
Syysviljat on lähes korjattu mutta kevätviljojen puinti on pääosin kesken koko maassa, eniten on puimatta vehnää.
Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Pohjanmaalla märät pellot eivät kunnolla kanna raskaita puimureita. Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Keski-Suomessa puinteja on sateiden takia jouduttu keskeyttämään, ProAgria kertoo.
Pahiten märkyydestä kärsineissä pohjalaismaakunnissa lakoontuminen ja märät olosuhteet saattavat heikentää laatua niin, ettei kaikki korjattu vilja enää täytä leiväviljan vaatimuksia, Vyrin asiantuntijat toteavat.
Vilja-alan yhteistyöryhmän asiantuntijoiden mukaan syysviljasato on pääosin keskimääräinen tai kohtalainen. Rukiilla on havaittu torajyviä ainakin Satakunnassa mutta muuten rukiin ja syysvehnän laatu on kohtalainen tai hyvä.
Keskimääräistä parempaan ruissatoon päästään Satakunnan, Pohjanmaan, Kymenlaakson ja Hämeen alueilla. Keskimääräistä parempi syysvehnän sato korjataan puolestaan Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla, ProAgria kertoo.
Kevätviljojen satoja Vyrin asiantuntijat arvioivat pääasiassa kohtalaisiksi ja keskimääräisiksi, selvästi paremmiksi kuin vuosi sitten. Hehtolitrapainot ovat olleet korkeita tai melko korkeita ja laatu toistaiseksi selvästi viime vuotta parempi. Kuivuudesta on kärsinyt pahiten ohra.
Härkäpapua on korjattu vasta vähän mutta herne on loppusuoralla. Hernesadon Vyrin asiantuntijat arvioivat alueesta riippuen kohtalaiseksi, hyväksi tai erittäin hyväksi. Härkäpapu saa arvioita heikosta kohtalaiseen.
Kevätöljykasvit ovat pääosin vielä korjaamatta, Vyr kertoo. Sato-odotukset vaihtelevat heikosta keskimääräiseen. ProAgria arvioi, että syysrypsin ja -rapsin puinnit alkavat noin viikon kuluttua.
Ruista kylvetään edelleen ja vehnänkylvöjä valmistellaan. Myös öljykasveja on kylvetty jonkin verran.
Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla märkyys haittaa paikoin kylvötöiden etenemistä. Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla ongelma on kuivuus, mikä on vaikeuttanut itämistä ja tasaisia orastumista, Vyrin katsauksessa todetaan.