

Valio ilmoitti viime viikolla keskeyttävänsä metaanintuotantoa vähentävän rehulisäaineen, Bovaerin, käytön.
Bovaer on ollut Valiolla käytössä pilottina vuodesta 2022 liittyen yrityksen ilmasto-ohjelmaan sekä ilmastotekojen kaupallistamiseen, kertoo Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme MT Livessä. Rehulisäainetta on kokeiltu muutamilla tiloilla.
”Meidän pilotissa eläinten hyvinvointiin liittyen ei ole tullut mitään haasteita. Nyt kuitenkin tuli tieto, että EU:n elintarvikeviranomaiset aikovat uudestaan vielä katsoa kaikki tutkimukset ja tilanteen”, Hurme sanoo.
Sen vuoksi Valio päätti jäädä odottamaan viranomaisen uusia tutkimustuloksia.
Ilmastopäästöjen vähentäminen on edelleen Valion tavoitteena. Hurme painottaa, että metaania voidaan vähentää esimerkiksi ruokinnan avulla. Lisäksi päästöjen talteenottoa navetasta tutkitaan.
Nautojen aiheuttamista ympäristöongelmista puhuttaessa Hurme kaipaa rakentavaa keskustelua.
”Eläintuotanto ja naudat ovat osa maapalloa ja osa yhteiskuntaa. Tästä on tullut ehkä enemmän semmoinen vastakkainasettelukeskustelu.”
Tuotannon pitää olla kannattavaa meidän maitotilayrittäjillä, mutta myös teollisuudella.
Maidontuotannon tulevaisuus on Hurmeen mukaan sidottu kannattavuuteen.
”Tuotannon pitää olla kannattavaa meidän maitotilayrittäjillä, mutta myös teollisuudella.”
Tällä hetkellä alalla on positiivista virettä, sanoo Hurme.
”Ymmärrys on lisääntynyt siitä, miksi Suomessa on hyvä tuottaa maitoa. Nuorissa tuottajissa on valtavan osaavia, päteviä ihmisiä, jotka haluaa toimintaa jatkaa.”
Tulevina vuosina on kuitenkin keskusteltava esimerkiksi siitä, ovatko tiet siinä kunnossa, että maitoa pystytään hakemaan joka paikasta.
Turhaa regulaatiota pitää pyrkiä Hurmeen mukaan välttämään, jotta Suomi pysyy asuttuna kokonaan.
”Kyllähän maito on se meidän sykkivä sydän.”
Kasviproteiinit eivät vie maidon tärkeyden roolia pois, Hurme summaa.
”Kyllähän maito on se meidän sykkivä sydän.”
Kasvisproteiinien raaka-aineen osalta Hurme näkee kehitystarvetta. Hernettä ja härkäpapua viljellään vielä vähän eikä sadoissa päästä samoihin lukuihin kuin muualla.
”Meidän pitäisi lajikekehitystä tehdä enemmän.”
Käyttövolyymit ovat myös liian pieniä, että raaka-ainetta kannattaisi viljellä.
”Meidän pitäisi pystyä vielä enemmän kasvattaa niiden tuotteiden volyymia, jotta me pystyisimme kumealla rintaäänellä sanomaan, että nyt meillä on niin iso bisnes, että tätä raaka-ainetta kannattaa viljellä.”
Kehitys tapahtuu Hurmeen mukaan portaittain.
MT kertoi hiljattain suomalaisten nautatilojen kiinnostavan ulkomaalaisia ostajia.
Hurme ei ole havainnut samaa maitopuolella.
Tulevaisuudessa tuotanto-olosuhteet voivat kuitenkin olla Suomessa monille kasvilajeille sekä maidolle ja lihalle paremmat kuin muualla, Hurme myöntää.
”Meidän pitäisi huolehtia siitä, että meilläkin riittää täällä pääomitusta ja rahoitusta tiloille, jotka haluavat laajentaa, jatkaa ja tehdä uudistuksia.”

Valio on ollut Yhdysvaltain markkinoilla pitkään voilla ja juustoilla. Viime vuonna Seinäjoelta lähdettiin rahtaamaan Pro Feel -vanukkaita Atlantin yli.
”Meillä on oikein mukavassa kasvussa tämä. Vanukas on löytänyt tiensä siellä ihmisten pöytään.”
Maailmanpolitiikka ja tulleihin liittyvät asiat saattavat muuttua nopeasti.
”Olemme joutuneet tekemään hinnankorotuksia. Välillä on ilmoitettu, että tulee tulleja ja sitten ne on otettu taas pois.”
Tulliasioita on jouduttu setvimään Yhdysvaltain lisäksi Kiinan suuntaan.