta ja Kymenlaaksosta asti.
Loppuviikon vastaanottokalenteri on jo alkanut täyttyä, mutta ympärivuorokautinen kippausralli alkaa vasta kun puinnit alkavat toden teolla koko maassa.
Koskenkorvan tehdas käyttää kotimaista ohraa 200 miljoonaa kiloa, mihin tarvitaan kuormia Kuopiosta ja Kymenlaaksosta asti.
”Koko vilja-Suomi toimittaa meille viljaa. 40–50 prosenttia tulee Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueilta vuodesta ja tarpeesta riippuen.
Kuljetuskustannusten nousu ole juuri näkynyt Koskenkorvalla.
”Myös viljan hinta on noussut. Tällä kaudella hinta on yli 200:n, mikä on reilusti yli noin 160 tason, joka on ollut pitkän ajan normaali taso”, Kiltilä huomauttaa.
Anora ostaa tällä satokaudella noin 20 uudistavaan viljelyyn siirtyvältä suomalaiselta viljelijältä ohraa ennätysmäärän eli 3,5 miljoonaa kiloa.
”Se on otettu vastaan hyvin. Periaatteessa kyseessä on paluu vanhojen hyvien viljelytapojen ja -kierron ottamisesta käyttöön. Maan kasvukunnon parantaminen on siinä tärkein asia.”
Tavoitteena on pyrkiä kasvattamaan uudistavasti viljellyn ohran osuutta 30 prosenttiin omien viljaviinatuotteiden raaka-aineista vuoteen 2030 mennessä.