• Kasvi- ja kotieläintilojen yhteistyössä on monia hyötyjä: Aikaa ja energiaa säästyy, ympäristökin kiittää

    Tilojen välinen yhteistyö, kuten rehuviljakauppa ja lannan levitys, hyödyttävät molempia osapuolia.
    Tilaajalle
    Ari Nortusen (oikealla) ja Jaakko Heikkisen tiloilla on paljon yhteistoimintaa. Heikkinen viljelee rehuviljaa Nortusen lihakarjalle. Viljakuormat ajetaan aumalle vaa’an kautta.
    Ari Nortusen (oikealla) ja Jaakko Heikkisen tiloilla on paljon yhteistoimintaa. Heikkinen viljelee rehuviljaa Nortusen lihakarjalle. Viljakuormat ajetaan aumalle vaa’an kautta. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    7.8.202418:05
    Annika Hirvelä

    Ari Nortunen pitää kymmenettä vuotta 750 paikkaista maitorotuista hieho- ja sonnikasvattamoa Seinäjoen Untamalassa. Tilaan kuuluu lisäksi noin 130 hehtaaria peltoa sekä omana yhtiönään tilateurastamo ja palvaamo Nortulan Palvi & Paisti.

    Nortusen peltopinta-ala ei kuitenkaan yksin riitä eläimien ruokintaan, joten hän on tehnyt pitkään yhteistyötä alueen muiden tuottajien kanssa.

    Ensimmäinen yhteistyökumppani oli Jaakko Heikkinen, jonka kanssa yhteistyö jatkuu edelleen.

    ”Oltiin silloin laajentamassa ja vanhempi isäntä laittoi lehteen ilmoituksen, että kaivattaisiin lannanlevitysalaa. Jaakko oli ensimmäinen, joka vastasi, ja siitä yhteistyö lähti”, Nortunen kertoo.

    Heikkinen on pitänyt vajaan 100 hehtaarin kasvinviljelytilaa vuodesta 2002. Tilojen välinen yhteistyö näkyy viljan myyntinä, koneyhteistyönä sekä konekorjauksena.

    ”Toimitan kaiken rehuviljan Arille. Lisäksi, jotta viljalle saisi kiertoa, minulla on viljelyksessä tuorerehunurmia, jotka Ari korjaa. Lietteen avulla saa vähän lisää ravinteita pelloille”, Heikkinen kuvailee.

    Nortusen pinta-ala ei yksin riittäisi eläinten ruokintaan. Koneyhteistyö muiden tilojen kanssa helpottaa myös rehuntekoa.
    Nortusen pinta-ala ei yksin riittäisi eläinten ruokintaan. Koneyhteistyö muiden tilojen kanssa helpottaa myös rehuntekoa. Kuva: Johannes Tervo

    Heikkinen toteaa rehuviljan myynnin Nortuselle olevan tehokasta ja vaivatonta.

    ”Matkaa pelloilta tähän on noin 10 minuuttia, aikaa ei kulu enempää kuin 15 minuuttia, kun tästä pihasta saa lähteä pois ja taas jatkaa hommia. Ei tarvitse odotella kuivaajalle tai rekkaa.”

    Koska tilojen välinen viljakauppa käydään tuoreviljakauppana, on toimitettava vilja tavanomaista kosteampaa. Heikkinen pitää hieman aikaisempaa sadonkorjuuta ja toimitusta vain hyvänä asiana.

    ”Ikänsä isännät ovat ajatelleet, että antaa viljan kuivaa pellossa, että turha vettä on kuivaajalle viedä. Meille kosteus saa kuitenkin olla 27:n luokkaa, seassa saa olla vähän vihreääkin”, Nortunen kertoo.

    Nortunen (oikealla) ja Heikkinen tutkimassa aumalla kuluvan satokauden ensimmäistä rehusatoa.
    Nortunen (oikealla) ja Heikkinen tutkimassa aumalla kuluvan satokauden ensimmäistä rehusatoa. Kuva: Johannes Tervo

    Nortunen ohjeistaa, että hänelle tuotavaa viljaa tulee puida silloin, kun normaalisti tekisi mieli vielä vähän odottaa.

    ”Korjaus ja toimitus tapahtuu lyhyessä ajassa, vain muutamassa viikossa. Tarpeeksi aikaisessa kun puidaan, on moni sanonut, että olo kuin omenavarkaissa.”

    Nortunen hinnoittelee rehuviljan A-rehun hinnoitteluun perustuen.

    Tilalle tuotujen erien hehtolitrat punnitaan. Punnituksen ansiosta hinnoittelussa on mahdollista huomioida myös viljan laatu.

    ”Hinnoittelu on avoin ja kaikille sama. Aina kaikki sopimukset pitää laittaa paperille, vaikka meidän tapauksessa niin ei ole. Sopimus perustuu molemminpuoliseen luottamukseen. Tässä on yli 10 vuotta touhuttu yhdessä, niin sieltäkin sitä luottoa tulee”, Nortunen kommentoi.

    Heikkinen (oikealla) toteaa luottamuksen olevan vähän alueellinenkin erityispiirre: sovitusta ei luisteta. Kuvassa Nortunen ja Heikkinen tutkimassa peltoa, josta juuri korjattiin rehua.
    Heikkinen (oikealla) toteaa luottamuksen olevan vähän alueellinenkin erityispiirre: sovitusta ei luisteta. Kuvassa Nortunen ja Heikkinen tutkimassa peltoa, josta juuri korjattiin rehua. Kuva: Johannes Tervo

    Nortunen on kutsunut sopimustuottajat koolle kahvittelun merkeissä, jos hinnoittelua on ollut tarve muuttaa. Näin kaikki saavat vapaasti jakaa ajatuksiaan sopimuksista.

    Ylimääräisestä rehuviljasta Nortunen on sopinut A-rehun kanssa. Hän vastaanottaa ylimääräisen tavaran omalle tilalleen, mutta sen myynnistä eteenpäin huolehtii A-rehu.

    ”Viime vuosina ei kyllä paljon ole mennyt. Enimmillään kymmenen rekkaa on lähtenyt A-rehun kautta eteenpäin”, Nortunen arvioi.

    Heikkinen korostaa tilojen välisen yhteistyön tuomia moninaisia hyötyjä. Kun matkat ovat lyhyet eikä kuivausta tarvita, säästyy energiaa ja ympäristökin kiittää.

    Sujuva yhteistyö tilojen välillä vaatii avointa keskustelua. Kuvassa Nortunen ja Heikkinen tilojen välisellä yhteisellä maarajalla.
    Sujuva yhteistyö tilojen välillä vaatii avointa keskustelua. Kuvassa Nortunen ja Heikkinen tilojen välisellä yhteisellä maarajalla.  Kuva: Johannes Tervo

    ”Kyse ei ole vain rehuviljan markkinasta, ohessa syntyy muutakin hyötyä”, Heikkinen pohtii.

    ”Tässä saa ja pitääkin olla tekemisissä muiden kanssa, ei tarvitse aina olla vain oman pään sisällä”, Nortunen täydentää.

    Lisää aiheesta
    • Korkealaatuinen jalostus on tärkeä ympäristöteko. Kuva ei ole jutussa esiintyvältä maitotilalta.

      Maidontuotanto | Tuottavuuden lisääminen on myös ympäristöteko – ”50 hiehoa on resurssien tuhlausta, jos 20 riittäisi”

    • Kuivauskapasiteettiin ja varastosiiloihin on välttämätöntä investoida, jotta kasvaneen pinta-alan satokasvit pystytään käsittelemään myyntikuntoon.

      Viljelijän arki | Savonlinnassa sadonkorjuuseen valmistaudutaan kasvattamalla varastointitilaa – ”Kasvukausi on tähän mennessä ollut varovaisesti sanoen yllättävän hyvä”

      Tilaajalle
    • Kauran hinta pysyi viime talvena vakaana ja esimerkiksi ohraan verrattuna korkeana. Siten kaura-ala on tänä kesänä kasvanut ja ohran laskenut.

      Maatalous | Viljan hinnoissa on yhtä aikaa nousu- ja laskupainetta, kotimaahan tällä hetkellä odotettavissa yli kolmen miljardin kilon sato

      Tilaajalle
    • Laidun on täynnä monimuotoista elämää: kukkivia kasveja, lintuja, pörriäisiä, lantakuoriaisia – ja tietysti laiduntavia eläimiä, kirjoittaa Soja Sädeharju.

      Politiikka | Lihapuhe hyötyisi moniulotteisemmasta tarkastelusta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä

  • Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä