Maataloustraktoreita myytiin Suomessa ja Ruotsissa viime vuonna vähiten sitten tilastoinnin alkamisen jälkeen runsaat 70 vuotta sitten. Kauppoja tehtiin noin viidennes edellisvuotta vähemmän. Ruotsissa menekki kutistui hieman Suomea enemmän.
Luvut perustuvat Suomessa Dun & Bradstreetin ja Ruotsissa Stregi Företagsutvecklingin kautta saatuihin tietoihin.
Maataloustraktoreita myytiin Suomessa ja Ruotsissa viime vuonna vähiten sitten tilastoinnin alkamisen jälkeen runsaat 70 vuotta sitten.
Suomessa ensirekisteröitiin viime vuonna 1 301 maataloustraktoria ja Ruotsissa lähes kaksinkertaisesti 2 361 traktoria. Ero on pysynyt suhteellisesti lähes samana viimeksi kuluneet kuusi vuotta. Vuonna 2016 Suomessa myytiin 55 prosenttia Ruotsin menekistä ja viime vuonna päädyttiin samaan.
Suomessa vuosi 2018 oli rekisteröintimäärissä vielä aavistuksen viime vuotta heikompi, mutta tilasto ei kerro kaikkea. Syksyllä 2017 muutaman maahantuojat rekisteröivät traktoreita nimiinsä poikkeuksellisen paljon. Päästömääräykset kiristyivät vuoden vaihteessa eikä koneita olisi saanut rekisteröityä ja myytyä EU:ssa enää vuodenvaihteen jälkeen. Koneet myytiin seuraavana vuonna, mutta ensirekisteröinti kirjautui edelliselle vuodelle.
Syksyllä 2017 muutaman maahantuojat rekisteröivät traktoreita nimiinsä poikkeuksellisen paljon.
Vaisu traktorivuosi johtuu osin alihankkijoiden toimitusvaikeuksista ja komponenttipulasta, jotka alkoivat koronan myötä ja Ukrainan sota on edelleen hankaloittanut tilannetta.
Myös maatilojen talousahdinko ja kustannusten voimakas nousu vähentävät ostokykyä ja -haluja. Yhtä lailla yleinen talouden epävarmuus ja puheet tulossa olevasta taantumasta hillitsevät kaupankäyntiä. Tarpeellisiakin investointeja siirretään.
Traktoritilaston kärki on sama Pohjanlahden molemmin puolin. Suomessa Valtra on ylivoimainen ykkönen ja John Deere on toisena. Ruotsissa osat ovat toisin päin ja Deere on hieman edellä. Yhteistä on sekin, että kärkikaksikko on kasvattanut markkinaosuuttaan laskevilla markkinoilla.
Ruotsissa myös tilastokolmonen, Massey-Ferguson on pystynyt nostamaan markkinaosuuttaan, kun meillä Claas ei ole yltänyt viime vuoden lukuihin, vaikka joulukuussa pyrähtikin listalla kärkikolmikkoon ohi New Hollandin ja Fendtin, kun maahantuoja rekisteröi varastokoneita nimiinsä.
Suomessa on Valtran ja Deeren jälkeen tasainen nelikko Claas, New Holland, Fendt ja Massey-Ferguson 7-8 prosentin markkkinaosuudella. Nelikon järjestys on elänyt pitkin vuotta.
Suomessa Valtra on ylivoimainen ykkönen ja John Deere on toisena. Ruotsissa osat ovat toisin päin ja Deere on hieman edellä.
CaseIH:n maahantuoja vaihtui lokakuun alussa, kun edustus siirtyi Agritekilta NHK:lle. Viime vuosi oli tilaston seitsemänentä olevalle CaseIH:lle hyvä ja se oli ainoa niin sanotuista isoista merkeistä, joka pystyi lisäämään markkinaosuuden lisäksi myös kappalemyyntiä.
Ruotsissa Valtra kuroi hieman eroa umpeen John Deereen verrattuna. Tilastokolmonen Massey-Ferguson kasvatti markkinaosuuttaan yli 2 prosenttiyksikköä.
Menettäjiä ovat tilaston seuraava kolmikko New Holland, Fendt ja hieman myös CaseIH. Suomessa kohtalaisesti menestynyt Claas ei tahdo saada jalansijaa Ruotsissa. Markkinaosuus on juuttunut kolmen prosentin tuntumaan.
Suosituimmat kokoluokat asettuvat 200 hevosvoiman molemmille puolille niin Suomessa kuin Ruotsissa.
Traktorien koko harppasi Suomen traktoritilaston mukaan yli 190 hevosvoimaan viime vuonna, missä on nousua peräti 7 hevosvoimaa. Tehojen nousu on osin harhaa, sillä pieniä traktoreita valmistavan Soliksen myynti kutistui yli 30 traktorilla ja niipin napin maataloustraktorin sarjaan yltäneen Solis 50:n myynti loppui. Ilman Solis-mallia keskiteho olisi kasvanut 4 hevosvoimaa edellisvuodesta.
Suosituimmat kokoluokat asettuvat 200 hevosvoiman molemmille puolille niin Suomessa kuin Ruotsissa.