
Satu Sillanpää pitää yhdessä miehensä kanssa Kurikassa kahden robotin lypsykarjatilaa. He ovat lähteneet mukaan Euroopan laajuiseen hankkeeseen, jonka tarkoituksena on edistää ilmastonmuutokseen sopeutumista ja vähentää päästöjä.
”Halusin mukaan, koska se on maailmanlaajuinen. Pidän tärkeänä, ettei muualta määrätä, miten täällä pitää tehdä”, Sillanpää kertoo.
Tilalle tehtiin hiilitaselaskelma, jonka pohjalta luotiin toimenpidesuunnitelma.
Sillanpää kertoo, että tilalla on jo aikaisemmin tehty kustannuksia alentavia ja tuotosta lisääviä toimia. Positiiviseksi yllätykseksi samat toimet ovat olleet hyväksi myös ympäristölle.
Tehtyjä toimenpiteitä ovat muun muussa syväjuuristen kasvien ottaminen osaksi viljelykiertoa sekä täsmälannoitus.
Energiaa tilalla on säästetty pienentämällä sähkönkulutusta aurinkopaneeleilla, mikä on ollut sekä taloudellinen että ympäristöviisas ratkaisu.
Sillanpäälle tärkeää on eläinten korkealaatuinen jalostus, jotta ne olisivat kestäviä ja tuottavia.
”Vuodessa 50 hiehoa on resurssien tuhlausta, jos 25 riittäisi.”
Seuraavaksi tilalla aiotaan keskittyä valkuaisomavaraisuuteen. Peltopinta-alaa on nimittäin riittävästi koko karjan ruokintaan.
Tilalla on aikaisemmin kokeiltu oman kuivikkeen tuotantoa. Sillä lehmien hyvinvointi kasvoi, mutta tuottavuus kääntyi laskuun.
”Se on vielä kehitysasteella, mutta olisi hienoa, että kuiviketta ei tarvitsisi kuljettaa.”
Ilmastotoimia tulisi Sillanpään mielestä tukea enemmän. Esimerkiksi biokaasu on kallista. Sen käyttöä tuetaan, mutta ei tarpeeksi.
”Yhden- ja oikeudenmukaisuuden on toteuduttava, määräyksiä ei voi vain sanella muualta.”
– Euroopan laajuinen ilmastoviisaan maatalouden pilottiverkosto
– Tavoite: vähentää mukana olevien tilojen kasvihuonekaasupäästöjä 35 prosenttia
– Mukana 1 500 erilaista maatilaa, joista 25 on Suomessa