• Optimismi palasi Euroopan maatalouskonetuotantoon – toimitusvaikeudet kuitenkin jatkuvat edelleen

    Maatalouskonevalmistajien näkymät alkoivat elpyä loppukesällä Euroopassa ja vuoden lopulla optimismi vahvistui. Traktoreiden ja sadonkorjuukaluston tuotannossa kärsitään edelleen toimitusvaikeuksista.
    Tilaajalle
    Maatalous|Maatalouskoneet
    24.1.202304:00
    Veikko Niittymaa

    Euroopan maatalouskoneteollisuuden kattojärjestön, Ceman, joulukuun kuukausibarometri valaa uskoa tulevaan. 140:lle alan isolle valmistajalle tehdyssä kyselyssä näkymiä kuvaava indeksi nousi marraskuun 23:sta 30:een joulukuussa. Asteikko yltää miinus sadasta plus sataan.

    Suhdanneindeksi on elpynyt ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun Venäjä aloitti sodan Ukrainaa vastaan ja alan näkymät synkkenivät nopeasti.

    Parannuksia on kaikissa tuoteryhmissä. Myös odotukset tulevasta tilauskertymästä ovat vahvistuneet, kun vielä syksyllä povattiin alamäen jatkumista.

    Traktoreiden ja sadonkorjuukoneiden valmistajat kertovat ongelmien jatkuvan.

    Alaa korona-ajan kiusanneet alihankinnan toimitusvaikeudet eivät ole ohi. Traktoreiden ja sadonkorjuukoneiden valmistajat kertovat ongelmien jatkuvan. Tilanne on jopa vaikeutunut, kun muilla toimialoilla valmistajat kykenevät täyttämään syksyä paremmin tilauksensa.

    Euroopan teollisuuden edustajat odottavat nousuvireen jatkuvan tänä vuonna. Liikevaihdon ennustetaan kasvavan viisi prosenttia.

    Itä-Euroopassa kysyntä alenee edelleen sodan takia, mutta muualla tilanne on toinen. Vahvaa kasvua odotetaan erityisesti Oseaniassa, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa sekä Keski- ja Länsi-Euroopassa.

    Lisää aiheesta
    • Koneiden hinnat ovat nousseet 10–15 prosenttia. Loppu hinnannoususta tulee rahoituskuluista.

      Maatalouskoneet | Traktori maksaa nyt jopa 30 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten

      Tilaajalle
    • Maatalouskoneet | Traktorikaupan vaikea vuosi – kauppa kävi Suomessa ja Ruotsissa surkeimmin 70 vuoteen

      Tilaajalle
    • 12-metrisiä Serto SC-kiekkovannaskoneita kokoonpanolinjalla. Säiliöön mahtuu joko 6 kuutiota siementä tai säiliön etuosaan 3,6 kuutiota siementä ja takaosaan 2,4 lannoitetta. Koneeseen on lisäksi saatavana erillinen 300 litran säiliö kolmatta lannoitekomponenttia varten.

      Maatalouskoneet | Venäjän hyökkäys on sulkenut useita maatalouskonetehtaita sota-alueilla – Horschin liikevaihdosta lähti kertaheitolla runsas viidennes

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta