
Top Gear -tähti Jeremy Clarksonin edesottamuksia hänen Diddly Squat -farmillaan on päässyt jälleen seuraamaan, kun Clarksonin farmi -televisiosarjan kolmas tuotantokausi julkaistiin keväällä Amazon Primessa.
Sarjan esittelytekstin mukaan Diddly Squat on myllerryksessä. Kunnanvaltuusto on sulkenut ravintolan, ja sää pilaa sadon. Clarkson astuu kolmannella tuotantokaudella muun muassa siankasvatuksen maailmaan.
Kautta kuvaillaan sarjan hauskimmaksi ja sydäntäsärkevimmäksi.
Tuoreimmat brittiläisen Daily Mailin uutiset kertovat, että Clarkson on hankkinut itselleen pubin. Baari on ollut remontissa, ja sen on määrä aueta yleisölle pian.
Clarkson on viihtynyt otsikoissa myös sen vuoksi, että sijoitti farminsa ympäristöön mehiläispesiä. Useat maatilan lähistöllä kulkeneet valittivat, että mehiläispesät olisi sijoitettu julkisen kävelypolun varteen lähelle Clarksonin taloa, jotta uteliaat fanit pysyisivät loitolla. Valittajat kertoivat Daily Mailille, että he olivat saaneet pistoja kävellessään kotiinsa.
”Laitoin sinne mehiläispesiä, koska se on regen-pelto (=peltoa viljellään uudistavan maatalouden periaattein) ja siellä on monia asioita, joita mehiläiset haluavat pölyttää. Ja nyt olen pulassa, koska joku saattaa saada pistoksen. Kuka haluaisi olla maanviljelijä?”, Clarkson kirjoitti vastineen viestipalvelu X:ään.
Clarksonin ponnistelut maatilansa eteen ovat viihdyttävää katsottavaa, mutta sarja sai myös aikaan lakimuutoksen Britanniassa, kertoo saksalainen Agrarheute.
Clarkson halusi aiemmalla tuotantokaudella avata maatilankaupan yhteyteen ravintolan, jossa oli tarkoitus tarjoilla paikallisia herkkuja. Hanke joutui heti vastatuuleen sekä paikallisten että viranomaisten toimesta.
Kuuluisan tv-tähden maatilakauppa luonnollisesti nosti noin 6 000 asukkaan Chipping Norton -kaupungin turismin räjähdysmäiseen nousuun. Paikallisten mielestä Diddly Squat ei ole oikea maatilakauppa ja kävijävirta rasittaa paikallisia teitä.
Viranomainen kieltäytyi alun perin antamasta lupaa laajentaa maatilaa. Kiista Länsi-Oxfordshiren piirineuvoston ja Clarksonin välillä nousi otsikoihin.
Lainsäätäjät ovat vastanneet tähän, ja Britanniassa astui toukokuussa voimaan laki, joka helpottaa maatalousrakennusten käyttötarkoituksen muuttamista. Varastotiloja voi uuden lain myötä muuttaa esimerkiksi asuinkäyttöön ilman rakennuslupaa. Myös muita maatalousrakennuksia pystyy muuttamaan esimerkiksi kaupaksi tai muuhun liiketoimintaan ilman rakennuslupaa.
Lähteet:
Clarkson‘s Farm hilft Landwirten: Neues Gesetz dank Fernsehsendung